Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty ajoi auton katolleen Padasjoella

NordenBladet — Miehen epäillään murtautuneen rakenteilla olevaan päiväkotiin Lahdessa. Hämeenlinnassa ja Padasjoella päihtyneiden kuljettajien epäillään ajaneen ulos tieltä. Riihimäellä ja Forssassa jäi puolestaan kiinni huomattavaa ylinopeutta ajaneet kuljettajat.LAHTI:Hätäkeskukseen ilmoitettiin varhain sunnuntaiaamuna, että Renkomäessä sijaitsevalle päiväkodin rakennustyömaalle oli tullut murtohälytys. Paikalle saapuneet vartijat olivat seuranneet teosta epäiltyä miestä ja poliisipartio otti vartijoiden tavoittaman miehen kyytiinsä lähistöltä. Miehen hallusta löytyi murtautumiseen soveltuvia välineitä. Jälkien perusteella työmaalle oli murtauduttu, mutta yöllä ei saatu varmuutta siitä oliko jotain mahdollisesti anastettu. Kiinniotettua kolmekymppistä miestä epäillään varkauden yrityksestä. Poliisipartio pysäytti sunnuntaina aamuyöllä Koiskalantiellä henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 30-vuotias kortiton mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti rangaistavuuden rajan, minkä vuoksi hänet toimitettiin verikokeisiin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.HÄMEENLINNA:Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaina iltapäivällä moottoripyörän ulosajosta Iittalassa. Jälkien perusteella moottoripyörän kuljettaja oli törmännyt ajoradan laidassa olevaan reunakivetykseen ja suistunut sen jälkeen ojaan. Moottoripyörää kuljettanut mies sai onnettomuudessa sairaalahoitoa vaativia vammoja. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja puhalluskokeen perusteellä myös törkeästä rattijuopumuksesta.PADASJOKI:Poliisi sai ilmoituksen mahdollisesti päihtyneestä kuljettajasta Padasjoella. Matkalla poliisipartio sai tiedon saman auton ajaneen ulos Kellosalmentiellä. Paikalla selvisi, että auto oli suistunut tieltä, törmännyt suuriin kiviin ja päätynyt ojaan katolleen. Autoa kuljettanut keski-ikäinen sai ulosajossa sairaalahoitoa vaativia vammoja. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja puhalluskokeen perusteella myös törkeästä rattijuopumuksesta.RIIHIMÄKI:Liikenteenvalvontaa lauantaiaamuna suorittanut poliisipartio kiinnitti huomiota moottoritiellä ylinopeutta etenevään henkilöautoon. Poliisipartio mittasi auton keskinopeudeksi 146 km/h nopeusrajoituksen ollessa moottoritiellä 120 km/h.  Auton kuljettajaksi osoittautuneella hieman alle 30-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Hänelle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta huumepikatesti osoitti positiivista tulosta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi sunnuntaina aamuyöllä Hirsimäessä henkilöauton, jonka kuljettaja ajoi 30 km/h nopeusrajoitusalueella selvää ylinopeutta. Partio mittasi auton nopeudeksi 97 km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HEINOLA:Poliisi sai lauantaina iltapäivällä ilmoituksen Siltakadulla valaisinpylvääseen törmänneestä henkilöautosta. Paikalle saapuneelle poliisipartiolle selvisi, että kiinteistön pihalta lähtenyt henkilöauto oli tuntemattomasta syystä törmännyt Siltakadun vastakkaisella puolella olevaan valaisinpylvääseen. Sekä valaisinpylväs, että henkilöauto kärsivät huomattavia vaurioita. Autoa kuljettanutta iäkästä naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, nainen sai törmäyksessä lieviä vammoja.LOPPI:Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana Lopella henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 30-vuotias ajokiellossa oleva mies. Mies suoritettu puhalluskoe ylitti selvästi rattijuopumuksen rajan, minkä vuoksi hänelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe. Kokeen perusteella miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta,FORSSA:Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Pilvenmäen alueella henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 60-vuotias mies. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti selvästi rangaistavuuden rajan, minkä vuoksi hänelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe. Kokeen perusteella miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi lauantai-iltana Tampereentiellä selvää ylinopeutta ajaneen henkilöauton. Auton nopeudeksi todettiin 147 km/h rajoituksen ollessa paikalla 80 km/h. Autoa kuljettajaksi osoittautui hieman alle 30-vuotias ajokiellossa oleva mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on ollut epäiltynä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta jo toistakymmentä kertaa vuoden sisällä.  

Miehen epäillään murtautuneen rakenteilla olevaan päiväkotiin Lahdessa. Hämeenlinnassa ja Padasjoella päihtyneiden kuljettajien epäillään ajaneen ulos tieltä. Riihimäellä ja Forssassa jäi puolestaan kiinni huomattavaa ylinopeutta ajaneet kuljettajat.

LAHTI:

Hätäkeskukseen ilmoitettiin varhain sunnuntaiaamuna, että Renkomäessä sijaitsevalle päiväkodin rakennustyömaalle oli tullut murtohälytys. Paikalle saapuneet vartijat olivat seuranneet teosta epäiltyä miestä ja poliisipartio otti vartijoiden tavoittaman miehen kyytiinsä lähistöltä. Miehen hallusta löytyi murtautumiseen soveltuvia välineitä. Jälkien perusteella työmaalle oli murtauduttu, mutta yöllä ei saatu varmuutta siitä oliko jotain mahdollisesti anastettu. Kiinniotettua kolmekymppistä miestä epäillään varkauden yrityksestä. 

Poliisipartio pysäytti sunnuntaina aamuyöllä Koiskalantiellä henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 30-vuotias kortiton mies. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti rangaistavuuden rajan, minkä vuoksi hänet toimitettiin verikokeisiin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

HÄMEENLINNA:

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaina iltapäivällä moottoripyörän ulosajosta Iittalassa. Jälkien perusteella moottoripyörän kuljettaja oli törmännyt ajoradan laidassa olevaan reunakivetykseen ja suistunut sen jälkeen ojaan. Moottoripyörää kuljettanut mies sai onnettomuudessa sairaalahoitoa vaativia vammoja. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja puhalluskokeen perusteellä myös törkeästä rattijuopumuksesta.

PADASJOKI:

Poliisi sai ilmoituksen mahdollisesti päihtyneestä kuljettajasta Padasjoella. Matkalla poliisipartio sai tiedon saman auton ajaneen ulos Kellosalmentiellä. Paikalla selvisi, että auto oli suistunut tieltä, törmännyt suuriin kiviin ja päätynyt ojaan katolleen. Autoa kuljettanut keski-ikäinen sai ulosajossa sairaalahoitoa vaativia vammoja. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja puhalluskokeen perusteella myös törkeästä rattijuopumuksesta.

RIIHIMÄKI:

Liikenteenvalvontaa lauantaiaamuna suorittanut poliisipartio kiinnitti huomiota moottoritiellä ylinopeutta etenevään henkilöautoon. Poliisipartio mittasi auton keskinopeudeksi 146 km/h nopeusrajoituksen ollessa moottoritiellä 120 km/h.  Auton kuljettajaksi osoittautuneella hieman alle 30-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Hänelle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta huumepikatesti osoitti positiivista tulosta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi sunnuntaina aamuyöllä Hirsimäessä henkilöauton, jonka kuljettaja ajoi 30 km/h nopeusrajoitusalueella selvää ylinopeutta. Partio mittasi auton nopeudeksi 97 km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

HEINOLA:

Poliisi sai lauantaina iltapäivällä ilmoituksen Siltakadulla valaisinpylvääseen törmänneestä henkilöautosta. Paikalle saapuneelle poliisipartiolle selvisi, että kiinteistön pihalta lähtenyt henkilöauto oli tuntemattomasta syystä törmännyt Siltakadun vastakkaisella puolella olevaan valaisinpylvääseen. Sekä valaisinpylväs, että henkilöauto kärsivät huomattavia vaurioita. Autoa kuljettanutta iäkästä naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, nainen sai törmäyksessä lieviä vammoja.

LOPPI:
Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana Lopella henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 30-vuotias ajokiellossa oleva mies. Mies suoritettu puhalluskoe ylitti selvästi rattijuopumuksen rajan, minkä vuoksi hänelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe. Kokeen perusteella miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta,

FORSSA:

Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Pilvenmäen alueella henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 60-vuotias mies. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe ylitti selvästi rangaistavuuden rajan, minkä vuoksi hänelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe. Kokeen perusteella miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi lauantai-iltana Tampereentiellä selvää ylinopeutta ajaneen henkilöauton. Auton nopeudeksi todettiin 147 km/h rajoituksen ollessa paikalla 80 km/h. Autoa kuljettajaksi osoittautui hieman alle 30-vuotias ajokiellossa oleva mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on ollut epäiltynä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta jo toistakymmentä kertaa vuoden sisällä.
 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory