Site icon NordenBladet

Koiran heinikkojäljestys, moottoripyörävarkaat sekä 3.-luokkalaisten yhteistyö poliisin viikossa

NordenBladet — Kesäkuun viimeisillä viikoilla Länsi-Uudenmaan poliisi muun muassa seurasi ja löysi epäillyn koirapartion voimin Espoossa. Olemme myös havainneet yli 20 eri tapausta, joissa moottoripyöriä on varastettu tai yritetty varastaa pysäköintihalleista. Kerromme viikkotiedotteessa lisäksi kuulumisia Lohjan poliisiasemalta, jossa väärennettyä taidetta on korvattu aidolla ja paikallisella alakouluikäisten taiteella.Väärennetyn taiteen kokoelma sai sympaattiset korvaajat Lohjan poliisiasemallaPoliisimuseo otti alkuvuodesta haltuun Lohjan poliisiasemalla pitkään olleen väärennetyn taiteen kokoelman. Alun perin Thaimaassa maalatut ja sitten virheellisesti signeeratut taideteokset tuomittiin valtiolle menetetyiksi vuonna 1985. Taidetta sijoitettiin Keskusrikospoliisin toimitaloon ja silloiselle Vihdin poliisiasemalle. Kun asema lakkautettiin, taulut päätyivät Lohjalle.Kun poliisimuseo otti haltuunsa taidekokoelman, jäivät Lohjan poliisiaseman seinät kaipaamaan uutta täytettä.Lohjan Metsolan koulun 3B-luokan tomerat oppilaat tulivat apuun. Nyt aseman seiniä somistavat värikkäät, mielikuvitukselliset ja ajankohtaisiakin aiheita käsittelevät taideteokset. Piirustuksia on yhteensä seitsemän ja koululaiset ovat tehneet ne ryhmätöinä.Länsi-Uudenmaan poliisin henkilöstö Lohjalla kiittää Metsolan koulun oppilaita siitä, että seinillä on nyt aitoa taidetta!Nuoret kiinni epäiltyinä rattijuopumuksesta ja haitanteosta RaaseporissaLänsi-Uudenmaan poliisin viikonlopun liikennevalvontaan kuului jälleen rattijuopumus- ja nopeusvalvontaa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä 27.6. tiellä 25 Raaseporin Horsbäckissa moottoripyöräilijä saatiin kiinni vakavaa piittaamattomuutta osoittavasta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Moottoripyöräilijä ajoi yli 60 km/h ylinopeutta, sillä nopeusrajoitus kohdassa oli 80 km/h ja kuljettajalla oli vauhtia 141 km/h. Myös Nummelan Vihdintiellä ja Kirkkonummen Evitskokintiellä kuljettajia syyllistyi viikonlopun aikana liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ylinopeuksilla.Karjaalla Billnäsissä järjestettiin konsertti, jonka yhteydessä poliisi toteutti rattijuopumusvalvontaa. Valvonnan saldona poliisi sai kiinni alkoholia nauttineen henkilön. Viikonlopun aikaisia rattijuopumustapauksia oli myös Vihdissä ja Siuntiossa.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 28.7. hätäkeskus välitti rattijuopumusepäilyn Raaseporin Tenholassa. Humalassa ajanut kuljettaja tavoitettiin parkista istumassa autossaan yksin. Ajolle löytyi useita todistajia, sillä paikalla oli myös juhlivia nuoria.– Kuljettajan ollessa poliisiauton takatilassa yritti yksi sivullisista nuorista avata poliisiauton kuljetustilan. Siksi myös hänet otettiin kiinni epäiltynä haitanteosta, toteaa ylikomisario Aapo Isoaho.Poliisikoira jäljesti huumeissa ajaneen heinikostaKeskiviikon ja torstain välisenä yönä 25.6. noin kello 1.30 poliisi liikkui Kehä 3:lla Espoossa, kun ohituskaistaa pitkin ajoi henkilöauton kuljettaja turhan kovilla nopeuksilla. Partio lähti seuraamaan autoa, jonka kuljettaja ei hidastanut vauhtiaan ja jätti pysäytysvalot huomiotta. Tässä vaiheessa nopeudeksi mitattiin 110 km/h ja kuljettaja lisäsi edelleen nopeuttaan. Kuljettaja katosi hetkeksi partion näkyvistä.Hetkeä myöhemmin partio löysi auton tyhjänä Turunväylältä. Tehtävälle saapui poliisikoirapartio. Paikalle tullut poliisikoira saikin vainun ja löysi hetkeä myöhemmin epäillyn lähistöllä olevasta heinikosta. Kävi ilmi, että kuljettaja oli ajo-oikeudeton ja hänen epäillään olleen huumeiden vaikutuksen alaisena. Hänellä oli lisäksi mukanaan epäiltyjä päihteitä ja kaasusumutin.Poliisi otti miehen kiinni Espoon poliisivankilaan. Epäiltyjä rikosnimikkeitä on lukuisia ja miestä epäilläänkin muun muassa rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ampuma-aserikoksesta.Varkaat ovat iskeneet taloyhtiöiden pysäköintitiloissa oleviin moottoripyöriinTouko- ja kesäkuun aikana Espoon alueella on havaittu 23 moottoripyörävarkautta tai sellaisen yritystä. Esimerkiksi toukokuussa moottoripyörän omistaja lähti viikon mittaiselle matkalle, ja kun hän palasi takaisin, moottoripyörä oli kadonnut taloyhtiön pysäköintihallista. Toisaalla Espoossa moottoripyörän omistaja huomasi juuri ennen ajoon lähtöä, että kuljettajan penkkiä oli väännetty ja että pyörä ei käynnisty. Penkin alla olevat akkusähköjohdot oli katkaistu ja akku oli kadonnut. Myös tämä pyörä oli pysäköitynä taloyhtiön pysäköintihalliin.Kesäkuussa taas moottoripyöräilijä huomasi kotinsa pysäköintihalliin tullessaan, että hänen moottoripyöränsä peite oli heitetty maahan. Moottoripyörää ei oltu varastettu, mutta ympäriltä löytyi osia, jotka viittasivat siihen, että kulkuneuvoa oli yritetty käynnistää tai siirtää väkisin. Moottoripyörän tankolukkoa oli rikottu ja virtalukkoa hajotettu.Lähes kaikkia tapauksia yhdistää se, että tapaukset sijoittuvat pysäköintialueille tai -halleihin. Tapausten rikosnimikkeinä on joko moottorikulkuneuvon käyttövarkaus tai sen yritys.

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version