Poliisilla kiireinen viikonloppu Salossa

NordenBladet — Viikonloppuna Lounais-Suomen poliisia työllistivät Salon alueella liikenne-, häiriö- ja väkivaltatehtävät. Erityisesti poliisia työllistivät useat rattijuopot, joista osan matka päätyi vasta ulosajoon.Perjantai-iltana hätäkeskukseen ilmoitettiin Salon Teijolla tapahtuneesta ulosajosta, jossa paikalle jäänyt auton epäilty kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Poliisi tapasi epäillyn kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin 1,50 mg/l tuloksen. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Lauantaiaamuyöstä poliisi sai ilmoituksen Somerontieltä ulos ajaneesta mahdollisesti päihtyneestä kuljettajasta lähellä Mäenalantien risteystä. Poliisi tavoitti paikalta nuorehkon kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 0,48 mg/l. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Niin ikään lauantaiaamuna Lounais-Suomen poliisi selvitti epäiltyä rattijuopumusta Salossa Joensuunkadulla. Liikennepysäytyksen yhteydessä selvisi, että auton kuljettaja on päihtynyt, ja hän puhalsikin poliisin seulonta-alkometriin tuloksen 0,35 mg/l. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena. Poliisi sai ilmoituksen Salossa Olkakirveenkadulla olevista juhlista, joissa osallisena oli myös alaikäisiä. Tilanne oli paikalla kärjistynyt fyysiseksi tappeluksi, mitä poliisi tutkii pahoinpitelyinä ja laittomana uhkauksena.Sunnuntaiaamuyöstä hätäkeskukseen ilmoitettiin myöskin ulosajosta, tällä kertaa Romsilantiellä Perttelissä. Poliisi tapasi ulosajopaikalla päihtyneen kuljettajan läheltä pellolle pyörilleen jäänyttä autoa. Kuljettajan puhallustulos seulonta-alkometriin oli 0,68 mg/l. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Viikonloppuna Lounais-Suomen poliisia työllistivät Salon alueella liikenne-, häiriö- ja väkivaltatehtävät. Erityisesti poliisia työllistivät useat rattijuopot, joista osan matka päätyi vasta ulosajoon.

Perjantai-iltana hätäkeskukseen ilmoitettiin Salon Teijolla tapahtuneesta ulosajosta, jossa paikalle jäänyt auton epäilty kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Poliisi tapasi epäillyn kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin 1,50 mg/l tuloksen. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lauantaiaamuyöstä poliisi sai ilmoituksen Somerontieltä ulos ajaneesta mahdollisesti päihtyneestä kuljettajasta lähellä Mäenalantien risteystä. Poliisi tavoitti paikalta nuorehkon kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 0,48 mg/l. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Niin ikään lauantaiaamuna Lounais-Suomen poliisi selvitti epäiltyä rattijuopumusta Salossa Joensuunkadulla. Liikennepysäytyksen yhteydessä selvisi, että auton kuljettaja on päihtynyt, ja hän puhalsikin poliisin seulonta-alkometriin tuloksen 0,35 mg/l. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena. 

Poliisi sai ilmoituksen Salossa Olkakirveenkadulla olevista juhlista, joissa osallisena oli myös alaikäisiä. Tilanne oli paikalla kärjistynyt fyysiseksi tappeluksi, mitä poliisi tutkii pahoinpitelyinä ja laittomana uhkauksena.

Sunnuntaiaamuyöstä hätäkeskukseen ilmoitettiin myöskin ulosajosta, tällä kertaa Romsilantiellä Perttelissä. Poliisi tapasi ulosajopaikalla päihtyneen kuljettajan läheltä pellolle pyörilleen jäänyttä autoa. Kuljettajan puhallustulos seulonta-alkometriin oli 0,68 mg/l. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Exit mobile version