Liikennerikoksia ja moottorikelkkaonnettomuus Etelä-Savon alueella viikonloppuna

NordenBladet — Moottorikelkkailija loukkaantui vakavasti Heinävedellä, väkivallanteko Savonlinnassa ja liikennetehtäviä Mikkelin alueella.Heinävesi:Heinävedellä Heinälammen jäällä tapahtui lauantaina moottorikelkkaonnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti ulkopaikkakuntalainen mies. Alustavien tietojen mukaan miehen kuljettama moottorikelkka oli luisunut jäällä ja kaatunut, jolloin moottorikelkkaa ajanut mies oli sinkoutunut kelkan kyydistä järven jäälle. Poliisi tutkii tapahtumaolosuhteita ja onnettomuuteen johtaneita syitä. Mikkelin alue:Hätäkeskukseen tuli ilmoitus epävarmasti ajaneesta henkilöautosta Kangasniemen suunnalla lauantai-iltana. Jonkin ajan kuluttua hätäkeskukseen tuli uusi ilmoitus, jonka mukaan kyseinen epävarmasti liikkunut auto oli ajautunut ulos tieltä Toivakantiellä. Poliisipartio tapasi ulosajopaikalta ulkopaikkakuntalaisen päihtyneen miehen, joka kertoi ajaneensa autoa ja suistuneensa ulos tieltä. Miehelle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 1.47 o/oo. Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin verikokeeseen, hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.Poliisi kaipaa havaintoja peräänajosta Mikkelissä.Saattotien ja Savilahdenkadun risteyksessä tapahtui 7.1.2023 peräänajo.Saattotietä Savilahdenkadun suuntaan ajanut auto törmäsi liikennevaloissa pysähdyksissä olleen auton perään. Törmäyksen aiheuttanut auto oli punainen, ilmeisesti Audi TT henkilöauto. Punaista autoa kuljettanut henkilö poistui autollaan paikalta ennen poliisin paikalle tuloa. Kuljettajaa pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.Peräänajoon, punaiseen autoon ja sen kuljettajaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.Savonlinna:Poliisi tutkii lauantain- ja sunnuntain välisenä yönä Savonlinnassa yksityisasunnossa sattunutta teräaseella tehtyä väkivallantekoa. Asiasta tiedotetaan lisää aikaisintaan maanantaina 09.01.2023 

Moottorikelkkailija loukkaantui vakavasti Heinävedellä, väkivallanteko Savonlinnassa ja liikennetehtäviä Mikkelin alueella.

Heinävesi:

Heinävedellä Heinälammen jäällä tapahtui lauantaina moottorikelkkaonnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti ulkopaikkakuntalainen mies. Alustavien tietojen mukaan miehen kuljettama moottorikelkka oli luisunut jäällä ja kaatunut, jolloin moottorikelkkaa ajanut mies oli sinkoutunut kelkan kyydistä järven jäälle. Poliisi tutkii tapahtumaolosuhteita ja onnettomuuteen johtaneita syitä. 

Mikkelin alue:

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus epävarmasti ajaneesta henkilöautosta Kangasniemen suunnalla lauantai-iltana. Jonkin ajan kuluttua hätäkeskukseen tuli uusi ilmoitus, jonka mukaan kyseinen epävarmasti liikkunut auto oli ajautunut ulos tieltä Toivakantiellä. Poliisipartio tapasi ulosajopaikalta ulkopaikkakuntalaisen päihtyneen miehen, joka kertoi ajaneensa autoa ja suistuneensa ulos tieltä. Miehelle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 1.47 o/oo. Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin verikokeeseen, hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Poliisi kaipaa havaintoja peräänajosta Mikkelissä.
Saattotien ja Savilahdenkadun risteyksessä tapahtui 7.1.2023 peräänajo.
Saattotietä Savilahdenkadun suuntaan ajanut auto törmäsi liikennevaloissa pysähdyksissä olleen auton perään. Törmäyksen aiheuttanut auto oli punainen, ilmeisesti Audi TT henkilöauto. Punaista autoa kuljettanut henkilö poistui autollaan paikalta ennen poliisin paikalle tuloa. Kuljettajaa pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.
Peräänajoon, punaiseen autoon ja sen kuljettajaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.

Savonlinna:

Poliisi tutkii lauantain- ja sunnuntain välisenä yönä Savonlinnassa yksityisasunnossa sattunutta teräaseella tehtyä väkivallantekoa. Asiasta tiedotetaan lisää aikaisintaan maanantaina 09.01.2023
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version