Kahden henkilöauton kolari Kiteellä

NordenBladet — Henkilöautot olivat kolaroineet Kiteen Puhoksessa, Kantatien ja Joensuuntien risteyksessä, sunnuntaina hieman ennen kello 2. Toinen osallinen, kiteeläinen mies oli ajanut Joensuuntietä Tolosenmäen suunnasta etelän suuntaan. Toinen osallinen, kiteeläinen mies oli ajanut Kantatietä Puhoksen suunnasta Joensuuntien risteyksessä edellisen eteen. Hänen ajosuunnasta on Pakollinen pysäyttäminen-liikennemerkki. Tolosenmäen suunnasta tullut auto oli ajautunut törmäyksen jälkeen vasemmalle pellolle ja toisen osallisen auto oli jäänyt Joensuuntielle. Puhoksen suunnasta tulleen auton matkustaja oli viety ambulanssilla keskussairaalaan tarkistettavaksi. Toisessa autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita. Molemmat autot olivat vaurioituneet kolarissa hinauskuntoon.
Tohmajärveläinen nainen oli kolaroinut hirven kanssa valtatien kuudella Joensuun Hammaslahdessa sunnuntaina kello 16.30. Nainen oli ajanut henkilöautolla Joensuun suunnasta Kiteen suuntaan, kun Hammasjärven kohdalla oli vasemmalta puolen tietä tullut hirvi tielle. Hirvi oli törmännyt auton vasempaan etuosaan ja kylkeen. Hirvi oli törmäyksen jälkeen jatkanut matkaansa metsään. Hirvimiehet olivat lähteneet jäljittämään mahdollisesti loukkaantunutta hirveä.
Outokumpulaisen 28-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Joensuun keskustassa, Siltakadulla sijaitsevan ravintola Bepopin tupakointitilassa maanantaina kello 3.40. Mies oli lyönyt joensuulaista 18-vuotiasta miestä lasituopilla päähän. 18-vuotiaalle oli tullut vammoja pään alueelle sekä paita oli repeentynyt. Pahoinpitelyn lisäksi miestä epäillään virkamiehen vastustamisesta, koska mies oli muun muassa uhannut poliisiasemalla poliisia lyömisellä poliisiautosta otettaessa, oli kuljetusotteessa harannut voimakkaasti vastaan ja oli yrittänyt potkaista poliisia

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory