NordenBladet — Poliisin haaviin Torniossa jäi ajo-oikeudeton alaikäinen moottoripyörän kuljettaja. Kuljettaja lähti pakenemaan poliisiautoa, mutta pysähtyi lopulta takaa-ajon jälkeen. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi muistuttaa nuoria kuljettajia siitä, että karkuun ajaminen on aina huono ratkaisu. Vaikka poliisi luopuisikin takaa-ajosta, kuljettajan henkilöllisyys saadaan todennäköisesti selville ja karkuun ajamisesta seuraa sanktioita. Ylitorniolla henkilöauto ajettiin ojaan kyljelleen. Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Kumpikaan autossa olijoista ei loukkaantunut. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Pahoinpitelyjä Lapin yössä Kemissä ravintolassa mieshenkilö pahoinpiteli toista miestä. Pahoinpitelijä otettiin kiinni ja poliisi jatkaa asian tutkimista.
Poliisin haaviin Torniossa jäi ajo-oikeudeton alaikäinen moottoripyörän kuljettaja. Kuljettaja lähti pakenemaan poliisiautoa, mutta pysähtyi lopulta takaa-ajon jälkeen. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi muistuttaa nuoria kuljettajia siitä, että karkuun ajaminen on aina huono ratkaisu. Vaikka poliisi luopuisikin takaa-ajosta, kuljettajan henkilöllisyys saadaan todennäköisesti selville ja karkuun ajamisesta seuraa sanktioita. Ylitorniolla henkilöauto ajettiin ojaan kyljelleen. Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Kumpikaan autossa olijoista ei loukkaantunut. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Pahoinpitelyjä Lapin yössä
Kemissä ravintolassa mieshenkilö pahoinpiteli toista miestä. Pahoinpitelijä otettiin kiinni ja poliisi jatkaa asian tutkimista.
Inarissa mieshenkilö pahoinpiteli toista kahteen eri kertaan nyrkillä kasvoihin lyömällä. Eripuraa oli syntynyt niin kyytihommista kuin jatkoista.
Mieshenkilö löi toista nyrkillä kasvoihin Rovaniemen keskustassa. Lyönnin seurauksena uhri kaatui maahan. Lyöjä pakeni paikalta, mutta poliisilla on hänen henkilöllisyys tiedossa.
Melkein samalla paikkaa tapahtui myös toinen pahoinpitely hieman myöhemmin yöllä. Kahden henkilön välille oli tullut riitaa, mistä oli seurannut painia ja nyrkin iskuja.
]]>
Lähde: Poliisi.fi