Site icon NordenBladet

Poliisi selvitti kymmenen bulvaaniyhtiön huijauksen – rikoshyöty kolme miljoonaa euroa

NordenBladet — Helsingin poliisi on saanut valmiiksi laajan harmaaseen talouteen liittyvän esitutkinnan, jossa Etelä-Suomen alueella toimineen henkilöstövuokraus- ja rakennusyrityksen epäillään maksaneen työntekijöilleen pimeitä palkkoja vuosina 2019–2021. Rikosnimikkeitä laajassa esitutkintakokonaisuudessa ovat törkeä veropetos, törkeä kirjanpitorikos, törkeä työeläkevakuutusmaksupetos ja rekisterimerkintärikos. Epäiltyjä on yli 20. Tutkinnan aikana kuulusteltiin yli sataa henkilöä eri asemissa. – Esitutkinnan perusteella yhtiön epäillään kierrättäneen palkanmaksuvaroja lähes kymmenen eri läheisyhtiön kautta tekaistun alihankintalaskutuksen avulla. Keinotekoisen järjestelyn tarkoituksena epäillään olleen palkanmaksuun liittyvien lakisääteisten vero- ja maksuvelvoitteiden kiertäminen, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Markus Metsänen. Yhtiöiden hallinnossa epäillään käytetyn bulvaanijärjestelyjä. Niiden tarkoituksena on epäilty olleen yhtiöiden tosiasiallisten vastuuhenkilöiden peittäminen.– Vältettyjen verojen ja työeläkevakuutusmaksujen määrä on yhteensä noin 3 miljoonaa euroa. Lisäksi pimeää palkkaa saaneiden henkilöiden osalta asiassa on jäänyt määräämättä myös huomattavia summia henkilökohtaista tuloveroa, jatkaa Metsänen.Törkeisiin veropetoksiin liittyviä esitutkintoja on suoritettu myös yli 20 yksittäisen työntekijöiden osalta ilmoittamatta jääneistä palkoista. Yksi rikoksen tunnusomainen piirre on ollut ulkomaisten pankkipalvelujen ja pankkitilien laaja käyttö. Asian selvittämiseksi on tehty useita kansainvälisiä oikeusapupyyntöjä.Tutkinnan kesto oli lähes kaksi vuotta. Osa epäillyistä oli poliisin kiinniottamina vuonna 2024. Yhtiön toimintaa koskevat kolme erillistä esitutkintapöytäkirjaa siirtyvät syyteharkintaan huhtikuussa. Työntekijöitä koskevat erilliset esitutkintapöytäkirjat siirtyivät syyteharkintaan viime vuoden lopulla. 

Poliisi selvitti kymmenen bulvaaniyhtiön huijauksen – rikoshyöty kolme miljoonaa euroa

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version