Site icon NordenBladet

Poliisin tehokas huumausainevalvonta osoittaa katukaupan yleisyyden

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tekee huumausaineiden käytön ja myynnin valvontaa niin alueen isommissa kuin pienemmissäkin kaupungeissa. Huumausaineiden valvonnassa paljastuu myös paljon muita oheisrikoksia.Poliisin huhtikuussa tekemän kymmenen päivän tiiviin valvontajakson aikana huumausaineiden katuvalvontaa tehtiin Turussa, Salossa, Uudessakaupungissa ja Loimaalla.Valvontaa kohdistettiin poliisin huumausainerikollisuuden torjuntaohjelman mukaisesti kadulla tapahtuvaan huumausaineiden käyttöön ja kauppaan.Esimerkiksi Uudessakaupungissa poliisi otti valvonnalla kiinni huumaavia lääkeaineita kaupanneen miehen, jonka hallusta kotietsinnällä löytyi lähes 2 000 tablettia Subutexia, Alprasafea, Ksalolia ja Rivatrilia. Lääkkeiden lisäksi poliisi löysi miehen asunnosta yli 18 000 euroa käteistä rahaa.Kiinni jäänneissä useita alaikäisiäKaikkiaan valvontajaksolta jäi kotietsintöjen myötä poliisin haltuun yli 30 000 käteistä rahaa. Huumausaineeksi luokiteltavien lääkkeiden lisäksi poliisi takavarikoi kokaiinia, marihuanaa ja amfetamiinia. Tehdyssä valvonnassa ei esiintynyt yhtään alfa-PVP:tä.Useat kaupantekotilanteissa kiinni jääneet ostajat olivat alaikäisiä ja ensikertalaisia. Nuoret ohjautuvat kaupankäyntiin etenkin Telegramin kautta, missä on laittomien aineiden kauppaan tarkoitettuja ryhmiä. – Tarjonnan määrän mukaisesti nuoret kohtaavat huumeita aivan varmasti jossain, somen ohella myös kavereiden, harrastusten ja tapahtumien myötä. Tuskin kukaan niiltä pystyy nykyään välttymään, Lounais-Suomen poliisilaitoksella ennalta estävässä yksikössä työskentelevä ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä sanoo.Käyttörikosten yhteydessä poliisi aina selvittää henkilön tarpeen hoitoonohjaukseen.Vihjeet ja vinkit tarkistetaanAro-Heinilän mukaan huumausainerikollisuuden torjuntaan voi osallistua kuka vaan. Kansalaisilta tulevat vinkit ja vihjeet havaitusta myyntitoiminnasta ovat tärkeitä.– Huumausaineiden kaupantekoon liittyvät vihjeet kannattaa aina toimittaa poliisille. Ne tarkistetaan, ja pystymme suuntaamaan valvontatoimia niiden mukaisesti. Joten niillä on merkitystä, Aro-Heinilä painottaa.Lounais-Suomen poliisille voi lähettää vihjeitä sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi. Verkossa havaittavasta huumausainekaupasta voi ilmoittaa poliisin verkkosivuilla olevalla lomakkeella osoitteessa poliisi.fi/nettivinkki.Poliisin haltuun laittomia aseitaHuumausainevalvonnan yhteydessä poliisi kohtaa usein myös muuta rikollisuutta. Huhtikuussa Varsinais-Suomessa tehdyn valvontarupeaman myötä poliisi tavoitti kotietsinnöillä esimerkiksi luvattomia aseita ja patruunoita.– Kymmenen päivän jaksolla saimme haltuumme neljä luvatonta käsiasetta. Lisäksi tavoitimme muun muassa etsintäkuulutettuja henkilöitä ja liikennevalvonnan yhteydessä kortittomia autoilijoita, Aro-Heinilä luettelee.Huumausainevalvonnan ohella poliisi puuttui myös laittomaan tupakan ja sähkötupakan eli vapen myyntiin. Valvonnassa kohdattiin muun muassa alaikäinen myyjä, jonka hallusta löydettiin kymmeniä vapeja, nikotiinipusseja ja tupakkaa.– Poikaa epäillään salakuljetuksesta ja tupakanmyyntirikoksesta sekä vakavasta toisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen hallussapidosta ja vaarallisen esineen hallussapidosta, sillä hänellä oli laittomien tupakkatuotteiden lisäksi mukanaan myös nyrkkirauta ja puukko, Aro-Heinilä kertoo. 

Poliisin tehokas huumausainevalvonta osoittaa katukaupan yleisyyden

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version