Rattijuopumuksia Oulussa sunnuntaina

NordenBladet — Sunnuntaina jäi Oulun alueella useita henkilöitä kiinni rattijuopumuksesta.
12.45 aikaan tavattiin Haapalehdontieltä autoilemasta 27-vuotias Etelä-Suomesta kotoisin oleva mies. Kävi ilmi, että mies oli aiempien juttujen vuoksi ajokiellossa. Huumausainepikatesti antoi aihetta epäillä miehen käyttäneen amfetamiinia.
Mies otettiin kiinni poliisiasemalle. Partio kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kello 15.45 aikaan Haukiputaantiellä kävi seuraava käry. Tuolloin Oululainen hieman alle 40-vuotias mies puhalsi alkometriin lukeman, jonka johdosta häntä käytettiin tarkkuusalkometritestissä. Lopulliseksi tulokseksi tuli 0.22 mg/l.
Miehelle kirjoitettiin nykyisen lainsäädännön mukainen sakkovaatimus rattijuopumuksesta, lisäksi hänet määrättiin ajokieltoon.
Kello 20 aikaan Haukiputaan Heitontiellä tavoitettiin autoilemasta Oululainen noin 30-vuotias mies, joka puhalsi sekä promilleja että positiivisen tuloksen amfetamiinille huumausainepikatestissä. Miehellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Poliisi kirjasi rikosilmoituksen nimikkeillä rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Kello 20.40, taas Haukiputaantiellä Etelä-Savosta kotoisin oleva hieman yli 40-vuotias mies tavattiin autoilemasta maistissa. Hän sai tarkkusalkometrillä tulokseksi hieman alle yhden promillen tulosta vastaavan lukeman.
Miehen ajokortti oli menetetty jo aiemmin, joten hän syyllistyi myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta rattijuopumuksen lisäksi.
Kello 20.55 Kurtintiellä Haukiputaalla paikallinen 40-vuotias mies tavattiin autoilemasta. Hänen tarkkuusalkometrituloksensa oli 0.68 mg/l, mikä promilleiksi muutettuna vastaa lukemaa 1.36.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Oulun poliisilaitos
Johtokeskus

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory