Tavakseen näpistelijä laittoi painiksi

NordenBladet — Vappupäiväkin sujui Hämeessä poliisitoiminnallisesti varsin rauhallisesti. Poliisipartioilla oli tehtäviä kuluneen vuorokauden 216 ja ne olivat sisällöltään hyvin liikennepainotteisia. Lisäksi tavakseen näpistelevä mies laittoi jälleen painiksi kiinniottotilanteessa.LAHTI. Hätäkeskukseen tuli maanantaina puolenpäivän aikoihin ilmoitus myymälävarkaasta, joka oli laittanut kiinniottotilanteessa painiksi sivullisen estäessä varkaan pakoa kaupasta.Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että kauppojen henkilökunnan ja poliisinkin hyvin tuntema myymälävaras oli ollut jälleen anastuspuuhissa Rakokiven sijaitsevassa ruokakaupassa. Iältään reilu parikymppinen mies oli laittanut laukkuunsa erilaisia tuotteita, alkoholijuomista elintarvikkeisiin noin 50 euron arvosta ja hän oli poistunut sisääntuloporteista maksamatta tuotteita.Kaupan henkilökuntaan kuuluva ja sivullinen mies olivat estäneet myymälävarkaan poistumisen kauppaliikkeestä. Tilanne meni painiksi varkaan ja sivullisen välillä. Myymälävaras saatiin pidettyä hallinnassa siihen saakka, kun poliisipartio korjasi myymälävarkaan talteen. Sivullinen loukkasi itseään painitilanteessa. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä ja näpistyksenä. Mies otettiin kiinni pahoinpitelyyn odottamaan seuraavan päivän esitutkintatoimia.LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän maanantai-iltana Lahden Nastolaan. Ilmoituksen mukaan henkilöautolla oli törmätty liikennemerkkiin sekä roskakatokseen ja kuljettaja oli poistunut paikalta.Partio sai tapahtumapaikalla selville, että henkilöautolla oli ajettu Aurantieltä kiinteistön pihaan reunakivetyksen, kevyenliikenteenväylän ja nurmialueen yli törmäten roskakatokseen. Auto törmäsi lopulta myös valaisinpylvääseen, joka kaatui törmäyksen voimasta. Auto ja roskakatos vaurioituivat pahoin törmäyksessä.Törmäyksen jälkeen kuljettaja poistui paikalta, mutta poliisipartio löysi epäillyn kuljettajan kotiosoitteestaan ja hänen tuntomerkit sopivat täydellisesti ilmoittajan antamiin tuntomerkkeihin kuljettajasta. Nelikymppinen selvästi päihtynyt nainen ei ollut halukas selvittämään asiaa mitenkään. Hän ei suostunut puhalluskokeeseen, joten hänet vietiin verikokeeseen verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi.Verikokeissa epäilty kuljettaja vastusti verinäytteen ottamista ja hän herjasi poliisia. Nainen jouduttiin raudoittamaan, että verikoe saatiin otettua. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, haitantekoon sekä kunnialoukkaukseen.LAHTI. Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen maanantai-iltana Lahden Okeroisissa. Mies ei suostunut huumepikatestiin, mutta hän myönsi käyttäneensä huumausaineita ennen ajoon lähtöä.HAUSJÄRVI. Poliisipartio kiinni huomiota pakettiautoon, joka vaikutti liikkuvan muuta liikennettä suuremmalla ajonopeudella maanantaina puolenpäivän aikoihin kantatiellä 54. Partio mittasi tutkalla pakettiauton nopeudeksi 137 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.Keski-ikäinen mies kuulusteltiin epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HÄMEENLINNA. Ajokiellossa oleva nelikymppinen mies ajoi henkilöautolla poliisipartiota vastaan maanantaina aamupäivällä12-tiellä Pohjoisten kohdalla. Auton nopeudeksi mitattiin tutkalla 115 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Partio pysäytti auton ja puhallutti kuljettajan seulonta-alkometrillä. Tuloksen perusteella kuljettaja vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka osoitti 0,66 mg/l tuloksen perusteella miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumuksen. Tämän lisäksi hänen epäillään syyllistyneen myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.JANAKKALA. Keski-ikäinen mies kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena maanantaina iltapäivällä Janakkalassa. Hän puhalsi tarkkuusalkometriin 0,28 mg/l tuloksen, joten poliisipartio kirjoitti kuljettajalle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta.FORSSA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen puolenyön aikoihin Forssan keskustan tuntumassa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.Kuljettaja käytettiin verikokeissa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Vappupäiväkin sujui Hämeessä poliisitoiminnallisesti varsin rauhallisesti. Poliisipartioilla oli tehtäviä kuluneen vuorokauden 216 ja ne olivat sisällöltään hyvin liikennepainotteisia. Lisäksi tavakseen näpistelevä mies laittoi jälleen painiksi kiinniottotilanteessa.

LAHTI. Hätäkeskukseen tuli maanantaina puolenpäivän aikoihin ilmoitus myymälävarkaasta, joka oli laittanut kiinniottotilanteessa painiksi sivullisen estäessä varkaan pakoa kaupasta.
Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että kauppojen henkilökunnan ja poliisinkin hyvin tuntema myymälävaras oli ollut jälleen anastuspuuhissa Rakokiven sijaitsevassa ruokakaupassa. Iältään reilu parikymppinen mies oli laittanut laukkuunsa erilaisia tuotteita, alkoholijuomista elintarvikkeisiin noin 50 euron arvosta ja hän oli poistunut sisääntuloporteista maksamatta tuotteita.
Kaupan henkilökuntaan kuuluva ja sivullinen mies olivat estäneet myymälävarkaan poistumisen kauppaliikkeestä. Tilanne meni painiksi varkaan ja sivullisen välillä. Myymälävaras saatiin pidettyä hallinnassa siihen saakka, kun poliisipartio korjasi myymälävarkaan talteen. Sivullinen loukkasi itseään painitilanteessa. 
Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä ja näpistyksenä. Mies otettiin kiinni pahoinpitelyyn odottamaan seuraavan päivän esitutkintatoimia.

LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän maanantai-iltana Lahden Nastolaan. Ilmoituksen mukaan henkilöautolla oli törmätty liikennemerkkiin sekä roskakatokseen ja kuljettaja oli poistunut paikalta.
Partio sai tapahtumapaikalla selville, että henkilöautolla oli ajettu Aurantieltä kiinteistön pihaan reunakivetyksen, kevyenliikenteenväylän ja nurmialueen yli törmäten roskakatokseen. Auto törmäsi lopulta myös valaisinpylvääseen, joka kaatui törmäyksen voimasta. Auto ja roskakatos vaurioituivat pahoin törmäyksessä.
Törmäyksen jälkeen kuljettaja poistui paikalta, mutta poliisipartio löysi epäillyn kuljettajan kotiosoitteestaan ja hänen tuntomerkit sopivat täydellisesti ilmoittajan antamiin tuntomerkkeihin kuljettajasta. Nelikymppinen selvästi päihtynyt nainen ei ollut halukas selvittämään asiaa mitenkään. Hän ei suostunut puhalluskokeeseen, joten hänet vietiin verikokeeseen verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi.
Verikokeissa epäilty kuljettaja vastusti verinäytteen ottamista ja hän herjasi poliisia. Nainen jouduttiin raudoittamaan, että verikoe saatiin otettua. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, haitantekoon sekä kunnialoukkaukseen.

LAHTI. Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen maanantai-iltana Lahden Okeroisissa. Mies ei suostunut huumepikatestiin, mutta hän myönsi käyttäneensä huumausaineita ennen ajoon lähtöä.

HAUSJÄRVI. Poliisipartio kiinni huomiota pakettiautoon, joka vaikutti liikkuvan muuta liikennettä suuremmalla ajonopeudella maanantaina puolenpäivän aikoihin kantatiellä 54. Partio mittasi tutkalla pakettiauton nopeudeksi 137 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.
Keski-ikäinen mies kuulusteltiin epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

HÄMEENLINNA. Ajokiellossa oleva nelikymppinen mies ajoi henkilöautolla poliisipartiota vastaan maanantaina aamupäivällä12-tiellä Pohjoisten kohdalla. Auton nopeudeksi mitattiin tutkalla 115 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. 
Partio pysäytti auton ja puhallutti kuljettajan seulonta-alkometrillä. Tuloksen perusteella kuljettaja vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka osoitti 0,66 mg/l tuloksen perusteella miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumuksen. Tämän lisäksi hänen epäillään syyllistyneen myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

JANAKKALA. Keski-ikäinen mies kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena maanantaina iltapäivällä Janakkalassa. Hän puhalsi tarkkuusalkometriin 0,28 mg/l tuloksen, joten poliisipartio kirjoitti kuljettajalle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta.

FORSSA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen puolenyön aikoihin Forssan keskustan tuntumassa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Kuljettaja käytettiin verikokeissa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version