Koti- ja häiriökeikat, päihtyneet ja omaisuusrikokset työllistivät poliisia, autovarkauksiin vangittu neljä henkilöä

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisille viime viikolla, etenkin viikonloppuna, välitetyissä tehtävissä pääosaa näyttelivät kotihälytystehtävät. Myös yleisillä paikoilla tapahtuneita häiriöitä selvitettiin eri puolilla poliisilaitoksen aluetta.-Päihtyneitä kuljettajia tavattiin viime viikon aikana liikenteestä ajankohtaan nähden tavanomainen määrä, yhteensä 20. Päihtyneenä autolla tai muulla kulkuneuvolla liikkeelle lähteminen on erityisen ikävää ja moitittavaa. Liikenteessä pätee luottamusperiaate, eli kaikkien kanssaliikkujien täytyy pystyä luottamaan siihen, että muutkin tienkäyttäjät noudattavat liikennesääntöjä ja kykenevät ylipäänsä toimimaan liikenteessä normaalisti, Kertoo viikonloppuna yleisjohtajan toiminut komisario Tomi Salosyrjä.Poliisia työllistivät myös kansalaisten läheisitään tekemät huoli-ilmoitukset sekä karanneet tai muuten luvatta omilla teillään olleet nuoret. Nuoriin liittyvissä tilanteissa poliisi tekee tiivistä yhteistyötä eri hyvinvointialueiden kanssa.- Kuluneen viikon kokonaistehtävämäärä oli normaalilla tasolla. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin yhteensä 1 978. Pikkujoulukauden juhlintakin on sujunut kohtuullisen rauhallisesti ainakin menneen viikonlopun osalta. Vakavin tapaus sattui lauantaina Vantaan Tikkurilassa, missä auto ajautui ravintolan terassille. Tästä poliisi on tiedottanut erikseen, viimeksi tänään kello 13 https://poliisi.fi/-/vantaalla-lauantaina-tapahtuneen-onnettomuuden-osalliset-ja-silminnakijat-kuulusteltuPoliisi valvoi viikonloppuna aktiivisesti yleistä järjestystä ja turvallisuutta myös nuorison suosimilla kokoontumispaikoilla, kuten koulujen pihoilla, kauppakeskuksissa ja pysäköintihalleissa. Järjestystä valvottiin tällä kertaa Järvenpäässä, Tuusulassa ja Keravalla.Autovarkauksiin vangittu neljä henkilöäItä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kuluneen syksyn aikana tapahtuneisiin arvoautoihin kohdistuneisiin törkeisiin varkauksiin on vangittu todennäköisin syin nyt yhteensä jo neljä henkilöä. Viimeisimmät kaksi vangittiin 1.12.2025. maanantaina aamupäivällä.-Meidän poliisilaitoksen alueella tapahtuneisiin varkauksiin liittyvät arvoautot on kaikki saatu takaisin ja päästy palauttamaan omistajilleen. Osa autoista on kärsinyt mittavia vahinkoja anastusten yhteydessä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Suvi Kukkonen.Tekotapa näissä törkeissä varkauksissa on noudattanut pääsääntöisesti samaa kaavaa. – Olemme olleet varkauksiin liittyen yhteydessä myös autoalan edustajiin mahdollisten uusien rikosten ehkäisemiseksi. Hyvällä yhteistyöllä pyrimme saamaan tämän törkeiden varkauksien kierteen katkaistua, Kukkonen jatkaa.Samalla tekotavalla toteutettuja autovarkauksia ei viimeisimpien kiinniottojen jälkeen ole poliisilaitoksemme alueella ollut.Ryöstöstä ja varkaudesta epäillään samoja henkilöitä – tapausten esitutkinta loppusuorallaItä-Uudenmaan poliisi tutkii marraskuun alussa Vantaalla tapahtunutta ryöstöä sekä varkautta. Tapausten esitutkinta on loppusuoralla.-Tekopäivänä tapauksiin otettiin kiinni yhteensä neljä henkilöä, joista pääepäilty on sittemmin määrätty tehostettuun matkustuskieltoon, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sampsa Aukio. Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisin partio sai 5.11. keskiviikon vastaisena yönä hätäkeskuksen kautta tehtävän Vantaalle lentoaseman läheisyydessä sijaitsevalle hotellille. Ilmoituksen mukaan kohteesta oli ryöstetty alkoholia suusanallisesti teräaseella uhkaamalla. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita.- Kaksi tehtävälle osallistunutta partiota olivat hetki sitten olleet edeltävällä tehtävällä hotellin läheisyydessä sijaitsevalla pysäköintipaikalla, missä varkaiden matkaan oli lähtenyt polttoainetta useammasta pysäköitynä olleesta rekasta. Ilmeni pian, että nämä kaksi tehtävää liittyivät toisiinsa ja niihin epäiltiin samaa miesnelikkoa, Aukio jatkaa.Epäiltyjen jäljille päästiin poliisin omien tutkimustulosten ja menetelmien avulla.Kolmen muun epäillyn osuudet rikoksiin on esitutkinnassa selvinnyt sen verran vähäisemmäksi, ettei heille katsottu tarpeelliseksi vaatia tehostettua matkustuskieltoa. Heidät vapautettiin kuulusteluiden jälkeen.Tapausten esitutkinta on loppusuoralla, jonka jälkeen ne siirtyvät syyttäjälle syyteharkintaan.Useisiin omaisuusrikoksiin epäilty mies vangittiin lauantaina Tapahtumat saivat alkunsa viime viikon torstaina 27.11. kun poliisin partio sai hätäkeskuksen kautta tehtävän Keravalle Palokorvenkadulle. Ilmoituksen mukaan kahden miehen epäiltiin olevan murtopuuhissa veneen trailerin kimpussa ja katkovan trailerilla olevan veneen moottorin lukkoketjua.- Silminnäkijän mukaan epäillyt olivat poistuneet hetkeksi pois paikalta, mutta palanneet hetken kuluttua ja jatkaneet puuhiaan yrittämällä murtautua kohteessa olevaan asuntovaunuun, kertoo tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Anssi Murto.Partio tavoitti annettuihin tuntomerkkeihin sopivan, epäiltyjen käyttämän auton lähistöltä ja autosta otettiin kiinni kaksi miestä ja yksi nainen. Autoon tehdyssä paikanetsinnässä poliisi löysi anastettua omaisuutta ja muun muassa useiden ajoneuvojen avaimia ja puhelimia.-Kolmikko päätyi kiinniotettuna Hyvinkään poliisivankilaan. Esitutkinnassa selvinneen perusteella yhden miehistä epäillään syyllistyneen tämän varkauden lisäksi myös useisiin muihin omaisuusrikoksiin ja tämän vuoksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi miehen poliisin vaatimuksesta., Murto jatkaa.Ylinopeuksia ja kortittomia kuljettajiaLiikenteen osalta viime viikko oli tavanomainen. Liikenteestä jäi kiinni jo pelkästään viikonlopun aikana noin parisenkymmentä kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, vakavaan piittaamattomuuteen tai kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Osa kuljettajista oli myös alkoholin vaikutuksen alaisena.Tehtävistä mainittakoon perjantaina kiinni jääneet kaaharit. Ensimmäinen Lahdenväylältä, Keravan työmaan kohdilta. Kuljettajalla nopeutta 126km/h kahdeksankympin alueella. Kaksi kaaharia jäi kiinni Alikeravantieltä neljänkympin nopeusalueelta. Mitatut nopeudet näille kuljettajille olivat 86km/h ja 95km/h.  

Koti- ja häiriökeikat, päihtyneet ja omaisuusrikokset työllistivät poliisia, autovarkauksiin vangittu neljä henkilöä

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version