Lahdessa kaksi isoa ketjukolaria valtatiellä 4 ja useita onnettomuuksia kehätiellä lauantaiaamuna

NordenBladet — Valtatiellä 4 Lahden Renkomäen kohdalla tapahtui lauantaiaamuna kaksi ketjukolaria, joissa oli osallisena useita kymmeniä autoja. Samaan aikaan kehätiellä tapahtui liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena henkilöautoja ja säiliörekka.Valtatiellä 4 Lahdessa Renkomäen kohdalla tapahtui lauantaiaamuna kaksi yhteensä kymmenien autojen ketjukolaria. Samaan aikaan kehätiellä Lotilan rampissa tapahtui onnettomuus, jossa oli osallisena henkilöautoja ja säiliöauto.Ajo-olosuhteet olivat onnettomuuksien aikaan huonot. Tien pinta oli yön pakkasten jälkeen todella liukas ja keli sumuinen.Poliisi on kirjannut onnettomuuksista kuusi rikosilmoitusta.Valtatiellä 4 kaksi kymmenien autojen ketjukolariaValtatiellä 4 tapahtui kaksi useiden kymmenien autojen välistä ketjukolaria Renkomäen kohdalla lauantaiaamuna kello kahdeksan jälkeen. Kolareista aiheutui suurta liikennehaittaa ja valtatien kaistat niin pohjoisen kuin etelän suuntaankin oli suljettu liikenteeltä useita tunteja.Ketjukolareissa oli osallisena yhteensä noin 50 ajoneuvoa. Kolareissa loukkaantui useita henkilöitä. Loukkaantuneiden määrä tarkentuu tutkinnan edetessä. Tapahtumapaikalta kuljetettiin useita kymmeniä henkilöitä kuitenkin sairaalaan tarkastettavaksi.Valtatie oli suljettuna onnettomuuksien vuoksi molempiin suuntiin useamman tunnin ajan ja liikenne ohjattiin kiertotielle. Pelastus- ja raivaustöiden jälkeen valtatie saatiin avattua liikenteelle noin kello 12.30.Kolarissa osallisena myös poliisiautoja Valtatie 4:n kolarissa oli osallisena myös kolme poliisiautoa, kun kolaripaikalla olleisiin poliisiautoihin oli törmätty. Kaksi poliisiautoista vaurioitui pahemmin. Paikalla olleet poliisit eivät ole loukkaantuneet törmäyksissä.Ketjukolareista kirjattu kaksi rikosilmoitustaHämeen poliisi on kirjannut valtatiellä 4 tapahtuneista ketjukolareista kaksi erillistä rikosilmoitusta. Rikosilmoituksissa rikosnimikkeenä on liikenneturvallisuuden vaarantaminen.Lahden kehätiellä tapahtui useampi kolariSamaan aikaan ketjukolareiden kanssa myös Lahden kehätiellä tapahtui liikenneonnettomuuksia.Eteläiselle kehätielle lännen suuntaan johtavalla rampilla tapahtuneessa onnettomuudessa oli osallisena neljä henkilöautoa ja säiliörekka. Tapahtumapaikka on lähellä Liipolan tunnelia. Alustavien tietojen mukaan säiliörekka oli joutunut väistämään jo aikaisemmin tapahtunutta onnettomuutta ja rekan kaatuminen ojaan johtui siitä, kun yhdistelmäajoneuvon kuljettaja väisti ajoradan ulkopuolelle välttääkseen pahemman liikenneonnettomuuden.Henkilöauto törmäsi pelastuslaitoksen raivausajoneuvoon Lahden kehätiellä. Pelastuslaitoksen ajoneuvossa oli ollut hälytysvalot kytkettynä. Henkilöauton kuljettaja oli havainnut tilanteen liian myöhään vallitsevan sumun takia eikä liukkauden takia saanut ajoneuvoaan pysäytettyä. Tässä tilanteessa vältyttiin henkilövahingoilta.Myös Kujalan liittymän kohdalla tapahtui usean henkilöauton kolari. Mukana kolarissa oli myös perävaunu, joka irtosi onnettomuustilanteessa. Tarkempi osallisten määrä tarkentuu esitutkinnan aikana, mutta alustavien tietojen mukaan onnettomuudessa on ollut osallisena ainakin kolme ajoneuvoa.Kehätiellä Liipolan liittymän läheisyydessä tapahtui liikenneonnettomuus, jossa ajoneuvo oli ensin suistunut sivukaiteeseen päätyen keskelle ajorataa. Tästä johtuen kaksi muuta ajoneuvoa olivat kolaroineet. Tilanteesta oli selvitty ilman henkilövahinkoja.Kehätiellä tapahtuneista liikenneonnettomuuksista on kirjattu yhteensä neljä rikosilmoitusta, joissa kaikissa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamista.Kehätien liikenneonnettomuuksissa loukkaantui lievästi viisi henkilöä.Poliisi selvittää liikenneonnettomuuksiaHämeen poliisi jatkaa liikenneonnettomuuksien selvittämistä. Koska osallisia on kolareissa ollut useita, tapahtumien yksityiskohdat selviävät poliisille pikkuhiljaa osallisten puhuttamisten ja mahdollisten kuulustelujen myötä.Hämeen poliisi tiedottaa kolareista enemmän, kun niiden esitutkinta on edennyt.

Lahdessa kaksi isoa ketjukolaria valtatiellä 4 ja useita onnettomuuksia kehätiellä lauantaiaamuna

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version