Pahoinpitelyjä ja baarikahakoita Oulun yössä

NordenBladet — Päihtynyt sähköpotkulautailija törmäsi linja-auton keulaan Torikadun ja Hallituskadun risteyksessä lauantaina illalla.Lauantai-ilta ja sunnuntain vastainen yö oli Oulun poliisilaitoksen alueella. vilkas. Tehtäviä kirjattiin koko alueella yli kaksisataa, joista Oulun kenttäjohtoalueella hoidettiin noin 130. Tehtävistä esille nousivat erilaiset väkivaltatehtävät. Oulun keskustan ravintoloissa ja niiden edustalla oli useita pahoinpitelyjä ja järjestysmiesten vastustamisia sekä pienempiä kahinoita.Hätäkeskus välitti partioille runsaasti päihtymyksestä aiheutuneita tehtäviä, kuten humalassa häiriköintejä ja ulos sammumisia. Myös kotihälytystehtäviä oli jonkin verran.Vauhti kiihtyy -festivaali sujui lauantaina kohtuullisen rauhallisesti. Festivaalialueen ulkopuolelle kokoontuneet autot, joista soitettiin kovaäänisesti musiikkia pitikin iltaa, aiheuttivat joitakin meteli-ilmoituksia hätäkeskukseen.Lauantai-iltana noin kello 22.30 sähköpotkulaudalla liikkunut mies törmäsi linja-auton keulaan Torikadun ja Hallituskadun risteyksessä. Potkulautailija tuli Torikadulle kärkikolmion takaa ja laiminlöi näin väistämisvelvollisuutensa. Potkulautaa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,37 promillea. Hän loukkasi törmäyksessä itseään ja ensihoito kuljetti hänet sairaalaan. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla. 

Päihtynyt sähköpotkulautailija törmäsi linja-auton keulaan Torikadun ja Hallituskadun risteyksessä lauantaina illalla.

Lauantai-ilta ja sunnuntain vastainen yö oli Oulun poliisilaitoksen alueella. vilkas. Tehtäviä kirjattiin koko alueella yli kaksisataa, joista Oulun kenttäjohtoalueella hoidettiin noin 130. Tehtävistä esille nousivat erilaiset väkivaltatehtävät. Oulun keskustan ravintoloissa ja niiden edustalla oli useita pahoinpitelyjä ja järjestysmiesten vastustamisia sekä pienempiä kahinoita.

Hätäkeskus välitti partioille runsaasti päihtymyksestä aiheutuneita tehtäviä, kuten humalassa häiriköintejä ja ulos sammumisia. Myös kotihälytystehtäviä oli jonkin verran.

Vauhti kiihtyy -festivaali sujui lauantaina kohtuullisen rauhallisesti. Festivaalialueen ulkopuolelle kokoontuneet autot, joista soitettiin kovaäänisesti musiikkia pitikin iltaa, aiheuttivat joitakin meteli-ilmoituksia hätäkeskukseen.

Lauantai-iltana noin kello 22.30 sähköpotkulaudalla liikkunut mies törmäsi linja-auton keulaan Torikadun ja Hallituskadun risteyksessä. Potkulautailija tuli Torikadulle kärkikolmion takaa ja laiminlöi näin väistämisvelvollisuutensa. Potkulautaa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,37 promillea. Hän loukkasi törmäyksessä itseään ja ensihoito kuljetti hänet sairaalaan. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version