NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa tehtäviä hiukan yli 160 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi 14 henkilöä. Parolassa VT3:lla oli poliisilla pienimuotoinen takaa-ajo ja Sysmässä mies törmäsi pakettiautolla bensiiniautomaattiin. Tavallisia rattijuoppoja, sekä huumaantuneena ajelijoita, tavattiin molemmilta kenttäjohtoalueilta.KANTA-HÄMETorstai aamuna, noin kello 8.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa Ahvenistonkadulla sijaitsevalle sairaalan rakennustyömaalle, josta ilmoittajan mukaan oli juuri anastettu aidatulta alueelta lähes 300 euron työmaavalaisin. Ilmoittaja oli havainnut miehen menevän Kylätiellä sijaitsevan talon kellarikerrokseen lampun kanssa. Partio löysi kellarista 45-vuotiaan miehen, jonka hallussa oli anastettu lamppu. Mies kiinniotettiin ja lamppu palautetiin takaisin työmaalle.Kello 11.00 aikaan, ajoi partion edessä Hämeenlinnassa Tampereen Valtatiellä henkilöauto, jonka keskinopeudeksi mitattiin 112 km/h kun kyseisellä alueella on 80km/h nopeusrajoitus. Partio pysäytti ajoneuvon ja selvisi, että autoa kuljettaneella 38-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu seulonta-alkometrikoe näytti nollaa, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kuusi kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Kello 19.00 aikaan, päätti partio pysyttää Parolassa Valtatie 3:lla henkilöauton tarkastusta varten. Partion kytkiessä pysäytysvalon päälle, lähti auto kiihdyttämään voimakkaasti karkuun. Auto pakeni noin 5 kilometrin matkan ja kääntyi Kappakallion levikkeelle. Partion päästessä pysähtyneen auton taakse, oli kuskin paikka tyhjä, vaikka autosta ei ollut poistunut henkilöitä. Auton apukuskin paikalla istui mies ja takapenkillä kaksi miestä. Partion puhuttaessa miehiä, kiistivät kaikki ajaneensa autoa. Pienen keskustelun jälkeen, tunnusti yksi miehistä ajaneensa autoa. 20-vuotias mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehellä oli myös useita etsintäkuulutuksia perässään. PÄIJÄT-HÄMETorstai aamuna, noin kello 9.00, pysäytti partio Kausalassa Vartiokujalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.Kello 09.30 aikaan ilmoitti Sysmässä sijaitsevan huoltamon pitäjä, että mies oli törmännyt pakettiautolla polttoaineautomaattiin. Huoltamon pitäjän mennessä katsomaan ulos tapausta, oli autoilija törmännyt vielä useita kertoja polttoaineautomaattiin ja maksuautomaattiin, ennen kuin mies oli noussut autosta, ottanut polkupyörän takatilasta ja poistunut paikalta. Partio tapasi kyseisen miehen lähistöltä ja kiinniotti tämän vahingontekoon epäiltynä. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä aseen patruunoita sekä aseenosia. Mies ei ollut halukas tai kykenevä selvittämään poliisille asiaa. alkoholilla tai huumeilla ei ollut osuutta asiaan.Kello 12.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Uudenmaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 43-vuotias nainen puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Autossa matkustajina olleilta kahdelta noin 25-vuotiaalta henkilöltä, löytyi hallustaan pieniä määriä huumausaineita. Auton kuljettaja toimitettiin verikokeisiin huumaantuneena ajon varmistamiseksi.Kello 21.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Aittapellonkadulle, jossa ilmoittajan mukaan päihtynyt mies ajoi auton parkkiin taloyhtiön pihaan. Partion tullessa paikalle, istui käynnissä olevan auton kuskin paikalla selkeästi päihtynyt mies. Partio käski miehen sammuttaa auton ja mies teki työtä käskettynä, mutta sammuttamisen jälkeen miehen auto valui taakse päin, takana olevan poliisiauton keulaan. Miehen puhallus ylitti selkeästi törkeän rattijuopumuksen rajan. Miehen kunnon vuoksi hänet käytettiin verikokeessa. Poliisiautoon tuli lievät vauriot törmäyksen johdosta.
Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa tehtäviä hiukan yli 160 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi 14 henkilöä. Parolassa VT3:lla oli poliisilla pienimuotoinen takaa-ajo ja Sysmässä mies törmäsi pakettiautolla bensiiniautomaattiin. Tavallisia rattijuoppoja, sekä huumaantuneena ajelijoita, tavattiin molemmilta kenttäjohtoalueilta.
KANTA-HÄME
Torstai aamuna, noin kello 8.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa Ahvenistonkadulla sijaitsevalle sairaalan rakennustyömaalle, josta ilmoittajan mukaan oli juuri anastettu aidatulta alueelta lähes 300 euron työmaavalaisin. Ilmoittaja oli havainnut miehen menevän Kylätiellä sijaitsevan talon kellarikerrokseen lampun kanssa. Partio löysi kellarista 45-vuotiaan miehen, jonka hallussa oli anastettu lamppu. Mies kiinniotettiin ja lamppu palautetiin takaisin työmaalle.
Kello 11.00 aikaan, ajoi partion edessä Hämeenlinnassa Tampereen Valtatiellä henkilöauto, jonka keskinopeudeksi mitattiin 112 km/h kun kyseisellä alueella on 80km/h nopeusrajoitus. Partio pysäytti ajoneuvon ja selvisi, että autoa kuljettaneella 38-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu seulonta-alkometrikoe näytti nollaa, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kuusi kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kello 19.00 aikaan, päätti partio pysyttää Parolassa Valtatie 3:lla henkilöauton tarkastusta varten. Partion kytkiessä pysäytysvalon päälle, lähti auto kiihdyttämään voimakkaasti karkuun. Auto pakeni noin 5 kilometrin matkan ja kääntyi Kappakallion levikkeelle. Partion päästessä pysähtyneen auton taakse, oli kuskin paikka tyhjä, vaikka autosta ei ollut poistunut henkilöitä. Auton apukuskin paikalla istui mies ja takapenkillä kaksi miestä. Partion puhuttaessa miehiä, kiistivät kaikki ajaneensa autoa. Pienen keskustelun jälkeen, tunnusti yksi miehistä ajaneensa autoa. 20-vuotias mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehellä oli myös useita etsintäkuulutuksia perässään.
PÄIJÄT-HÄME
Torstai aamuna, noin kello 9.00, pysäytti partio Kausalassa Vartiokujalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.
Kello 09.30 aikaan ilmoitti Sysmässä sijaitsevan huoltamon pitäjä, että mies oli törmännyt pakettiautolla polttoaineautomaattiin. Huoltamon pitäjän mennessä katsomaan ulos tapausta, oli autoilija törmännyt vielä useita kertoja polttoaineautomaattiin ja maksuautomaattiin, ennen kuin mies oli noussut autosta, ottanut polkupyörän takatilasta ja poistunut paikalta. Partio tapasi kyseisen miehen lähistöltä ja kiinniotti tämän vahingontekoon epäiltynä. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä aseen patruunoita sekä aseenosia. Mies ei ollut halukas tai kykenevä selvittämään poliisille asiaa. alkoholilla tai huumeilla ei ollut osuutta asiaan.
Kello 12.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Uudenmaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 43-vuotias nainen puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Autossa matkustajina olleilta kahdelta noin 25-vuotiaalta henkilöltä, löytyi hallustaan pieniä määriä huumausaineita. Auton kuljettaja toimitettiin verikokeisiin huumaantuneena ajon varmistamiseksi.
Kello 21.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Aittapellonkadulle, jossa ilmoittajan mukaan päihtynyt mies ajoi auton parkkiin taloyhtiön pihaan. Partion tullessa paikalle, istui käynnissä olevan auton kuskin paikalla selkeästi päihtynyt mies. Partio käski miehen sammuttaa auton ja mies teki työtä käskettynä, mutta sammuttamisen jälkeen miehen auto valui taakse päin, takana olevan poliisiauton keulaan. Miehen puhallus ylitti selkeästi törkeän rattijuopumuksen rajan. Miehen kunnon vuoksi hänet käytettiin verikokeessa. Poliisiautoon tuli lievät vauriot törmäyksen johdosta.
]]>
Lähde: Poliisi.fi