Tampereen festivaalikesä alkoi poliisin näkökulmasta rauhallisesti

NordenBladet — Tampereen Santalahden uudessa tapahtumapuistossa järjestettiin ensimmäiset festivaalit viime viikonloppuna. Tapahtuma toteutui poliisin näkökulmasta sujuvasti ja rauhallisesti. Vesiliikenteen osalta huomautettavaa löytyi enemmän.Tampereen Santalahden tapahtumapuiston alueelle kerääntyi juhlimaan arviolta noin 14000 henkilöä kuluvan viikonlopun aikana. Kyseessä oli ensimmäinen iso yleisötapahtuma uuden tapahtumapuiston alueella. Poliisi oli viikonlopun aikana näkyvästi läsnä festivaalialueen ympäristössä varmistamassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä valvomassa liikennettä niin kuivalla maalla kuin vesilläkin.

Tampereen Santalahden uudessa tapahtumapuistossa järjestettiin ensimmäiset festivaalit viime viikonloppuna. Tapahtuma toteutui poliisin näkökulmasta sujuvasti ja rauhallisesti. Vesiliikenteen osalta huomautettavaa löytyi enemmän.

Tampereen Santalahden tapahtumapuiston alueelle kerääntyi juhlimaan arviolta noin 14000 henkilöä kuluvan viikonlopun aikana. Kyseessä oli ensimmäinen iso yleisötapahtuma uuden tapahtumapuiston alueella. Poliisi oli viikonlopun aikana näkyvästi läsnä festivaalialueen ympäristössä varmistamassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä valvomassa liikennettä niin kuivalla maalla kuin vesilläkin.

Tapahtuma sujui kokonaisuutena rauhallisesti, eikä aiheuttanut poliisille mainittavia hälytystehtäviä.  Poliisin tapahtuman järjestämisen ja turvallisuuden varmistamiseksi antamien ohjeiden ja määräyksien noudattamisessa ei havaittu puutteita. Liikenteen suhteen poliisi kiinnittää tulevien yleisötapahtumien osalta jatkossakin huomiota turvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseen alueella. Pääsääntöisesti liikenne sujui tälläkin kertaa häiriöttömästi, eikä vakavia vaaratilanteita tai rikkomuksia tullut poliisin tietoon.

Tapahtuma keräsi runsaasti vesiliikennettä Näsijärvelle Santalahden alueelle. Poliisi joutui veneellä ja jetillä tekemässään vesiliikennevalvonnassa puuttumaan useiden veneilijöiden osalta varuste- ja rekisteripuutteisiin. Lauantai-illan 14.6. aikana klo 22 mennessä poliisi oli joutunut määräämään 18 maksullista seuraamusta varustepuutteista tai rekisteröintiasioista. Yhtään epäiltyä ruorijuopumusta ei valvonnassa lopulta tullut poliisin tietoon, vaikka lähelle rangaistavuuden rajaa puhalsi monikin. Poliisin ohje on, että vesille lähdetään vain täysin selvin päin, jotta veneily on turvallista niin oman aluksen matkustajille kuin toisillekin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version