Törkeä ryöstö, vahingontekoja metsästystorneihin ja tapahtumavalmistelua poliisin viikossa

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii vihtiläistä tapausta, jossa mies löi veitsellä sivullista ja vastusti poliisia. Tilanne päättyi etälamauttimen käyttöön ja kiinniottoon. Kirkkonummella on elokuussa hajotettu lukuisia metsästystorneja, joiden vahingot liikkuvat tuhansissa euroissa. Kerromme viikkotiedotteessa myös tulevasta Poliisin päivästä ja livelähetyksestämme sekä taajamavalvonnasta.Poliisi käytti etälamautinta aggressiivisesti käyttäytyneeseen mieheen VihdissäPerjantain ja lauantain välisenä yönä 23.8. poliisi oli partioimassa Vihdissä, kun sivulliset alkoivat viittomaan partiota kohti lähellä liikkunutta miestä. Mies lähti välittömästi juoksemaan karkuun ja sivulliset kertoivat, että mies oli anastanut yhdeltä heistä puhelimen puukolla uhaten.Poliisi lähti pakenevan perään ja tavoitti hänet. Mies käyttäytyi aggressiivisesti eikä käskytyksestä huolimatta pysähtynyt eikä suostunut näyttämään käsiään. Sivulliset varoittivat miehellä edelleen olevan veitsi. Kun mies lähti käskyistä piittaamatta lähestymään poliisia, käytti poliisi häneen etälamautinta.Kun mies oli saatu poliisin haltuun, löytyi hänen vyölaukustaan kääntöveitsen kokoinen taitettava partaveitsi.Tämän hetken tietojen mukaan mies oli aiemmin samana yönä lyönyt veitsellä kohti sivullisen seurueen jäsentä ravintolassa. Lisäksi hän oli poliisin tietojen mukaan uhkaillut useita ihmisiä fyysisellä vahingoittamisella ja ottanut yhden henkilön puhelimen.Tutkintanimikkeinä on tällä hetkellä muun muassa törkeä ryöstö, niskoittelu poliisia vastaan ja pahoinpitely.Useita metsästystorneja hajotettu Kirkkonummen alueellaKerroimme alkukeväällä Espoossa ja Kauniaisissa tapahtuneista vahingonteoista, jotka kohdistuivat metsästystorneihin.Nyt, loppukesän 2025 aikana metsästystorneja tai niihin liittyviä rakenteita on rikottu Kirkkonummella.Esimerkiksi elokuun alkupuolella Kirkkonummella rikottiin samassa paikassa peurankyttäyskoppi, hirvitorni ja eläinten ruokinta-automaatti. Rakenteet olivat tukevat, joten rikkomiseen on oletettavasti täytynyt käyttää voimaa ja työkaluja.Kirkkonummen alueella on hajotettu myös useampia muita metsästystorneja. Poliisi muodostaa vielä tapauksista kokonaiskuvaa. Vahinkojen suuruuden arvellaan liikkuvan kussakin tapauksessa tuhansissa euroissa. Tutkimme tapauksia vahingontekoina.Pyydämme välittämään mahdolliset havainnot ja tiedot tapauksista osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.Lauantaiseen Poliisin päivään valmistaudutaan livelähetyksellä keskiviikkonaLohjan Aurlahdessa toteutuu lauantaina 30.8. Poliisin päivän tapahtuma. Kello 10-14 järjestettävä tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin mahdollisuus tutustua poliisin työvälineisiin, arkeen ja henkilöstöön rennoissa merkeissä.Tuomme Aurlahden Plazan läheiselle nurmikentälle monenlaisia ajoneuvoja maijasta moottoripyöriin ja rannan puolelta löytyvät poliisin vene ja vesiskootteri. Noin kello 12 sekä kello 13 tapahtumassa esiintyy Uudenmaan poliisilaulajat.Ennen lauantaita pidämme kuitenkin vielä Instagram-tilillämme etkot, jossa komisario Hannu Väänänen vastaa yleisön kysymyksiin suorassa somelähetyksessä. Livelähetys pidetään keskiviikkona 27.8. kello 17.00-17.30 @poliisiLU-Instagram-tilillämme.Löydät Poliisin päivän 30.8. yleisötilaisuuden myös Facebook-tapahtumastamme tai Visit Lohjan tapahtumakalenterista.Elokuisessa taajamavalvonnassa vajaa 500 rikettäValvoimme Länsi-Uudenmaan alueella tehostetusti taajamissa 4.-22. elokuuta. Valvonnassa keskityimme ylinopeuksien lisäksi muun muassa toimintaan suojateillä, liikennevalojen noudattamiseen ja kevyisiin sähköajoneuvoihin.-    Liikennerikkeitä kirjattiin hieman alle 500 kappaletta, mikä on huolestuttava määrä. Näistä suurin osa, 448 rikettä, oli seuraamuksiin johtaneita ylinopeuksia, kertoo komisario Hannu Kontola.Menneenä viikonloppuna 22.-24.8. Lohjan liikenteessä sen sijaan korostui muun muassa mopomiitti, jossa paikalla oli arviolta yli 200 nuorta mopoilla, moottoripyörillä, mönkijöillä ja autoilla liikkuen. Jotkin kuljettajista toimivat omaa ja muiden turvallisuutta vaarantaen. Tämä näkyi muun muassa keulimisena ja riskialttiina ajotyylinä.Esimerkiksi eräs kuljettaja, joka kaahasi vaarallisesti poliisia pakoon kilvettömällä moottoripyörällä läpi asuinalueen, otettiin kiinni ja kulkupeli lähti samalla takavarikkoon.Kaiken kaikkiaan myös viikonloppuna korostui raskas kaasujalka. Kirjasimme kymmenkunta tapausta, joissa kuljettaja menetti ajokorttinsa. Esimerkiksi eräällä 120 km/h nopeusrajoitusalueella kaahattiin 199 km/h ja toisaalla, 100 km/h rajoitusalueella jopa 212 km/h.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii vihtiläistä tapausta, jossa mies löi veitsellä sivullista ja vastusti poliisia. Tilanne päättyi etälamauttimen käyttöön ja kiinniottoon. Kirkkonummella on elokuussa hajotettu lukuisia metsästystorneja, joiden vahingot liikkuvat tuhansissa euroissa. Kerromme viikkotiedotteessa myös tulevasta Poliisin päivästä ja livelähetyksestämme sekä taajamavalvonnasta.

Poliisi käytti etälamautinta aggressiivisesti käyttäytyneeseen mieheen Vihdissä

Perjantain ja lauantain välisenä yönä 23.8. poliisi oli partioimassa Vihdissä, kun sivulliset alkoivat viittomaan partiota kohti lähellä liikkunutta miestä. Mies lähti välittömästi juoksemaan karkuun ja sivulliset kertoivat, että mies oli anastanut yhdeltä heistä puhelimen puukolla uhaten.

Poliisi lähti pakenevan perään ja tavoitti hänet. Mies käyttäytyi aggressiivisesti eikä käskytyksestä huolimatta pysähtynyt eikä suostunut näyttämään käsiään. Sivulliset varoittivat miehellä edelleen olevan veitsi. Kun mies lähti käskyistä piittaamatta lähestymään poliisia, käytti poliisi häneen etälamautinta.

Kun mies oli saatu poliisin haltuun, löytyi hänen vyölaukustaan kääntöveitsen kokoinen taitettava partaveitsi.

Tämän hetken tietojen mukaan mies oli aiemmin samana yönä lyönyt veitsellä kohti sivullisen seurueen jäsentä ravintolassa. Lisäksi hän oli poliisin tietojen mukaan uhkaillut useita ihmisiä fyysisellä vahingoittamisella ja ottanut yhden henkilön puhelimen.

Tutkintanimikkeinä on tällä hetkellä muun muassa törkeä ryöstö, niskoittelu poliisia vastaan ja pahoinpitely.

Useita metsästystorneja hajotettu Kirkkonummen alueella

Kerroimme alkukeväällä Espoossa ja Kauniaisissa tapahtuneista vahingonteoista, jotka kohdistuivat metsästystorneihin.

Nyt, loppukesän 2025 aikana metsästystorneja tai niihin liittyviä rakenteita on rikottu Kirkkonummella.

Esimerkiksi elokuun alkupuolella Kirkkonummella rikottiin samassa paikassa peurankyttäyskoppi, hirvitorni ja eläinten ruokinta-automaatti. Rakenteet olivat tukevat, joten rikkomiseen on oletettavasti täytynyt käyttää voimaa ja työkaluja.

Kirkkonummen alueella on hajotettu myös useampia muita metsästystorneja. Poliisi muodostaa vielä tapauksista kokonaiskuvaa. Vahinkojen suuruuden arvellaan liikkuvan kussakin tapauksessa tuhansissa euroissa. Tutkimme tapauksia vahingontekoina.

Pyydämme välittämään mahdolliset havainnot ja tiedot tapauksista osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.

Lauantaiseen Poliisin päivään valmistaudutaan livelähetyksellä keskiviikkona

Lohjan Aurlahdessa toteutuu lauantaina 30.8. Poliisin päivän tapahtuma. Kello 10-14 järjestettävä tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin mahdollisuus tutustua poliisin työvälineisiin, arkeen ja henkilöstöön rennoissa merkeissä.

Tuomme Aurlahden Plazan läheiselle nurmikentälle monenlaisia ajoneuvoja maijasta moottoripyöriin ja rannan puolelta löytyvät poliisin vene ja vesiskootteri. Noin kello 12 sekä kello 13 tapahtumassa esiintyy Uudenmaan poliisilaulajat.

Ennen lauantaita pidämme kuitenkin vielä Instagram-tilillämme etkot, jossa komisario Hannu Väänänen vastaa yleisön kysymyksiin suorassa somelähetyksessä. Livelähetys pidetään keskiviikkona 27.8. kello 17.00-17.30 @poliisiLU-Instagram-tilillämme.

Löydät Poliisin päivän 30.8. yleisötilaisuuden myös Facebook-tapahtumastamme tai Visit Lohjan tapahtumakalenterista.

Elokuisessa taajamavalvonnassa vajaa 500 rikettä

Valvoimme Länsi-Uudenmaan alueella tehostetusti taajamissa 4.-22. elokuuta. Valvonnassa keskityimme ylinopeuksien lisäksi muun muassa toimintaan suojateillä, liikennevalojen noudattamiseen ja kevyisiin sähköajoneuvoihin.

–    Liikennerikkeitä kirjattiin hieman alle 500 kappaletta, mikä on huolestuttava määrä. Näistä suurin osa, 448 rikettä, oli seuraamuksiin johtaneita ylinopeuksia, kertoo komisario Hannu Kontola.

Menneenä viikonloppuna 22.-24.8. Lohjan liikenteessä sen sijaan korostui muun muassa mopomiitti, jossa paikalla oli arviolta yli 200 nuorta mopoilla, moottoripyörillä, mönkijöillä ja autoilla liikkuen. Jotkin kuljettajista toimivat omaa ja muiden turvallisuutta vaarantaen. Tämä näkyi muun muassa keulimisena ja riskialttiina ajotyylinä.

Esimerkiksi eräs kuljettaja, joka kaahasi vaarallisesti poliisia pakoon kilvettömällä moottoripyörällä läpi asuinalueen, otettiin kiinni ja kulkupeli lähti samalla takavarikkoon.

Kaiken kaikkiaan myös viikonloppuna korostui raskas kaasujalka. Kirjasimme kymmenkunta tapausta, joissa kuljettaja menetti ajokorttinsa. Esimerkiksi eräällä 120 km/h nopeusrajoitusalueella kaahattiin 199 km/h ja toisaalla, 100 km/h rajoitusalueella jopa 212 km/h.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version