NordenBladet — Poliisin tavoitteena on ennalta estää häiriökäyttäytymistä ja näpistelyä sekä puuttua niihin mahdollisimman tehokkaasti.Kaakkois-Suomen poliisi on heinäkuun alusta asti lisännyt partiointia kaupunkien keskustoissa ja kauppojen läheisyydessä. Valvonta- ja hälytyssektorin johtaja, ylikomisario Jukka Lankinen kertoo, että poliisi on saanut tänä vuonna runsaasti ilmoituksia häiritsevästä käytöksestä kaupunkien keskustoissa kauppojen ja ostoskeskusten pihoilla. Ilmoituksia ovat tehneet sekä kaupat että kansalaiset. – Poliisille ilmoitetaan esimerkiksi huutelusta ja näkyvästä päihteiden käyttämisestä kauppojen ja kauppakeskusten välittömässä läheisyydessä. On tällaisia vaihtelevan kokoisia porukoita, joiden kesken asetutaan käyttämään päihteitä ja hengailemaan siihen kaupan eteen. Lisätyn valvonnan tarkoituksena on ennalta estää häiriöitä ja rikoksia, sekä puuttua niihin mahdollisimman tehokkaasti. Poliisilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet puuttua näpistelyynHäiriötä aiheuttava ajanvietto on yhteydessä myös kauppojen ilmoittamien näpistysten määrään. – Kaupasta käydään hakemassa esimerkiksi naposteltavaa tai päihteitä maksamatta, Lankinen selittää.Näpistysrikoksille on tyypillistä niin sanottu sarjarikollisuus, joka tarkoittaa sitä, että sama tekijä syyllistyy näpistykseen toistuvasti. Rikoskomisario Petri Korpisammal kertoo, että poliisilla on nyt keino puuttua sarjanäpistelyyn aiempaa tehokkaammin. – Olemme syyttäjän kanssa tehneet linjauksen, joka antaa poliisille mahdollisuuden muuttaa tutkintanimike näpistyksestä varkaudeksi silloin, kun henkilöä epäillään yli kymmenestä näpistyksestä lyhyen ajan sisällä. Myymälävarkauksissa on nyt siis myös vankeusuhka, kun aiemmin rangaistusmuotona oli ainoastaan sakko. Tehokkaan puuttumisen tavoitteena on auttaa rikokseen syyllistynyttä pääsemään irti rikoskierteestä. Kaakkois-Suomessa poliisi on katkaissut jo usean henkilön rikollisen kierteen linjauksen avulla. Poliisi on pidättänyt useita epäiltyjä jatkamisvaaran perusteella ja näin sarjanäpistelyyn syyllistyneiden henkilöiden rikosten tekeminen on saatu loppumaan. Valvonnan tuloksia seurataan Tehostettua valvontaa on tehty nyt kuuden viikon ajan. Kesä on monilla tavoin vilkasta aikaa häiriöiden ja rikosten määrän osalta, joten tuloksia pitää tarkastella hieman pidemmän ajan kuluttua. Etelä-Karjalan osalta alustavat tulokset viittaavat jo siihen, että lisätty valvonta ja tehokas puuttuminen toimivat. – Tässä seurataan nyt, miten valvonta vaikuttaa ilmoitettujen häiriöiden ja rikosten määrään. Seuraamme tiiviisti myös alueellista kehittymistä, eli kohdennamme toimintaa jatkossakin tietojohtoisesti sinne, missä häiriöitä mahdollisesti esiintyy, ylikomisario Lankinen kertoo.
Poliisin tavoitteena on ennalta estää häiriökäyttäytymistä ja näpistelyä sekä puuttua niihin mahdollisimman tehokkaasti.
Kaakkois-Suomen poliisi on heinäkuun alusta asti lisännyt partiointia kaupunkien keskustoissa ja kauppojen läheisyydessä.
Valvonta- ja hälytyssektorin johtaja, ylikomisario Jukka Lankinen kertoo, että poliisi on saanut tänä vuonna runsaasti ilmoituksia häiritsevästä käytöksestä kaupunkien keskustoissa kauppojen ja ostoskeskusten pihoilla. Ilmoituksia ovat tehneet sekä kaupat että kansalaiset.
– Poliisille ilmoitetaan esimerkiksi huutelusta ja näkyvästä päihteiden käyttämisestä kauppojen ja kauppakeskusten välittömässä läheisyydessä. On tällaisia vaihtelevan kokoisia porukoita, joiden kesken asetutaan käyttämään päihteitä ja hengailemaan siihen kaupan eteen.
Lisätyn valvonnan tarkoituksena on ennalta estää häiriöitä ja rikoksia, sekä puuttua niihin mahdollisimman tehokkaasti.
Poliisilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet puuttua näpistelyyn
Häiriötä aiheuttava ajanvietto on yhteydessä myös kauppojen ilmoittamien näpistysten määrään.
– Kaupasta käydään hakemassa esimerkiksi naposteltavaa tai päihteitä maksamatta, Lankinen selittää.
Näpistysrikoksille on tyypillistä niin sanottu sarjarikollisuus, joka tarkoittaa sitä, että sama tekijä syyllistyy näpistykseen toistuvasti. Rikoskomisario Petri Korpisammal kertoo, että poliisilla on nyt keino puuttua sarjanäpistelyyn aiempaa tehokkaammin.
– Olemme syyttäjän kanssa tehneet linjauksen, joka antaa poliisille mahdollisuuden muuttaa tutkintanimike näpistyksestä varkaudeksi silloin, kun henkilöä epäillään yli kymmenestä näpistyksestä lyhyen ajan sisällä. Myymälävarkauksissa on nyt siis myös vankeusuhka, kun aiemmin rangaistusmuotona oli ainoastaan sakko.
Tehokkaan puuttumisen tavoitteena on auttaa rikokseen syyllistynyttä pääsemään irti rikoskierteestä. Kaakkois-Suomessa poliisi on katkaissut jo usean henkilön rikollisen kierteen linjauksen avulla. Poliisi on pidättänyt useita epäiltyjä jatkamisvaaran perusteella ja näin sarjanäpistelyyn syyllistyneiden henkilöiden rikosten tekeminen on saatu loppumaan.
Valvonnan tuloksia seurataan
Tehostettua valvontaa on tehty nyt kuuden viikon ajan. Kesä on monilla tavoin vilkasta aikaa häiriöiden ja rikosten määrän osalta, joten tuloksia pitää tarkastella hieman pidemmän ajan kuluttua. Etelä-Karjalan osalta alustavat tulokset viittaavat jo siihen, että lisätty valvonta ja tehokas puuttuminen toimivat.
– Tässä seurataan nyt, miten valvonta vaikuttaa ilmoitettujen häiriöiden ja rikosten määrään. Seuraamme tiiviisti myös alueellista kehittymistä, eli kohdennamme toimintaa jatkossakin tietojohtoisesti sinne, missä häiriöitä mahdollisesti esiintyy, ylikomisario Lankinen kertoo.
]]>
Lähde: Poliisi.fi