Oppilaille valmiuksia tulevaisuuden yhteiskuntaan + VIDEO!

Oppilaille valmiuksia tulevaisuuden yhteiskuntaan + VIDEO!

NordenBladet – Millaisia taitoja tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan? Varmaa vastausta ei tiedä kukaan, mutta epävarmuutta voidaan oppia hallitsemaan ohjelmoinnillisella ajattelulla. Pohjoismaiden tavoitteena on nousta alan edelläkävijäksi, ja työ on hyvässä vauhdissa. Sen keihäänkärkenä on Nordic CRAFT -yhteistyömalli.

– Tämä on kivaa, ja samalla voi olla yhteydessä muunmaalaisiin nuoriin. Työ on hyvin opettavaista ja auttaa myös niitä, joita koulu tylsistyttää, kertoo Ruotsin Malmössä sijaitsevan Apelgårdskolanin oppilas Sanin.

Sanin osallistui Lontoossa tammikuussa järjestettyyn Nordic@Bett-konferenssiin, jossa myös Nordic CRAFT -yhteistyömalli esiteltiin. Hän on mukana kehittämässä tulevaisuustaitoja yhdessä 500 pohjoismaisen opettajan ja oppilaan kanssa. Nordic@Bett -tapahtumia on järjestetty jo vuosia, ja ne ovat keskittyneet innovatiiviseen opetukseen. Järjestelyistä on vastanneet Opetushallitus, Tanskan opetusministeriön alainen IT- ja oppimisvirasto, Ruotsin kouluvirasto sekä norjalainen Senter for IKT i utdanningen. Nordic@Bett antaa opetusalan ammattilaisille mahdollisuuden kohdata sekä vaihtaa tietoa ja kokemuksia siitä, miten yhteistyö-, innovaatio- ja tietotekniikkataitoja voidaan edistää peruskoulussa.

– Toivottavasti osallistujat saavat inspiraatiota uusiin käytännön yhteistyömahdollisuuksiin, jotka liittyvät innovointiin, ongelmanratkaisuun ja muihin tulevaisuustaitoihin. Keskiössä ovat tietotekniikkataidot sekä maa- ja oppiainerajojen ylittäminen, sanoo Pohjoismaiden ministerineuvoston Pernille Dalgaard-Duus.

Digitaalista yhteistyötä
Pohjoismaille on tärkeää kehittää koulua ja opetusta siten, että oppilaat, opiskelijat ja opettajat ovat motivoituneita ja saavat valmiuksia tulevaisuuden yhteiskunnassa toimimiseen. Lasten, nuorten ja aikuisten tulisi osana yleissivistystä oppia käyttämään mediaa ja tekniikkaa. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan heidän tulisi lisäksi oppia ajattelemaan ja luomaan tekniikan avulla osana arkista ongelmanratkaisua. Digitaaliseen tekniikkaan on lisäksi tärkeää suhtautua sekä uteliaasti että kriittisesti.

Malmöläisen Apelgårdskolanin opettaja Jennie Ingelsson on sitä mieltä, että Nordic CRAFT -yhteistyö auttaa oppilaita omaksumaan tietoa uudella tavalla.

– Tulevaisuus on paljon yhteistyöpainotteisempi kuin oma kouluaikamme, jolloin kilpailu oli paljon keskeisempää. Nyt on asiat toisin ja pitää osata tehdä digitaalista yhteistyötä, Ingelsson kertoo.

Yhdessä entistä paremmiksi
Nordic CRAFT -yhteistyömalli on Pohjoismaiden väline alan edelläkävijyyden saavuttamiseen. Nyt järjestetyn Nordic@Bett-konferenssin keskiössä oli ohjelmoinnillinen ajattelu (computationel thinking). Nordic CRAFT -ohjausryhmän jäsen ja Opetushallituksen ruotsinkielisen koulutuksen ja varhaiskasvatuksen johtaja Gun Oker-Blom on vakuuttunut siitä, että Pohjoismaat ovat vahvimpia yhdessä.

– Nordic Craftin tavoitteena on tukea pohjoismaista yhteistyötä. Pohjoismaat ovat samankaltaisia, ja myös koulun ja yhteiskunnan digitalisaatioprosessi on samanlainen. Maakohtaisia prosesseja vertailemalla voidaan todeta, että prosessit ovat samoja, mutta ne etenevät vähän eri tahtiin suhteessa opetussuunnitelmatyöhön ja opetuksen digitalisaatiostrategioiden kehittämiseen. Tällä saralla voimme oppia toisiltamme ja tukea toisiamme, Gun Oker-Blom sanoo.

Kuva: Mitä osaamista meillä on tulevaisuuden yhteiskunnassa? Vastaus on, että kukaan ei tiedä varmasti, mutta voi myös oppia käsittelemään sitä. Sitä kutsutaan “laskennalliseksi ajatteluksi”. Pohjoismaat ovat asettaneet tavoitteekseen tulla alan johtajaksi ja on menossa hyvin. Nordic CRAFT on keihäänkärki. (NordenBladet)
Lähde: Norden.org



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory