Oulussa päihtyneitä kuljettajia

NordenBladet — Oulun poliisi tavoitti päihtyneitä kuljettajia Oulussa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.Oulun poliisin partio suoritti liikenteen valvontaa maanantaina 7.7. hieman puolen yön jälkeen Oulun keskustassa ja sen lähialueilla. Partio pysäytti Rata-aukiolla henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettajan todettiin olevan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hänet todettiin myös ajo-oikeudettomaksi henkilöksi.Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.———-Toinen poliisipartio pysäytti n. puoli kahden aikaan yöllä henkilöauton tarkastusta varten Oulun Vaalantiellä. Tällä kertaa kuljettajan todettiin olevan sekä alkoholin että huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hän puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Lisäksi hänen kuljettamastaan autosta löytyi pienehkö määrä epäiltyä huumausainetta.Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta huumausaineen ja alkoholin vaikutuksen alaisena sekä lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Oulun poliisi tavoitti päihtyneitä kuljettajia Oulussa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Oulun poliisin partio suoritti liikenteen valvontaa maanantaina 7.7. hieman puolen yön jälkeen Oulun keskustassa ja sen lähialueilla. 

Partio pysäytti Rata-aukiolla henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettajan todettiin olevan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hänet todettiin myös ajo-oikeudettomaksi henkilöksi.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

———-

Toinen poliisipartio pysäytti n. puoli kahden aikaan yöllä henkilöauton tarkastusta varten Oulun Vaalantiellä. 

Tällä kertaa kuljettajan todettiin olevan sekä alkoholin että huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hän puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Lisäksi hänen kuljettamastaan autosta löytyi pienehkö määrä epäiltyä huumausainetta.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta huumausaineen ja alkoholin vaikutuksen alaisena sekä lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version