NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali perjantaivuorokausi. Tehtävät olivat sisällöltään niin sanottuja poliisin perustehtäviä. Janakkalassa jäi kiinni kolme päihtyneenä ajanutta kuljettajaa.JANAKKALA. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantaiaamuna 130-tiellä Lehtolassa. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänelle tehty tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,61 mg/l.Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.JANAKKALA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän perjantaina iltapäivällä Lammintielle. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli ojassa ja sen kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä.Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että keski-ikäinen mies oli ajautunut henkilöautolla ajosuunnassaan oikealle ojaan vasemmalle kaartuvassa mutkassa Lammintien ja Rytkösentien risteyksessä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 2,23 promillea. Hänet vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi ajohetkellä.Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.JANAKKALA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä väärän henkilötiedon antamiseen lauantaina hieman puolenyön jälkeen.Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten huoltoaseman pihalla Linnatuulessa. Kuljettajalla ei ollut esittää ajokorttia eikä henkilötodistusta partiolle. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Mies kertoi poliisipartiolle toisen henkilön tiedot, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.IITTI. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantaina puolenpäivän jälkeen valtatiellä 12 Kausalassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva parikymppinen mies. Hänellä on seitsemän aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.HEINOLA. Perjantaina iltapäivällä tapahtui kolmen auton liikenneonnettomuus Jyväskylän- ja Niihiahontien risteyksessä. Poliisipartion selvitysten mukaan keski-ikäinen nainen ajoi henkilöautolla Jyväskyläntietä Hartolan suuntaan, kun hän törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen henkilöauton perään. Törmäyksen voimasta auto ajautuivat risteysalueella, jolloin Hartolan suunasta tullut henkilöauto osui peräänajettuun autoon.Ensimmäisessä törmäyksessä olleet auton vaurioituivat törmäyksessä hinauskuntoon ja molempien autojen kuljettajan vietiin sairaalaan tarkastuksiin. Kolmas osallinen selviytyi törmäyksestä lievillä peltivaurioilla.Poliisi epäilee perään ajaneen keski-ikäisen naisen syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.LAHTI. Poliisipartio pysäytti nuoren miehen kuljettaman auton tarkastusta varten perjantai-iltana Lahden Liipolassa. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen ja hänen hallusta löytyi huumausaineita.Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi nuori nainen ja mies. Naisen hallusta löytyi myös huumausaineita. Kolmikko otetiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen. Lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Keski-ikäinen nainen törmäsi henkilöautolla polkupyöräilijään perjantai-iltana Keskussairaalankadulla. Autoilija ei ollut huomannut polkupyöräilijää yrittäessään kääntyä Keskussairaalanpolulta oikealle Keskussairaalankadulle. Autoilijalla oli ajosuunnassaan väistämisvelvollisuutta osoittava pakollinen pysähtyminen liikennemerkki.Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä. Autoilijan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä vammantuottamukseen.LAHTI. Ajo-oikeudettoman kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen perjantai-iltana valtatiellä 4 Mäkelässä. Mies oli ajanut henkilöautolla etelän suuntaan, kun poliisipartio mittasi tutkalla hänen kuljettamansa auton nopeudeksi 161 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.LAHTI. Parikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena varhain lauantaiaamuna Lahden Metsäpellossa. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,57 mg/l tuloksen.Kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.LAHTI. Kaksi parikymppistä miestä otti mittaa toisistaan lauantain vastaisena yönä kello kahden aikoihin Lahden keskustassa. Poliisipartio havaitsi partioinnin yhteydessä, että kaksi miestä lyövät toisiaan. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä, josta molempia miehiä epäillään.
Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali perjantaivuorokausi. Tehtävät olivat sisällöltään niin sanottuja poliisin perustehtäviä. Janakkalassa jäi kiinni kolme päihtyneenä ajanutta kuljettajaa.
JANAKKALA. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantaiaamuna 130-tiellä Lehtolassa. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänelle tehty tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,61 mg/l.
Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
JANAKKALA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän perjantaina iltapäivällä Lammintielle. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli ojassa ja sen kuljettaja vaikuttaa päihtyneeltä.
Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että keski-ikäinen mies oli ajautunut henkilöautolla ajosuunnassaan oikealle ojaan vasemmalle kaartuvassa mutkassa Lammintien ja Rytkösentien risteyksessä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 2,23 promillea. Hänet vietiin verikokeisiin verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi ajohetkellä.
Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
JANAKKALA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä väärän henkilötiedon antamiseen lauantaina hieman puolenyön jälkeen.
Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten huoltoaseman pihalla Linnatuulessa. Kuljettajalla ei ollut esittää ajokorttia eikä henkilötodistusta partiolle. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Mies kertoi poliisipartiolle toisen henkilön tiedot, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
IITTI. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantaina puolenpäivän jälkeen valtatiellä 12 Kausalassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva parikymppinen mies. Hänellä on seitsemän aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
HEINOLA. Perjantaina iltapäivällä tapahtui kolmen auton liikenneonnettomuus Jyväskylän- ja Niihiahontien risteyksessä. Poliisipartion selvitysten mukaan keski-ikäinen nainen ajoi henkilöautolla Jyväskyläntietä Hartolan suuntaan, kun hän törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen henkilöauton perään. Törmäyksen voimasta auto ajautuivat risteysalueella, jolloin Hartolan suunasta tullut henkilöauto osui peräänajettuun autoon.
Ensimmäisessä törmäyksessä olleet auton vaurioituivat törmäyksessä hinauskuntoon ja molempien autojen kuljettajan vietiin sairaalaan tarkastuksiin. Kolmas osallinen selviytyi törmäyksestä lievillä peltivaurioilla.
Poliisi epäilee perään ajaneen keski-ikäisen naisen syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
LAHTI. Poliisipartio pysäytti nuoren miehen kuljettaman auton tarkastusta varten perjantai-iltana Lahden Liipolassa. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen ja hänen hallusta löytyi huumausaineita.
Auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi nuori nainen ja mies. Naisen hallusta löytyi myös huumausaineita. Kolmikko otetiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen. Lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Keski-ikäinen nainen törmäsi henkilöautolla polkupyöräilijään perjantai-iltana Keskussairaalankadulla. Autoilija ei ollut huomannut polkupyöräilijää yrittäessään kääntyä Keskussairaalanpolulta oikealle Keskussairaalankadulle. Autoilijalla oli ajosuunnassaan väistämisvelvollisuutta osoittava pakollinen pysähtyminen liikennemerkki.
Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä. Autoilijan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä vammantuottamukseen.
LAHTI. Ajo-oikeudettoman kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen perjantai-iltana valtatiellä 4 Mäkelässä. Mies oli ajanut henkilöautolla etelän suuntaan, kun poliisipartio mittasi tutkalla hänen kuljettamansa auton nopeudeksi 161 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
LAHTI. Parikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena varhain lauantaiaamuna Lahden Metsäpellossa. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,57 mg/l tuloksen.
Kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
LAHTI. Kaksi parikymppistä miestä otti mittaa toisistaan lauantain vastaisena yönä kello kahden aikoihin Lahden keskustassa. Poliisipartio havaitsi partioinnin yhteydessä, että kaksi miestä lyövät toisiaan.
Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä, josta molempia miehiä epäillään.
]]>
Lähde: Poliisi.fi