Poliisi ei aloita esitutkintaa Jussi Halla-ahon twiitistä

NordenBladet —

14.11.2019 klo 15.52Helsinki
Helsingin poliisilaitos ei aloita esitutkintaa tapauksessa, jossa Abdirahim Husu Hussein vaatii Jussi Halla-aholle rangaistusta kunnianloukkauksesta. Asiassa ei tutkinnanjohtajan mukaan ole syytä epäillä rikosta, joten esitutkintaa ei aloiteta.
Tapauksessa kaupunginvaltuutettu Abdirahim Husu Hussein oli tehnyt Helsingin poliisilaitokselle rikosilmoituksen, jonka mukaan hän vaatii kansanedustaja Jussi Halla-aholle rangaistusta kunnianloukkauksesta. Husseinin mukaan Halla-aho oli 4.11.2019 julkaissut yhteisöpalvelu Twitterissä twiitin, jossa Halla-aho oli Husseinin mukaan käyttänyt Ilta-Sanomissa julkaistua raiskausuutista Husseinin halventamiseen ja häpäisemiseen. Hussein ei ole ollut osallinen twiitissä käytettyyn raiskausuutiseen.
Tutkinnanjohtajan päätös asiassa on viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain nojalla julkinen asiakirja, joka on kenen tahansa tilattavissa Helsingin poliisilaitoksen asiakirjahallinnosta. Asian yksityiskohtaiset perustelut ja sovelletut oikeusohjeet selviävät tarkemmin päätöksestä.
Tiivistelmä tutkinnanjohtajan päätöksestä ja päätöksen keskeisistä perusteluista:
Tutkinnanjohtajan mukaan Halla-aho ei twiitissään liitä Husseinia ja IS:n uutisessa mainittua taksikuskia toisiinsa sen takia, että Halla-ahon mielestä Husseinin alkuperäistwiitin olosuhteet viittaisivat Husseinin liittyvän johonkin ulkomaalaistaustaisen henkilön tekemään seksuaalirikokseen jossakin taksissa. Halla-aho käyttää IS:n uutista Husseinin narratiivin jyrkkään, mutta asiaperusteiseen sarkastiseen kritisointiin. Halla-ahon twiitin sarkastiset merkityssisällöt välittyvät twiitin rakennetta ja virkkeiden jäsentelyä koskevilla ratkaisuilla.
Halla-ahon twiitissä on siten lähtökohtaisesti kyse sellaisen sallitun mielipiteen esittämisestä, joka ei tule kunnianloukkauksena rangaistavaksi. Hussein on helsinkiläinen poliitikko, joka osallistuu ennakkoluulottomasti ja joskus provosoivastikin julkiseen keskusteluun. Husseinin on näin ollen lähtökohtaisesti siedettävä ankaraa ja epäasiallistakin menettelyynsä ja käyttäytymiseensä kohdistuvaa arvostelua.
Halla-aho on twiitillään osallistunut sellaiseen julkiseen debattiin, jonka Hussein on itse käynnistänyt vaikuttaakseen yleiseen mielipiteenmuodostukseen ulkomaalaistaustaisten henkilöiden kokemasta syrjinnästä. Tällä asialla on yleistä poliittista merkitystä. Tutkinnanjohtajan mukaan tässä asiassa on kysymys Halla-ahon twiittiin sisältyvän kritiikin ja tyylin asianmukaisuuden arvostelusta. Tämä arvostelu kuuluu kaikille avoimeen ja vapaaseen julkiseen kansalaiskeskusteluun.
Sananvapaus on keskeinen poliittinen perusoikeus moniarvoisessa yhteiskunnassa, ja oikeusvaltiossa sananvapautta voidaan rajoittaa vain silloin, kun se on muiden oikeuksien tai yleisen turvallisuuden vuoksi välttämätöntä. Näin ollen tässä asiassa on kyse sallitusta sananvapauden käytöstä.
Tutkinnanjohtajan tarkemmat perustelut ja sovelletut oikeusohjeet selviävät tutkinnan päätöksestä, joka on julkinen asiakirja ja tilattavissa kirjaamosta (asiakirjatilaus.helsinki@poliisi.fi).
Helsingin poliisilaitoksella ei ole asiassa muuta tiedotettavaa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory