Huumeita käyttänyt autoilija Iissä

NordenBladet — Liikenteen valvontaa suorittanut partio tavoitti epäillyn rattijuopon liikenteestä Iin keskustassa maanantaina kello 13.40 aikaan.

Tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, hän oli myös ajokiellossa. Huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. 
Poliisipartio käytti kuljettajaa verikokeessa tuloksen varmentamiseksi. Rikosilmoitus kirjattiin rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Hieman puolenyön jälkeen poliisipartio oli tehtävällä Kempeleessä. Partio tapasi miehen, jolla oli voimassa oleva etsintäkuulutus. Mies otettiin kiinni tämän kuulutuksen perusteella. Tässä yhteydessä miehelle suoritettiin turvallisuustarkastus. Miehen hallusta löytyi valkoista jauhetta, jonka testeri kertoi olevan amfetamiinia.
Miehen hallussa ollut huume-erä takavarikoitiin ja partio kirjasi rikosilmoituksen huumausainerikoksesta.]]>

Liikenteen valvontaa suorittanut partio tavoitti epäillyn rattijuopon liikenteestä Iin keskustassa maanantaina kello 13.40 aikaan.

Tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, hän oli myös ajokiellossa. Huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. 

Poliisipartio käytti kuljettajaa verikokeessa tuloksen varmentamiseksi. Rikosilmoitus kirjattiin rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Hieman puolenyön jälkeen poliisipartio oli tehtävällä Kempeleessä. Partio tapasi miehen, jolla oli voimassa oleva etsintäkuulutus. Mies otettiin kiinni tämän kuulutuksen perusteella. Tässä yhteydessä miehelle suoritettiin turvallisuustarkastus. Miehen hallusta löytyi valkoista jauhetta, jonka testeri kertoi olevan amfetamiinia.

Miehen hallussa ollut huume-erä takavarikoitiin ja partio kirjasi rikosilmoituksen huumausainerikoksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version