Turun pääpoliisiaseman päivittäisrikostutkinnan tiedote 30.11.2019

NordenBladet —

30.11.2019 klo 09.58Lounais-Suomi
Turun pääpoliisiaseman päivittäisrikostutkinnan tiedote 30.11.2019
Rattijuopumus Paimiossa
Turun poliisin partiot pitivät liikennevalvontaratsiaa Paimiossa VT1:n varrella Pitkäportaan kohdalla perjantaina 29.11.2019 klo 19.10 aikaan. Ratsiaan ajoi vuonna 1995 syntynyt mies henkilöautollaan. Ilmeni, että mies on ajokiellossa. Mies puhalsi alkometriin nollat, mutta huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle. Miehen autosta löytyi myös pieni määrä kannabista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta. Kyseinen kulkuneuvon kuljettaminen oli kolmas kerta vuoden sisällä.
Rattijuopumus Turussa
Perjantaina 29.11.2019 klo 23.00 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastukseen henkilöauton Turussa Länsikaarella. Ajoneuvoa kuljetti vuonna 2000 syntynyt nuori mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli nollat, mutta huumepikatesti oli positiivinen kannabikselle ja bentsodiatsepiineille. Miehen autosta löytyi myös pieni määrä kannabista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksista ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Törkeä rattijuopumus Kaarinassa
Lauantaina 30.11.2019 klo 02.55 aikaan Turun poliisin partio ajoi 110 tietä Turun suuntaan Tuorlan kohdilla, se havaitsi, että edessä noin sadan metrin päässä ajava auto pysähtyi keskelle tietä. Poliisipartio saavutti edellä olleen auton ja oli aikeissa pysäyttää sen, kun auto lähtikin uudelleen liikkeelle. Auton kulku oli epävarmaa ja auto ei meinannut pysyä omalla kaistalla. Ajoneuvo saatiin pysähdyksiin pienen matkan päähän ja kuljettajaksi ilmeni vuonna 1977 syntynyt mies. Hän puhalsi alkometriin 0,67 mg/l tuloksen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Veren lopullinen alkoholipitoisuus selviää verikokeiden tuloksen valmistuttua.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory