NordenBladet — Iltakahdeksan jälkeen sattuneessa liikenneonnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja. Toisaalla Kaakkurissa henkilöautolla ajettiin asuinrakennuksen seinään hieman ennen iltakahdeksaa. Ylivieskassa poliisi antoi apua konduktöörille huonosti käyttäytyvien matkustajien poistamiseksi junasta.Natriumkloraattia kuljettanut yhdistelmäajoneuvo suistui tieltä Nuottasaarentiellä illalla kahdeksan jälkeen. Ajoneuvoyhdistelmä ajatui kulkusuunnassaan oikealle tien sivuun, jonka jälkeen perävaunu osui liittymään ja koko yhdistelmä kaatui kyljelleen ojaan. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja alkoholilla tai muilla päihteillä ei ole osuutta asiaan. Poliisi ratkaisi asian tapahtumapaikalla antamalla kuljettajalle sakkomääräyksen.Kuljettaja ajoi henkilöauton asuinrakennuksen seinään Kaakkurissa hieman ennen klo 20. Hätäkeskukseen ilmoitettiin henkilöautosta, joka oli ajanut vastaantulevien kaistan yli katukivetyksen kautta pensasaidan läpi ja päätyen lopulta asuinrakenuksen seinään. Poliisin mennessä paikalle auto oli ehtinyt poistua onnettomuuspaikalta. Auto kuljettajineen löydettiin kuitenkin hetken etsinnän jälkeen lähistöltä Kaakkurin kaupunginosasta. Auto vaurioitui törmäyksessä keulastaan ja lisäksi ajoneuvon kaikki renkaat menivät puhki. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei epäillä olevan osuutta asiaan. Rakennus kärsi vahinkoa törmäyksessä. Vaurioiden vakavuus selvitettäneen esitutkinnassa.Ylivieskassa hieman ennen klo 23 poliisi poisti junasta päihtyneen ja häiriötä aiheuttaneen kaksikon. Konduktööri oli pyytänyt poliisia avuksi asiattomasti käyttäytyneiden ja alkoholia nauttineiden henkilöiden poistamiseksi.
Täysperävaunuyhdistelmä suistui tieltä Oulussa
Lähde: Poliisi.fi
