Pohjoismaiset parlamentaarikot vaativat Stoltenbergin raportille jatkoa

NordenBladet —

Pohjoismaiden neuvoston syyskuun kokouksien yhteydessä Helsingissä pidettiin maanantaina 2. syyskuuta Suomen valtuuskunnan järjestämä seminaari. Seminaarin aiheena oli Pohjoismainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö ja askeleet eteenpäin. Sen tavoitteena oli keskustella Stoltenberg –raportista ja sen toteutuksesta.  Seminaarissa pohdittiin, millaisin prioriteetein raportin tulisi saada jatkoa. Thorvald Stoltenbergin raportti on julkaistu vuonna 2009 ja se sisältää ehdotuksia Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön kehittämisestä.

Seminaarin avaussanat lausui Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.). Tuomiojan sanoi, että NORDEFCOn uudessa strategiassa mainitaan, että pohjoismaista yhteistyötä tulee syventää kokonaispuolustuksen osalta. Seminaarissa puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) puhui Pohjoismaiden puolustuspoliittisesta yhteistyöstä ja NORDEFCO:n uudesta visiosta. Puheenvuorot pitivät myös Norjan ulkopoliittisen instituutin johtaja Ulf Sverdrup, PN:n presidentti Hans Wallmark, PN:n Tanskan ja Islannin valtuuskuntien puheenjohtajat sekä Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen kansainvälisten suhteiden päällikkö Kirsti Narinen.

Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston jäsen ja PN:n kokonaisturvallisuustyöryhmän puheenjohtaja Wille Rydman (kok.) lausui kokouksen päätössanat. Hän totesi, että vaikka Pohjoismailla onkin eri liittoumat, yhteistyön tärkeys korostuu tänään. Hän toi esiin, että Pohjoismaiden neuvostolla on erillinen kansainvälinen strategia ja nyt neuvoston käsittelyssä on uusi kokonaisturvallisuusstrategia. Rydman muistutti, että asialla on vahva poliittinen konsensus, ja strategia-asiakirja hyväksyttäneen PN:n istunnossa Tukholmassa tänä syksynä.

Pohjoismaiden neuvoston valiokuntien, puolueryhmien ja puheenjohtajiston syyskuun kokoukset järjestetään tänä vuonna Eduskuntatalossa 2.-3.9. 

Suomesta kokouksiin ja seminaariin 2.-3.9. osallistuvat Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenet Erkki Tuomioja (sd., valtuuskunnan puheenjohtaja), Lulu Ranne (ps., valtuuskunnan varapuheenjohtaja), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Eveliina Heinäluoma (sd.), Veronika Honkasalo (vas.), Anna-Kaisa Ikonen (kok.), Vilhelm Junnila (ps.), Kaisa Juuso (ps.), Heli Järvinen (vihr.), Mikko Kinnunen (kesk.), Mikko Kärnä (kesk.), Ilmari Nurminen (sd.), Jouni Ovaska (kesk.), Riikka Purra (ps.), Wille Rydman (kok.), Joakim Strand (r.), Mikael Staffas (lib.), Juhana Vartiainen (kok.) ja Heidi Viljanen (sd.).

Pohjoismaiden neuvosto on Pohjoismaiden parlamenttien ja hallitusten välinen yhteistyöelin. Pohjoismaiset poliittiset yhteistyöasiat käsitellään pääosin Pohjoismaiden neuvoston neljässä valiokunnassa ja neuvostoa johtavassa puheenjohtajistossa. Vuoden kestävä puheenjohtajuus kiertää Pohjoismaiden välillä. Ruotsi on tänä vuonna Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajamaa. 

Kuvia PN-kokouksista

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory