Site icon NordenBladet

Ajo-oikeudeton kuljettaja ajoi päin punaista liikennevaloa Oulussa

NordenBladet — Poliisi pysäytti ”päin punaisia” ajaneen kuljettajan Oulussa. Autosta löytyi ase ja epäiltyä huumausainetta.Oulun poliisin partio havaitsi keskiviikkona 8.4. n. yhdeksän aikaan illalla pakettiauton, jonka kuljettaja ajoi päin punaista liikennevaloa kääntyessään Kainuuntieltä Pohjantielle.Partio lähti seuraamaan pakettiautoa. Auto saatiin pian pysäytettyä Kuusamontielle nousevaan ramppiin kuljettajan ajaessa pois Pohjantieltä.Kuljettaja paljastui ajo-oikeudettomaksi henkilöksi. Hänen epäillään myös olleen tapahtumahetkellä huumausaineen vaikutuksen alaisena. Autossa oli matkustajana toinen henkilö, jolla oli voimassaoleva etsintäkuulutus.Autosta löytyi tarkistuksen yhteydessä epäiltyä huumausainetta ja ladattu käsiase. Lisäksi matkustajana olleen henkilön hallusta löydettiin laiton kaasusumutin.Autossa olleet henkilöt tuotiin kiinniotettuina poliisin tiloihin. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausainerikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Matkustajana ollutta henkilöä epäillään puolestaan tässä vaiheessa huumausainerikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Ajo-oikeudeton kuljettaja ajoi päin punaista liikennevaloa Oulussa

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version