Turun pääpoliisiaseman päivittäisrikostutkinnan tiedote 25.11.2019

NordenBladet —

25.11.2019 klo 10.46Lounais-Suomi
Rattijuopumus Turussa
Sunnuntaina 24.11.2019 klo 23.00 aikaan poliisipartio pysäytti Turussa Itäkaarella henkilöauton, jota kuljetti vuonna 1980 syntynyt mies. Miehellä ei ollut ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja opiaateille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Törkeä rattijuopumus Turussa
Maanantaina 25.11.2019 klo 02.40 aikaan poliisille ilmoitettiin epäilystä rattijuopumustapauksesta Turussa. Poliisipartio havaitsi heille ilmoitetun henkilöauton Turussa Vakka-Suomentiellä. Havaitessaan poliisiauton, kyseinen henkilöauto jatkoi matkaansa ja kääntyi Nuppulantielle, missä ajoi erään liikerakennuksen pihaan. Poliisipartio ajoi tämän henkilöauton perään ja poliisiauton pysähdyttyä edessä olleen henkilöauton kuljettaja lähti yllättäen peruuttamaan törmäten poliisiauton keulaan.
Törmäyksen jälkeen poliisipartio otti kiinni henkilöauton kuljettajan, vuonna 1993 syntyneen naisen. Nainen puhalsi alkometriin 2,52 promillea. Naista epäillään mm törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Naisella oli vain M -luokan ajo-oikeus. Nainen kuljetettiin Turun pääpoliisiasemalle kiinniotettuna.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory