Kortiton rattijuoppo kaahasi huumepäissään ulos tieltä Hollolassa Hämeenkoskella

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi reilusti yli 200 kappaletta. Vuorokauden aikana oli monia pitkäkestoisia tehtäviä ja poliisin suojiin päätyi 23 henkilöä. Liikenteessä oli taas runsaasti erilaisista aineista sekä juomista päihtyneitä kuljettajia ja joku pitkäkyntinen yritti viedä taloyhtiön pyykinpesukoneet Lahdessa.Päijät-HämeNoin kello 16.00 aikaan, tuli Hollolasta Hämeenkoskelta VT12 tieltä ilmoitus ajoneuvosta, joka oli ajautunut huomattavalla ylinopeudella liikenneaseman ja tien väliselle viheralueelle, osuen metalliseen tolppaan. Partion päästyä paikalle, selvisi todistajien kertomana, että auto oli osunut Hollolassa Kukonkoivun kohdalla ensin erikoiskuljetuksen johtoauton etukulmaan, joka oli ollut sulkemassa tietä, jotta erikoiskuljetus mahtuu kääntymään liittymästä tielle. Auto oli jatkanut pysähtymättä sekä asiaa selvittämättä kohti Hämeenkoskea, jonka takia johtoauto lähti seuraamaan törmääjää. Auto käytti huomattavaa ylinopeutta ja ohitteli holtittomasti edessä meneviä ajoneuvoja aiheuttaen useita vaaratilanteita. Hiukan ennen Hämeenkosken Koskikartanoa, oli auto ohittanut kaksi edellä menevää auto, jotka joutuivat väistämään pientareelle, jotta ohittava auto ei olisi törmännyt vastaantulijoihin. Koskikartanon kohdalla, menetti onnettomuus paikalta pakenevan auton kuljettaja auton hallinnan suoralla tiellä ja ajautui viheralueelle, törmäten tolppaan. Poliisin tullessa paikalle, istui noin 45-vuotias sekava mies yksin tuhoutuneessa autossa kuskin paikalla ja kiisti ajon. Useiden paikalla olleiden todistajien mukaan kuljettajasta ei ollut epäselvyyttä. Miehelle suoritettiin paikan päällä seulonta-alkometrikoe, jonka tulos oli 1.22 mg/l. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autosta löytyi myös huumaavia lääkeaineita. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Autoa kuljettanut mies kuljetettiin sairaankuljetuksen toimesta sairaalaan tarkastukseen ja verikokeisiin, jonka jälkeen mies tuotiin kiinniotettuna poliisilaitokselle.Kello 19.00 aikaan tuli poliisille ilmoitus Lahdesta Sotilaskodinkadulla sijaitsevasta talosta, jossa joku pitkäkyntinen oli yrittänyt anastaa taloyhtiön pesutuvasta kaksi pesukonetta parin tunnin sisällä. Toinen pesukoneista oli ehditty siirtää varkaiden toimesta taloyhtiön hissiin ja myös toinen kone oli irrotettu ja sitä oli siirretty. Poliisi tutkii asiaa varkautena.Kello 15.30 aikaan pysäytti partio Hennalankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut noin 25-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehen autosta löytyi paikan etsinnässä huumaavia lääkkeitä, joihin hänellä ei ollut reseptiä. Miehen asunnolle suoritetussa kotietsinnässä löytyi lisää huumaavia lääkkeitä sekä muita huumausaineita. Mies kiinniotettiin ja tuotiin poliisilaitokselle.Kello 21.00 aikaan ilmoitti ulkopuolinen henkilö epäillystä rattijuoposta Lahdessa Metsäkankaalla sijaitsevassa kaupassa. Ilmoittaja oli nähnyt epäillyn naisen ajavan autolla kaupan parkkipaikalle ja suoritettuaan ostokset oli epäilty poistunut paikalta ajoneuvolla. Ilmoittaja oli saanut ylös auton rekisterinumeron ja partion mennessä tarkistamaan auton haltijan osoitetta, havaittiin auto kyseisen kerrostalon pihassa. Partio meni soittamaan epäillyn ovikelloa, jolloin huomattiin, että epäilty poistui parvekkeen kautta läheistä metsää kohti. Partio tavoitti epäillyn reilu 30-vuotiaan naisen ja nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0.73 mg/l. Nainen kuljetettiin asian varmistamiseksi sairaalaan verikokeisiin, jonka jälkeen hänet tuotiin poliisilaitokselle epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.Kello 22 aikaan tapasi partio poliisin ennestään tunteman miehen Lahdessa Ajokadulla. Miehelle suoritetussa turvallisuustarkastuksessa miehen hallusta löytyi huomattava määrä huumaavia lääkeaineita, johon miehellä ei ollut reseptiä. Noin 40-vuotias mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle.Kello 23.30 aikaan jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä noin 35-vuotias mies, joka oli yrittänyt anastaa liikkeestä alkoholia alle 4 euron arvosta. Vartijoiden ottaessa miestä kiinni, oli mies laittanut heille voimakkaasti vastaan, jonka takia näpistelijä oli jouduttu raudoittamaan. Mies tuotiin poliisilaitokselle rauhoittumaan. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista noin 30 kertaa.Kanta-HämeKello 22.30 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Kulmalan Puistokadulla henkilöauton, jonka reilu 40-vuotias mieskuljettaja puhalsi nollat seulonta-alkometriin. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Autoon suoritettiin paikanetsintä, jonka seurauksena autosta löytyi erilaisia huumausaineita. Kuljettaja ja autossa matkustajana ollut mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle.Hiukan puolen yön jälkeen sai partio tehtäväksi mennä Forssassa sijaitsevaan yksityisasuntoon, jossa keski-ikäiselle pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa, joka oli edennyt käsirysyksi. Pariskunnan nainen oli raapinut miestä ja mies vastaavasti läpsäissyt avokämmenellä vaimonsa muutaman kerran. Asiasta kirjattiin molempien osalta lievät pahoinpitelyt ja pariskunta erotettiin toisistaan yön ajaksi. 

Hämeen poliisilla oli kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi reilusti yli 200 kappaletta. Vuorokauden aikana oli monia pitkäkestoisia tehtäviä ja poliisin suojiin päätyi 23 henkilöä. Liikenteessä oli taas runsaasti erilaisista aineista sekä juomista päihtyneitä kuljettajia ja joku pitkäkyntinen yritti viedä taloyhtiön pyykinpesukoneet Lahdessa.

Päijät-Häme

Noin kello 16.00 aikaan, tuli Hollolasta Hämeenkoskelta VT12 tieltä ilmoitus ajoneuvosta, joka oli ajautunut huomattavalla ylinopeudella liikenneaseman ja tien väliselle viheralueelle, osuen metalliseen tolppaan. Partion päästyä paikalle, selvisi todistajien kertomana, että auto oli osunut Hollolassa Kukonkoivun kohdalla ensin erikoiskuljetuksen johtoauton etukulmaan, joka oli ollut sulkemassa tietä, jotta erikoiskuljetus mahtuu kääntymään liittymästä tielle. Auto oli jatkanut pysähtymättä sekä asiaa selvittämättä kohti Hämeenkoskea, jonka takia johtoauto lähti seuraamaan törmääjää. Auto käytti huomattavaa ylinopeutta ja ohitteli holtittomasti edessä meneviä ajoneuvoja aiheuttaen useita vaaratilanteita. Hiukan ennen Hämeenkosken Koskikartanoa, oli auto ohittanut kaksi edellä menevää auto, jotka joutuivat väistämään pientareelle, jotta ohittava auto ei olisi törmännyt vastaantulijoihin. Koskikartanon kohdalla, menetti onnettomuus paikalta pakenevan auton kuljettaja auton hallinnan suoralla tiellä ja ajautui viheralueelle, törmäten tolppaan. Poliisin tullessa paikalle, istui noin 45-vuotias sekava mies yksin tuhoutuneessa autossa kuskin paikalla ja kiisti ajon. Useiden paikalla olleiden todistajien mukaan kuljettajasta ei ollut epäselvyyttä. Miehelle suoritettiin paikan päällä seulonta-alkometrikoe, jonka tulos oli 1.22 mg/l. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autosta löytyi myös huumaavia lääkeaineita. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Autoa kuljettanut mies kuljetettiin sairaankuljetuksen toimesta sairaalaan tarkastukseen ja verikokeisiin, jonka jälkeen mies tuotiin kiinniotettuna poliisilaitokselle.

Kello 19.00 aikaan tuli poliisille ilmoitus Lahdesta Sotilaskodinkadulla sijaitsevasta talosta, jossa joku pitkäkyntinen oli yrittänyt anastaa taloyhtiön pesutuvasta kaksi pesukonetta parin tunnin sisällä. Toinen pesukoneista oli ehditty siirtää varkaiden toimesta taloyhtiön hissiin ja myös toinen kone oli irrotettu ja sitä oli siirretty. Poliisi tutkii asiaa varkautena.

Kello 15.30 aikaan pysäytti partio Hennalankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut noin 25-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehen autosta löytyi paikan etsinnässä huumaavia lääkkeitä, joihin hänellä ei ollut reseptiä. Miehen asunnolle suoritetussa kotietsinnässä löytyi lisää huumaavia lääkkeitä sekä muita huumausaineita. Mies kiinniotettiin ja tuotiin poliisilaitokselle.

Kello 21.00 aikaan ilmoitti ulkopuolinen henkilö epäillystä rattijuoposta Lahdessa Metsäkankaalla sijaitsevassa kaupassa. Ilmoittaja oli nähnyt epäillyn naisen ajavan autolla kaupan parkkipaikalle ja suoritettuaan ostokset oli epäilty poistunut paikalta ajoneuvolla. Ilmoittaja oli saanut ylös auton rekisterinumeron ja partion mennessä tarkistamaan auton haltijan osoitetta, havaittiin auto kyseisen kerrostalon pihassa. Partio meni soittamaan epäillyn ovikelloa, jolloin huomattiin, että epäilty poistui parvekkeen kautta läheistä metsää kohti. Partio tavoitti epäillyn reilu 30-vuotiaan naisen ja nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0.73 mg/l. Nainen kuljetettiin asian varmistamiseksi sairaalaan verikokeisiin, jonka jälkeen hänet tuotiin poliisilaitokselle epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.

Kello 22 aikaan tapasi partio poliisin ennestään tunteman miehen Lahdessa Ajokadulla. Miehelle suoritetussa turvallisuustarkastuksessa miehen hallusta löytyi huomattava määrä huumaavia lääkeaineita, johon miehellä ei ollut reseptiä. Noin 40-vuotias mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle.

Kello 23.30 aikaan jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä noin 35-vuotias mies, joka oli yrittänyt anastaa liikkeestä alkoholia alle 4 euron arvosta. Vartijoiden ottaessa miestä kiinni, oli mies laittanut heille voimakkaasti vastaan, jonka takia näpistelijä oli jouduttu raudoittamaan. Mies tuotiin poliisilaitokselle rauhoittumaan. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista noin 30 kertaa.

Kanta-Häme

Kello 22.30 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Kulmalan Puistokadulla henkilöauton, jonka reilu 40-vuotias mieskuljettaja puhalsi nollat seulonta-alkometriin. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Autoon suoritettiin paikanetsintä, jonka seurauksena autosta löytyi erilaisia huumausaineita. Kuljettaja ja autossa matkustajana ollut mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle.

Hiukan puolen yön jälkeen sai partio tehtäväksi mennä Forssassa sijaitsevaan yksityisasuntoon, jossa keski-ikäiselle pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa, joka oli edennyt käsirysyksi. Pariskunnan nainen oli raapinut miestä ja mies vastaavasti läpsäissyt avokämmenellä vaimonsa muutaman kerran. Asiasta kirjattiin molempien osalta lievät pahoinpitelyt ja pariskunta erotettiin toisistaan yön ajaksi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version