Etelä-Kymenlaaksossa viikonlopun aikana useita rattijuoppoja liikenteessä.

NordenBladet — Viikonlopun aikana poliisi tavoitti normaalin partioinnin ja hälytystehtävien ohessa useita päihtyneitä kuljettajia Kotkan ja Haminan alueilla.Lauantaina aamulla Merituulentiellä henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö sai poliisin suorittamassa puhalluskokeessa tuloksen 0.78 mg/l  ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja lisäksi määrättiin heti väliaikaiseen ajokieltoon.Sunnuntaina aamupäivällä Kotkantiellä poliispartion henkilöautoa kuljettettaneelle suorittamassa tarkastuksessa tuli epäillys, että kuljettaja olisi päihtynyt mahdollisesti muusta kuin alkoholista ja tämä vietiin ajon jälkeen verikokeeseen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Samoin sunnuntaina aamupäivän aikana Haltijantiellä poliisi tavoitti autoilijan, jolle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Henkilöautoa kuljettanutta mieshenkilöä epäillään rattijuopumuksesta ja huumauasaineen käyttörikoksesta.Sunnuntai-iltana poliisi tavoitti Haminasta Rajatieltä ja Kotkasta Sutelantieltä alkoholista päihtyneet autoilijat. Molempia epäillään rattijuopumuksesta ja lisäksi ajeluista seurasi samalla poliisin määräämä väliaikainen ajokielto.Maanantaina kello 02 aikoihin Tapiontiellä poliisin henkilöauton kuljettajalle suorittamassa ajokunnontarkastuksessa tuli viitteitä, että kuljettaja olisi mahdollisesti päihtynyt muusta kuin alkoholista. Mieshenkilö vietiin verikokeisiin ja häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Samoihin aikoihin Ruununmaankadulla  henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö sai poliisin puhalluskokeessa tuloksen 0.79 mg/l ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Miehellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Maanantaina kello 23 aikoihin Kotkassa Rautatienkadulla henkilöauton miespuoliselle kuljettajalle suoritetussa huumepikatestissä tuli positiivinen tulos amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikosesta. Lauantaina kello 17 aikoihin Hyväntuulentiellä Metsolan valo-ohjatussa risteyksessa Kotkan suunnasta Metsolan suuntaan menossa ollut henkilöautoilija oli kääntynyt Kyminlinnan suunnasta tuleen moottoripyöräilijän eteen. Ajoneuvot törmäsivät risteyksessä.  Molemmat ajoneuvot liikkuivat törmäyksen sattuessa tienosalla normaalinopeuksilla. Moottoripyöräilijä loukkaantui törmäyksessa. Poliisi tutkii ja selvittää asiaa. Rikosnimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.Sunnuntaina kello 14 aikoihin Vt 7:llä Kotkan ja Haminan välillä 100 km/h:ssa nopeusrajoitusalueella poliisi mittasi muun liikenteen seassa liikkuneelle henkilöautolle nopeudeksi 155 km/h:ssa. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.       

Viikonlopun aikana poliisi tavoitti normaalin partioinnin ja hälytystehtävien ohessa useita päihtyneitä kuljettajia Kotkan ja Haminan alueilla.

Lauantaina aamulla Merituulentiellä henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö sai poliisin suorittamassa puhalluskokeessa tuloksen 0.78 mg/l  ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja lisäksi määrättiin heti väliaikaiseen ajokieltoon.

Sunnuntaina aamupäivällä Kotkantiellä poliispartion henkilöautoa kuljettettaneelle suorittamassa tarkastuksessa tuli epäillys, että kuljettaja olisi päihtynyt mahdollisesti muusta kuin alkoholista ja tämä vietiin ajon jälkeen verikokeeseen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Samoin sunnuntaina aamupäivän aikana Haltijantiellä poliisi tavoitti autoilijan, jolle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Henkilöautoa kuljettanutta mieshenkilöä epäillään rattijuopumuksesta ja huumauasaineen käyttörikoksesta.

Sunnuntai-iltana poliisi tavoitti Haminasta Rajatieltä ja Kotkasta Sutelantieltä alkoholista päihtyneet autoilijat. Molempia epäillään rattijuopumuksesta ja lisäksi ajeluista seurasi samalla poliisin määräämä väliaikainen ajokielto.

Maanantaina kello 02 aikoihin Tapiontiellä poliisin henkilöauton kuljettajalle suorittamassa ajokunnontarkastuksessa tuli viitteitä, että kuljettaja olisi mahdollisesti päihtynyt muusta kuin alkoholista. Mieshenkilö vietiin verikokeisiin ja häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Samoihin aikoihin Ruununmaankadulla  henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö sai poliisin puhalluskokeessa tuloksen 0.79 mg/l ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Miehellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Maanantaina kello 23 aikoihin Kotkassa Rautatienkadulla henkilöauton miespuoliselle kuljettajalle suoritetussa huumepikatestissä tuli positiivinen tulos amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikosesta. 

Lauantaina kello 17 aikoihin Hyväntuulentiellä Metsolan valo-ohjatussa risteyksessa Kotkan suunnasta Metsolan suuntaan menossa ollut henkilöautoilija oli kääntynyt Kyminlinnan suunnasta tuleen moottoripyöräilijän eteen. Ajoneuvot törmäsivät risteyksessä.  Molemmat ajoneuvot liikkuivat törmäyksen sattuessa tienosalla normaalinopeuksilla. Moottoripyöräilijä loukkaantui törmäyksessa. Poliisi tutkii ja selvittää asiaa. Rikosnimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Sunnuntaina kello 14 aikoihin Vt 7:llä Kotkan ja Haminan välillä 100 km/h:ssa nopeusrajoitusalueella poliisi mittasi muun liikenteen seassa liikkuneelle henkilöautolle nopeudeksi 155 km/h:ssa. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.       

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version