Etelä-Karjalan poliisin tutkinnassa perheväkivalta- ja omaisuusrikoksia

NordenBladet —

12.01.2020 klo 11.41Kaakkois-Suomi
Lauantaina 11.1.2020 aamulla Lappeenrannassa perheen isän ja täysi-ikäisen pojan välinen riita kärjistyi äidin hätäkeskukseen tekemän ilmoituksen mukaan tappeluksi jonka seurauksena toisen osapuolen käsissä ollut ilmapistooliksi luokiteltu kuula-ase laukesi ja aiheutti pojalle lieviä vammoja jalkaan.
Poliisi takavarikoi kuula-aseen. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan, poliisi jatkaa asian tutkintaa sekä isän että pojan osalta pahoinpitelynä.
Lauantai-iltana 11.1.2020 Lappeenrannassa riidan seurauksena aviomies uhkasi vaimon kertoman mukaan häntä teleskooppipatukalla sekä repi hiuksista.
Poliisin saapuessa paikalle talon ulkopuolella oli nainen odottamassa vähissä vaatteissa. Naisen saamat vammat eivät olleet vakavia. Poliisi otti asunnosta kiinni noin 45 vuotiaan lievästi päihtyneen miehen ja toi hänet poliisiasemalle epäiltynä laittomaan uhkaukseen ja pahoinpitelyyn.
Lappeenrannassa sunnuntaina 12.1.2020 aamuyöllä paikkakuntalainen noin 35 vuotias nainen turvautui kertomansa mukaan itseään suojellakseen veitseen ja löi sillä omassa asunnossaan muutamia kertoja ulkopaikkakuntalaista noin 45 vuotias miestä käsivarteen. Nainen soitti itse hätäkeskukseen.
Miehen saamat vammat olivat lieviä eikä hän halunnut selvittää poliisille asiaa. Nainen otettiin kiinni Lappeenrannan poliisilaitokselle rikoksesta epäiltynä pahoinpitelyyn. Myös mies sai yösijan Lappeenrannan poliisilaitokselta koska hän ei asunut kyseisessä osoitteessa eikä hänellä ollut paikkaa mihin mennä.
Lauantai-iltapäivällä 11.1.2020 kiinteistöpäivystäjä löysi nukahtaneen paikkakuntalaisen noin 35 vuotiaan murtomiehen Lappeenrannassa Lauritsalan vanhan terveyskeskuksen kellaritiloista.
Poliisin saavuttua paikalle miehen todettiin ehtineen kerätä katkomiaan kupariputkia viereensä ennen kuin uupumus yllätti. Mies oli varustautunut akkukäyttöisellä katkaisulaikalla ja muilla työkaluilla. Hän kertoi poliisille toimiensa jääneen kesken koska katkaisulaikan terä oli katkennut.
Kiinteistöpäivystäjä kertoi havainneensa vian rakennusten vesiliittymissä ja menneensä tämän vuoksi paikalle, mikäli vikaa ei olisi todettu olisivat vahingot voineet olla huomattavat.
Kesken toimiensa nukahtanut poliisin vanha tuttu tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle rikoksesta epäiltynä varkauden yritykseen.
Sunnuntaina 12.1.2020 yöllä poliisi otti Lappeenrannan keskustassa kiinni noin 30 ja 40 vuotiaat entuudestaan tuntemansa miehet jotka kantoivat jätesäkkiä mukanaan.
Heidän hallussa oli lukuisia sähkötyökaluja joiden alkuperää miehet eivät pystyneet luotettavasti kertomaan.
Toinen miehistä kertoi löytäneensä työkalut, toinen työkalujen olleen hänen omia ja asunnostaan mukaansa ottamia.
Miesten hallussa olleet työkalut takavarikoitiin niiden alkuperän selvittämiseksi ja miehet otettiin kiinni Lappeenrannan poliisilaitokselle rikoksesta epäiltyinä.
Sunnuntaina 12.1.2020 aamuyöllä aviomies rikkoi Imatralla toistaiseksi tuntemattomalla tavalla vaimonsa asunnon oven ja tunkeutui sekavana tämän asuntoon.
Nainen pääsi pakenemaan vähissä vaatteissa asunnosta ja soitti hätäkeskukseen. Poliisi otti asunnosta kiinni entuudestaan tuntemansa paikkakuntalaisen noin 40 vuotiaan miehen ja toi hänet Lappeenrannan poliisiasemalle.
Avioparin käsitykset siitä asuvatko he samassa osoitteessa poikkeavat toisistaan.
Sunnuntaina 12.1.2020 aamuyöllä poliisi pysäytti Lappeenrannassa entuudestaan tuntemansa noin 35 vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Mies ajeli henkilöautolla vuoden sisällä 13:sta kerran ilman ajo-oikeutta.
Vain noin 30 minuuttia myöhemmin poliisipartio tapasi Lappeenrannassa jälleen saman miehen henkilöautolla ja lopetti hänen 14:sta vuoden sisällä tapahtuneen ajo-oikeudetta ajelunsa ottamalla ajoneuvon avaimet haltuun.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory