Poliisia koskevat rahoitusratkaisut mahdollistavat positiivisen kehityksen

NordenBladet —

22.11.2019 klo 15.03Poliisihallitus
Hallitus esittää poliisin toimitilahankkeille kolmen miljoonan euron lisämäärärahaa. Esitys sisältyy ensi vuoden talousarvion täydentävään esitykseen, joka annettiin eduskunnalle torstaina.
Rahoitus on määrä osoittaa Oulun poliisilaitoksen pääpoliisiaseman väistö-/väliaikaistilojen lisävuokran katteeksi.
– Oulun poliisilaitoksen pääpoliisiaseman henkilöstö on kärsinyt vakavista sisäilmaongelmista heille osoitetuissa väliaikaistiloissa, josta henkilöstö on nyt määrä siirtää uusiin keskitettyihin väliaikaistiloihin pääpoliisiaseman valmistumiseen saakka. Tarkoitukseen osoitettu rahoitus on omiaan merkittävällä tavalla auttamaan poliisilaitoksen henkilöstön tilannetta, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.
Uusien väliaikaistiloja koskevan vuokrasopimuksen solmiminen edellytti noin kolmen miljoonan euron lisärahoitusta nykytilanteeseen.
Oulun poliisilaitoksen pääpoliisiaseman valmistumisen tavoiteaikataulu on vuodessa 2024, mikäli hankkeelle saadaan sen Poliisihallituksen esittämä, hankkeen edellyttämä rahoitus julkisen talouden suunnitelmaan vuosille 2021-2024.
Poliisille mahdollisuus rekrytoida 60-80 henkilöä lisää
Poliisi on myös saanut lisäresursseja henkilöstön palkkaamiseen. Ensi vuonna poliisiin tullaan palkkaamaan 60 – 80 henkilöä. Lisäys on tarkoitus kohdentaa ennalta estävään toimintaan, päivittäisrikosten torjuntaan ja ns. PNR-operaatiokykyyn.
Erityisesti poliisin toiminnan kehittämisessä huomioidaan ensi vuonna hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet kehittää poliisin toimintavastetta, ehkäistä lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikollisuutta sekä vahvistaa ympäristörikosten ennalta ehkäisyä ja torjuntaa hallitusohjelman mukaisesti.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että maan hallitus on huomioinut poliisin tarpeet tavalla, joka mahdollista positiivisen kehityksen. Poliisihallitus on saanut poliisiyksiköiden ehdotukset keskeisimmistä tarpeista ja lopulliset ratkaisut lisäresurssien kohdentamisesta tehdään myöhemmin, poliisiylijohtaja Kolehmainen sanoo.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory