Taide talouden moottorina – TMW esittelee Oodin, Amos Rexin ja useita suomalaisesiintyjiä

Taide talouden moottorina – TMW esittelee Oodin, Amos Rexin ja useita suomalaisesiintyjiä

NordenBladet – Tämänvuotisessa Tallinn Music Weekin (TMW) ohjelmistossa Suomi näkyy niin musiikissa kuin konferenssiohjelmistossa. Tunnetuin suomalaisesiintyjä on Pelle Miljoona United. Suomalaisen kulttuurin menestystarinoita Oodia ja Amos Rexiä esitellään puolestaan konferenssissa, jonka teemana on ”Taide on talouden moottori”.

TMW järjestetään maaliskuun viimeisellä viikolla (25.-31.3) jo 11. kertaa. Se on kasvanut pienestä kaupunkimusiikkifestivaalista kansainvälisesti tunnetuksi Pohjoismaiden ja Baltian suurimmaksi tulevaisuuden musiikin, taiteen ja kulttuuriteollisuuden talvifestivaaliksi. Artisteja tulee noin 170 yhteensä 28 maasta, heistä 14 Suomesta. Tapahtumapaikkoina toimivat tänä vuonna Telliskiven alue, Viron taideakatemian EKA:n uusi päärakennus sekä Noblessnerin satama-alue.

Tere perestroika!

TMW:n yhteydessä suomalainen levy-yhtiö Stupido viettää 30-vuotisjuhlaansa Tallinnassa. Stupido toi Viron vapauden tuulet ja punkin Suomeen. Levy-yhtiön ensimmäinen sinkku oli 1989 julkaistu J.M.K.E:n ja Villu Tammen ”Tere perestroika”. Stupidon 30-vuotisjuhlilla 28.3. samalle lavalle astuvat kaksi punkin legendaa Pelle Miljoona United ja J.M.K.E. Iltaa juontaa helsinkiläinen DJ Njassa.

”Yksi viestejämme on: voimme nyt tehdä muille samaa, mitä Suomi teki hyväksemme 30 vuotta sitten”, toteaa TMW:n perustaja Helen Sildna.

Sildna viittaa siihen, että nyt TMW tarjoaa esiintymismahdollisuuksia venäläisille yhtyeille. TMW on ottanut aktiivisen roolin venäjänkielisen eurooppalaisen tukijana. Syksyllä järjestetään toista kertaa Narvassa Station Narva –festivaali.

Taide talouden moottorina

Konferenssiosuuden teemana on taide talouden moottorina. Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman kertoo Helsingin strategiasta rakentaa osaamista kulttuurille. Paikalla ovat myös uusien menestyskohteiden Amos Rexin ja Oodin edustajat. Keskustelua moderoi Tampere-talon johtaja Pauliina Ahokas.

Lisää festivaalin kotisivuilta: www.tmw.ee


Tags assigned to this article:
EstoniaHelen SildnaTallinn Music Week

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory