Lisätietoja Kellokoskella lokakuussa tapahtuneeseen ryöstöön

NordenBladet —

11.12.2019 klo 10.20Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti aiemmin syksyllä Kellokosken Alepaan 28.10.2019 kohdistuneesta törkeästä ryöstöstä, jossa kaksi naamioitunutta tekijää onnistui saamaan saaliikseen vähäisen määrän rahaa sekä tupakkatuotteita.
Poliisi selvitti rikoksesta epäillyiden henkilöllisyyden yleisöltä tulleiden vihjeiden sekä omien tutkimustensa avulla. Epäillyt on saatu kiinni ja heidät on sittemmin vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Teosta epäiltynä on kaksi 90 -luvun loppupuolella syntynyttä miestä.
– Epäillyistä toinen oli varustautunut teon tehdäkseen aseella ja toinen puukolla, kertoo jutun tutkinnanjohtaja Rikoskomisario Rauno Jämsä.
Poliisi löysi teossa käytetyn aseen tapahtumapaikan lähiympäristössä suoritetussa lähietsinnässä.
– Myös osa epäiltyjen käyttämästä vaatetuksesta löytyi etsinnöissä, Jämsä jatkaa.
Tapaus tulee siirtymään syyteharkintaan alkuvuodesta 2020. Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory