Site icon NordenBladet

Lokakuisen laivaraiskauksen esitutkinta on valmistunut

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi viime vuoden lokakuussa Ruotsin-laivalla tapahtuneen epäillyn raiskausrikoksen esitutkinnan.Poliisi otti kiinni ja pidätti neljä miestä epäiltynä törkeään raiskaukseen 19. lokakuuta, kun miehet olivat palaamassa laivalla Ruotsista takaisin Suomeen.Nyt asian esitutkinta on päättynyt. Kolmea miestä epäillään törkeästä raiskauksesta. – Lisäksi yhtä miehistä epäillään seksuaalisesta kajoamisesta, koska esitutkinnassa ilmeni, että tapahtumia oltiin kuvattu, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Karrento Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Ilmoitus raiskausepäilystä tehtiin alun perin Tukholman poliisille, joka tiedotti asiasta ensin. Myöhemmin asian esitutkinta siirtyi Lounais-Suomen poliisilaitokselle, koska epäilty rikos oli tapahtunut Suomen aluevesialueella.Asian esitutkinta on päättynyt, ja juttu siirtyy syyteharkintaan tällä viikolla. 

Lokakuisen laivaraiskauksen esitutkinta on valmistunut

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version