Viharikosten määrä laski viime vuonna

NordenBladet —

04.11.2019 klo 10.45Poliisiammattikorkeakoulu

Poliisiammattikorkeakoulun tuoreen raportin mukaan vuonna 2018 poliisin tietoon tuli 22 prosenttia vähemmän viharikoksia kuin edellisenä vuonna. Kaikkiaan viime vuonna kirjattiin 910 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Määrä laski vuoden 2015 kasvupiikkiä edeltäneelle pidemmän aikavälin tasolle.
Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa viharikokset luokiteltiin eri motiivien kautta. Edellisvuosien tapaan suurin osa vuoden 2018 viharikosilmoituksista sisälsi etniseen tai kansalliseen taustaan kohdistuvia piirteitä. Yleisin rikoslaji oli pahoinpitely.
Epäiltyjen viharikosten määrää on seurattu nykyisessä laajuudessaan Poliisiammattikorkeakoulussa vuodesta 2008 lähtien. Viharikokset tilastoidaan poliisin valtakunnallisten rikosilmoitustietojen perusteella.
Vihamotiiveista vain seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät rikosepäilyt kasvussa
Etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvistä epäillyistä viharikoksista poliisi kirjasi viime vuonna 634 rikosilmoitusta, mikä on 22 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017. Näissä tapauksissa yleisin rikoslaji oli pahoinpitely. Etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvistä rikosilmoituksista 12 prosenttia kohdistui romanitaustaiseen henkilöön. Kyseisissä ilmoituksissa yleisin rikoslaji oli kunnianloukkaus.
Uskontoon tai vakaumukseen kohdistuvat viharikosepäilyt vähenivät 34 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Poliisi kirjasi tällaisista viharikoksista yhteensä 155 rikosilmoitusta, ja niistä noin kolmasosassa teko kohdistui islaminuskoon tai muslimeihin.
Ainoastaan seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvien viharikosilmoitusten määrä kasvoi viime vuonna. Tällaisia ilmoituksia tehtiin yhteensä 61, mikä on 27 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.
Ihmisten ilmoitusalttius sekä poliisin panostus voivat näkyä viharikosten määrässä
Viharikoksista kirjattujen rikosilmoitusten määrään vaikuttaa tehdyn rikoksen lisäksi ihmisten alttius ilmoittaa epäillystä rikoksesta poliisille. Tutkimusten mukaan vain noin 20 prosenttia viharikosten uhreista ilmoittaa rikoksista poliisille tai jollekin muulle taholle.
Viharikoksesta kirjattujen rikosilmoitusten määrään voi vaikuttaa myös se, kuinka poliisi panostaa viharikosten tunnistamiseen, torjumiseen sekä viharikosmotiivin huomioonottamiseen esitutkinnassa. Vuonna 2017 viharikollisuuden kasvu selittyi suurelta osin Helsingin poliisilaitoksella toimivan vihapuhetutkintaryhmän kirjaamilla tapauksilla, jotka koskivat kiihottamista kansanryhmää vastaan. Nyt näistä rikoksista kirjattujen rikosilmoitusten määrä laski alle neljäsosaan edellisvuoden määrästä. Lisäksi vuoden 2018 raportissa viharikoksiksi määritellyistä tapauksista poliisi itse luokitteli viharikoksiksi vain noin neljäsosan, kun edellisvuonna vastaavia tapauksia oli 39 prosenttia. Viharikoksiin liittyvälle koulutukselle sekä panostamiselle viharikosten tunnistamiseen ja torjumiseen on siis jatkossakin tarvetta.
Viharikollisuuden vuosiraportti 2018 on luettavissa verkkojulkaisuna osoitteessa www.polamk.fi/julkaisut.

Julkaisun tiedot:Jenita Rauta: Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2018. Poliisiammattikorkeakoulun katsauksia 15/2019.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory