Huumekuskin autossa varastettua tavaraa ja etsintäkuuluettu mies Lahdessa

NordenBladet —

02.01.2020 klo 10.12Häme
Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti kohtuullisen rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä oli alueella yhteensä 196, joista yövuoron partiot hoitivat 63. Hämeessä jäi kiinni viisi rattijuoppoa, joista kolmen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
Lahti. Partio pysäytti keskiviikkona puolenpäivän jälkeen henkilöauton Mukkulassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva 31-vuotias mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettaja vietiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.
Autoilun osalta miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
Autosta löytyi paikanetsinnässä aikaisemmin anastetuksi ilmoitettua tavaraa. Mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.
Auton kyydissä oli kolmikymppinen mies, jolla etsintäkuulutus vankilaan passitusta varten. Hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin vankilaan.
Lahti. Partio tapasi keskiviikkoiltana 26-vuotiaan miehen Lahden keskustassa toisen poliisitehtävän yhteydessä. Hänen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä huumausaineita ja ilmapistooli.
Miehen asuntoon tehdyssä kotietsinässä löytyi myös huumausaineita sen verran, että hänen epäillään syyllistyneen huumausainerikokseen. Mies otettiin kiinni asian selvittämiseksi.
Heinola. 23-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Heinolan Vanhallatiellä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Kuljettajasta otettiin verikoe asian varmistamiseksi.
Tammela. Hätäkeskus ilmoitti keskiviikkoaamuna sekavasti käyttäytyvästä miehestä rappukäytävässä Kuusitiellä. Partio tapasi rappukäytävässä useita henkilöitä ja tämän sekavasti käyttäytyneen 39-vuotiaan miehen. Hänen epäillään tyhjentäneen jauhesammuttimen rappukäytävään. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus vahingonteosta.
Ypäjä. Partio sai puolenyön jälkeen tehtävän Valtatielle kymmenen Ypäjälle, jossa henkilöauto oli ajautunut ojaan ja jäänyt sinne jumiin. Partio sai tapahtumapaikkatutkinnassa selville, että parikymppinen ajo-kiellossa oleva mies oli nukahtanut rattiin ajaessaan Forssasta Turun suuntaan, minkä seurauksena auto oli ajautunut ulos tieltä.
Kuljettaja puhalsi nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen kannabiksen osalta. Hänet vietiin verikokeeseen huumausainepitoisuuden selvittämiseksi.
Tapausta tutkitaan rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory