Lonkerovarkaalla 64 näpistysrikosta vuoden sisällä Hämeenlinnassa

NordenBladet —

11.11.2019 klo 09.43Häme
Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä oli alueen partioilla 141 kappaletta, joista yövuoron aikana hoidettiin 50 tehtävää.
Hämeenlinna. Viisikymppinen mies näpisti neljä puolen litran lonkeroa sunnuntaiaamuna rautatieaseman kioskista. Partio tapasi näpistelijän pelaamassa pelikoneita kioskin sisällä. Miehellä on vuoden sisällä aikaisempia näpistysrikoksia vuoden sisällä 63 kappaletta. Näpistelijä otettiin kiinni poliisilain perusteella.
Lahti. Sunnuntai-iltana partiota vastaan ajoi kaksi henkilöautoa huomattavaa ylinopeutta Lahdenkadulla. Partio mittasi tutkalla autoille nopeudeksi 119 km/h nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä paikassa 50 km/h. Partio pysäytti auton Holman liikenneympyrän läheisyyteen ja ilmeni kyseessä olleen kilvanajo.
Autoja kuljettaneet 30- ja 19-vuotiaat miehet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lahti. Partio piti sunnuntaiaamuna puhallusratsiaa Tunnelikadulla. Partion pitämään ratsiaan ajoi henkilöauto, jota kuljetti 56-vuotias mies. Hänet puhallutettiin ja tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,75 mg/l.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin asiassa väliaikaiseen ajokieltoon.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina kello 23.40 henkilöauton kolaroineen ja sen olevan kyljellään Viipurintiellä. Partion ollessa matkalla tapahtumapaikalle hätäkeskus ilmoitti kuljettajan poistuneen paikalta.
Partio tapasi autoa kuljettaneen 28-vuotiaan miehen muutaman kilometrin päästä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.
Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Lahti. Partio sai sunnuntaina kello 16 anastustehtävän tavarataloon Aleksanterinkadulla. Partiolle selvisi, että 28-vuotias mies oli ottanut neljä käsilaukkua myymälästä ja poistunut maksamatta niitä. Laukkujen arvo oli yhteensä 1136 euroa. Vartija oli ottanut miehen kiinni tavaratalon tuulikaapista.
Asiaa tutkitaan varkautena ja mies otettiin kiinni epäiltynä kyseiseen rikokseen.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina kello 17 riehuvasta asiakkaasta ravintolassa Mukkulan ostoskeskuksella. Mies oli heitellyt ravintolassa tavaroita ja uhannut rikkoa paikkoja. Partio lähestyessä ostoskeskusta tuli miehestä uusi ilmoitus, että hän on ravintolan ulkopuolella potkinut autoa.
Partio tapasi kyseisen 29-vuotiaan miehen. Partiolle selvisi hänen potkaisseen henkilöauton kuskinpuoleiseen oveen lommon. Miestä epäillään vahingonteosta ja hänet vietiin putkaan aggressiivisen käytöksen perusteella.
Lahti. Loimikadulla murtauduttiin kahteen rakenteilla olevaan omakotitaloon sunnuntai-iltana. Partio otti kiinni sille annettujen tuntomerkkien perusteella 32-vuotiaan miehen, jonka epäillään murtautuneen työmaalle.
Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus varkauden yrityksenä.
Riihimäki. 23-vuotias ajokiellossa oleva mies ajoi henkilöautolla ylinopeutta sunnuntai-iltana Lahdentiellä. Partio mittasi hänen kuljettamalleen henkilöautolle nopeudeksi 82 km/h nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h.
Mies ei jäänyt ensimmäistä kertaa kiinni. Hän on syyllistynyt 11 kertaa kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta vuoden sisällä ennen tätä tapausta.
Tapausta tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Riihimäki. Partio sai tehtävän maanantaiyönä kello 1.20 ikkunan rikkomisesta Lasitehtaantiellä. Ilmoituksen mukaan rappukäytävän oven ikkuna oli rikottu ja tekijä oli mennyt asuntoonsa.
Partio tapasi 25-vuotiaan miehen tämän asunnostaan ja otettiin kiinni. Asiaa tutkitaan vahingontekona.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory