NordenBladet — Kiteen Puhoksen uittopaikalla iskettiin toistamiseen kurottajatrukkiin ja vietiin polttoainetta noin kaksi sataa litraa. Varkaus tapahtui keskiviikon 19. ja torstain 20.4.2023 välillä. Tiistaiaamuna kello yhdeksän jälkeen henkilöauto ajautui ulos tieltä Kuopiontiellä, Liperissä, noin kilometri Käsämän risteyksestä Joensuun suuntaan.Polttoaineet vietiin toistamiseen Kiteen PuhoksessaKiteen Puhoksen uittopaikalla iskettiin toistamiseen kurottajatrukkiin ja vietiin polttoainetta noin kaksi sataa litraa. Varkaus tapahtui keskiviikon 19. ja torstain 20.4.2023 välillä. Trukin polttoainesäiliön korkki rikottiin ja päästiin sen jälkeen imemään koneen polttoöljyt. Vahingon rahallinen määrä on polttoaineen osalta 300 euroa. Henkilöauton ulosajo Liperin KäsämässäTiistaiaamuna kello yhdeksän jälkeen henkilöauto ajautui ulos tieltä Kuopiontiellä, Liperissä, noin kilometri Käsämän risteyksestä Joensuun suuntaan. Henkilöauto oli ajautunut ajosuunnan mukaisesti omalle puolelleen ojaan. Poliisin tultua paikalle siellä oli jo ensihoitoyksikkö. Tapauksesta ei syntynyt vahinkoa ulkopuolisille ja ulosajon syyksi epäillään sairaskohtausta. Poliisi varoittaa huijausviestistä Suomi.fi -palveluunPoliisin tietoon on tullut, että rikollinen taho pyrkii käyttämään Suomi.fi -viestipalvelua omiin tarkoituksiinsa. Kansalainen oli saanut sähköpostin, jossa kerrottiin petollisesta toiminnasta Suomi.fi palvelussa, ja että sen käyttöä on jouduttu rajoittamaan. Viestissä kehotettiin vahvistamaan tiedot. Kyseisessä tapauksessa vahinkoa ei päässyt syntymään, mutta poliisi varoittaa viesteistä, joita kansalaiset saattavat saada. Tyypillisesti viesti sisältää aktiivisen internetlinkin, jota pyydetään käyttämään. Linkin kautta kirjautumistiedot kulkeutuvat rikollisiin käsiin ja mahdollistaa tietoihin pääsyn. Samantyyppisiä tietojen kalasteluviestejä on saatu muun muassa pankin nimissä. Viestissä olevaa linkkiä ei kannata avata eikä antaa sen kautta tunnistustietoja.
Kiteen Puhoksen uittopaikalla iskettiin toistamiseen kurottajatrukkiin ja vietiin polttoainetta noin kaksi sataa litraa. Varkaus tapahtui keskiviikon 19. ja torstain 20.4.2023 välillä. Tiistaiaamuna kello yhdeksän jälkeen henkilöauto ajautui ulos tieltä Kuopiontiellä, Liperissä, noin kilometri Käsämän risteyksestä Joensuun suuntaan.
Polttoaineet vietiin toistamiseen Kiteen Puhoksessa
Kiteen Puhoksen uittopaikalla iskettiin toistamiseen kurottajatrukkiin ja vietiin polttoainetta noin kaksi sataa litraa. Varkaus tapahtui keskiviikon 19. ja torstain 20.4.2023 välillä. Trukin polttoainesäiliön korkki rikottiin ja päästiin sen jälkeen imemään koneen polttoöljyt. Vahingon rahallinen määrä on polttoaineen osalta 300 euroa.
Henkilöauton ulosajo Liperin Käsämässä
Tiistaiaamuna kello yhdeksän jälkeen henkilöauto ajautui ulos tieltä Kuopiontiellä, Liperissä, noin kilometri Käsämän risteyksestä Joensuun suuntaan. Henkilöauto oli ajautunut ajosuunnan mukaisesti omalle puolelleen ojaan. Poliisin tultua paikalle siellä oli jo ensihoitoyksikkö. Tapauksesta ei syntynyt vahinkoa ulkopuolisille ja ulosajon syyksi epäillään sairaskohtausta.
Poliisi varoittaa huijausviestistä Suomi.fi -palveluun
Poliisin tietoon on tullut, että rikollinen taho pyrkii käyttämään Suomi.fi -viestipalvelua omiin tarkoituksiinsa. Kansalainen oli saanut sähköpostin, jossa kerrottiin petollisesta toiminnasta Suomi.fi palvelussa, ja että sen käyttöä on jouduttu rajoittamaan. Viestissä kehotettiin vahvistamaan tiedot. Kyseisessä tapauksessa vahinkoa ei päässyt syntymään, mutta poliisi varoittaa viesteistä, joita kansalaiset saattavat saada.
Tyypillisesti viesti sisältää aktiivisen internetlinkin, jota pyydetään käyttämään. Linkin kautta kirjautumistiedot kulkeutuvat rikollisiin käsiin ja mahdollistaa tietoihin pääsyn. Samantyyppisiä tietojen kalasteluviestejä on saatu muun muassa pankin nimissä. Viestissä olevaa linkkiä ei kannata avata eikä antaa sen kautta tunnistustietoja.
]]>
Lähde: Poliisi.fi