Site icon NordenBladet

Poliisi tutkii Kalasataman tulipalon syttymissyytä

NordenBladet — Poliisi ja pelastuslaitos saivat lauantaina 23. toukokuuta noin kello 21 ilmoituksen rakennuspalosta Kalasatamassa Leonkadulla. Hätäkeskukseen tulleen tiedon mukaan kerrostaloasunnon parveke oli tulessa.Pelastuslaitos ja poliisi olivat nopeasti tapahtumapaikalla, jossa pelastuslaitos johti sammutustoimintaa ja poliisi eristi lähialueen liikenteeltä. Pelastuslaitos evakuoi ylimpien kerrosten asukkaat, eikä kukaan loukkaantunut tulipalossa vakavasti. Ensihoito kuitenkin tarkasti muutaman henkilön voinnin paikan päällä. Sammutustyöt jatkuivat useita tunteja, koska tulipalo pääsi nopeasti etenemään kerrostalon kattorakenteisiin. Rakennuksen ylimmät kerrokset kärsivät laajoista vesi- ja savuvahingoista.Poliisin alustavan käsityksen mukaan tulipalo on mahdollisesti saanut alkunsa neljännen kerroksen parvekkeella olleesta kaasugrillistä, mutta palon syttymissyyn tutkintaa jatketaan edelleen. Poliisi tutkii tapausta törkeänä yleisvaaran tuottamisena, mutta nimike voi muuttua esitutkinnan edetessä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa, mutta asiasta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa. Poliisi tiedottaa asiasta tarvittaessa esitutkinnan edetessä. 

Poliisi tutkii Kalasataman tulipalon syttymissyytä

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version