NordenBladet — Poliisipartio pysäytti Mikkelin Haukivuorella henkilöautolla liikkuneen ulkomaalaisen mieshenkilön, joka puhalsi alkometriin 0,70 mg/l tuloksen. Kuljettajan henkilöllisyys ei selvinnyt tapahtumapaikalla.Poliisipartio oli sunnuntaina 12.2.2023 noin klo 1.00 aikaan aamuyöllä Mikkelin Haukivuorella ravintolan pihassa toisella poliisitehtävällä, kun ravintolan pihaan oli ajanut ulkomaan kilvissä olevan henkilöauto. Auton liikkuminen oli kiinnittänyt poliisipartion huomion ja partio päätti tarkastaa kuljettajan ajokunnon. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli 0,70 mg/l. Kuljettajan henkilötiedoista ei saatu selvyyttä, eikä kuljettajalla ollut mukanaan mitään henkilötodistusta. Asian selvittelyä paikan päällä vaikeutti yhteisen kielen puuttuminen. Kuljettajan henkilöllisyys selvisi myöhemmin poliisiasemalla. Tutkinnan yhteydessä henkilön maassaolon edellytykset tarkastettiin, eikä niissä ollut huomauttamista.Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Poliisipartio pysäytti Mikkelin Haukivuorella henkilöautolla liikkuneen ulkomaalaisen mieshenkilön, joka puhalsi alkometriin 0,70 mg/l tuloksen. Kuljettajan henkilöllisyys ei selvinnyt tapahtumapaikalla.
Poliisipartio oli sunnuntaina 12.2.2023 noin klo 1.00 aikaan aamuyöllä Mikkelin Haukivuorella ravintolan pihassa toisella poliisitehtävällä, kun ravintolan pihaan oli ajanut ulkomaan kilvissä olevan henkilöauto. Auton liikkuminen oli kiinnittänyt poliisipartion huomion ja partio päätti tarkastaa kuljettajan ajokunnon. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli 0,70 mg/l.
Kuljettajan henkilötiedoista ei saatu selvyyttä, eikä kuljettajalla ollut mukanaan mitään henkilötodistusta. Asian selvittelyä paikan päällä vaikeutti yhteisen kielen puuttuminen. Kuljettajan henkilöllisyys selvisi myöhemmin poliisiasemalla. Tutkinnan yhteydessä henkilön maassaolon edellytykset tarkastettiin, eikä niissä ollut huomauttamista.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
]]>
Lähde: Poliisi.fi