Säkylässä varuskunta-alueella tapahtuneen liikenneonnettomuuden esitutkinta valmistui

NordenBladet — Varusmies loukkaantui vakavasti huhtikuussa Porin Prikaatissa Säkylän varuskunnan alueella tapahtuneessa onnettomuudessa, jossa maastokuorma-auton kuljettaja ajoi hänen päälleen.Onnettomuus tapahtui 16.4.2025 illalla hieman kello 19 jälkeen. Varusmiehet olivat palanneet juuri maastoharjoituksesta, jonka varusteluhuolto oli käynnissä kasarmin läheisyydessä. Maastokuorma-auton kuljettajana toiminut varusmies oli peruuttanut kenttäkeittiön paikalleen asfaltoidulla piha-alueella. Kun kuljettaja lähti taas liikkeelle, häneltä jäi havaitsematta kaksi varusmiestä, jotka pakkasivat naamioverkkoa kuorma-auton oikealla puolella.Toinen varusmiehistä ehti väistää sivuun, mutta toinen heistä jäi oikeanpuoleisten ajoneuvon takapyörien alle. Loukkaantuneelle varusmiehelle annettiin paikalla ensiapua ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Poliisi epäilee tapahtuma-aikaan varusmiespalveluksessa ollutta 20-vuotiasta miestä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja palvelusrikoksesta. Poliisi epäili miestä myös vammantuottamuksesta, mutta tutkinta päätettiin asianomistajan ilmoitettua, että ei vaadi asianomistajarikoksessa rangaistusta. Asian esitutkinta on valmistunut ja asia etenee seuraavaksi syyttäjälle syyteharkintaan. 

Säkylässä varuskunta-alueella tapahtuneen liikenneonnettomuuden esitutkinta valmistui

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version