ETELÄ-KARJALAN POLIISIN JOULUKIIREET NORMAALIA VIIKONVAIHDETTA VASTAAVA

NordenBladet —

26.12.2019 klo 10.34Kaakkois-Suomi
Kotihälytysten, muiden yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi suoritettujen tehtävien, rikosilmoitusten ja joko häiriökäyttäytymisen tai rikosperusteisten kiinniottojen lukumäärä oli normaalia viikonvaihdetta vastaava
Jouluaattona iltapäivällä Simpeleellä tapahtui kahden henkilöauton risteyskolari jossa toista henkilöautoa kuljettanut paikkakuntalainen noin 60 vuotias mies ei kertomansa mukaan havainnut oikealta lähestyvää henkilöautoa jonka seurauksena hän törmäsi oikealta tulleen ajoneuvon vasempaan etukulmaan.
Poliisin tapahtumapaikalla suorittamissa tutkimuksissa ja kuljettajien ajokunnon tarkastuksessa todettiin oikealta tulleen ajoneuvon ulkopaikkakuntalaisen kuljettajan noin 65- vuotiaan miehen veren alkoholipitoisuudeksi yli sallitun rajan. Hänen kyydissä olleet kaksi matkustajaa toimitettiin tarkastukseen EKKS:aan.
Paikkakuntalaista miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja toisen ajoneuvon kuljettajaa rattijuopumuksesta. Kolarissa vahingoittuneet ajoneuvot hinattiin paikalta.
Jouluaattona myöhään illalla Lappeenrannan keskustassa kaksi noin 20-vuotiasta miestä tunkeutui väkivallalla uhkaamalla asianomistajan asuntoon ja rikkoi vasaralla asunnossa olleen vuokranantajan television ja vuokralaisen videokameran.
Teon motiivina on ilmeisesti vuokralaisen ja asuntoon tunkeutujien vanhat riidat.
Poliisi tutkii asiaa vahingontekona ja kotirauhan rikkomisena.
Joulupäivänä Imatran keskustassa paikkakuntalainen noin 40-vuotias mies löi saman ikäistä paikkakuntalaista miestä aiheuttaen uhrille hetkellisen tajuttomuuden. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.
Tapaninpäivän yönä poliisi pysäytti Imatran Imatrankoskella henkilöauton jonka kuljettajana olleen ulkopaikkakuntalaisen noin 20 vuotiaan miehen epäillään puhalluskokeen perusteella syyllistyneen rattijuopumukseen.
Tapaninpäivänä aamuyöllä Lappeenrannan Lauritsalassa tunkeuduttiin ulko-oven lasi rikkomalla huoltoasemalle ja anastettiin ainakin savukkeita, omaisuuden tarkempi määrä ja arvo selviää myöhemmin.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory