Jälleen yksi kiireinen kesäviikko Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella – pahoinpitelyitä, kotihälytyksiä ja liikenteestä aiheutuneita tehtäviä

NordenBladet — Viikon tehtävistä vajaa 900 tehtävää painottui viikonloppuun ja viikonloppuyöt olivat hyvin vilkkaita; pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, päihtyneitä, häiriökäyttäytymistä ja kotihälytystehtäviä. Tulevalla viikolla poliisi muun muassa varautuu koulujen alun liikenteenvalvontaan.Viikko oli tehtävämäärällisesti taas kesäisen vilkas  Poliisin viikko oli valvonta- ja hälytystoiminnan kannalta taas hyvin kiireinen ja poliisi hoiti hieman yli 2000 erilaista poliisitehtävää. Viikon aika poliisilla oli kotihälytystehtäviä 130, joista kolmannes alkutietojen mukaan väkivaltaan liittyviä. Kesän lämpimät päivät ja yöt ovat jatkuneet ja ovat varmasti olleet osittain syynä siihen, että poliisilla riittänyt tehtäviä erityisesti yleisten paikkojen tehtävien vilkastumisena sekä hälytystehtävien tasaisena virtana niin arkena kuin viikonloppuisinkin tehtäviä on ollut aamuun saakka. Yleisten paikkojen pahoinpitelyrikoksia poliisi kirjasi viikolla 26 ja yksityisten paikkojen pahoinpitelyitä 43 eli yhteensä 69 pahoinpitelyrikosta, lisäksi kirjattiin 6 ryöstörikosta (toiselta anastettu omaisuutta väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten).- Erilaisia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia tapahtuu tasaiseen tahtiin. Teräaseita, käsiaseita ja vastaavia tai muita vaarallisia astaloita on paljon liikenteessä ja niitä löydetään henkilöiden hallusta tehtävien aikana, komisario Jarmo Ojala kertoo. Muuten tehtävät ovat koskeneet pitkälti päihtyneitä henkilöitä, häiriökäyttäytymistä, kotihälytystehtäviä, rattijuoppoja, omaisuusjuttuja, virka-apujen hoitamista, etsintäkuulutettujen hakuja, liikenteestä aiheutuvia tehtäviä, erilaisten tapahtumien valvontaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa paikoissa missä ihmisiä liikkuu ja oleskelee. – Yksilön suojaan liittyviä tehtäviä ja huoli-ilmoituksia ihmisistä tulee poliisille viikoittain paljon ja teemme runsaasti erilaisia tarkistuksia tavoittaaksemme ihmisiä, Ojala toteaa.Vilkas festarikesä jatkuu edelleen Viime viikonloppuna poliisi valvoi Keravalla rauhallisesti sujunutta Rock in the City -tapahtumaa. –  Erilaisia festareita ja yleisötapahtumia on järjestetty poliisilaitoksemme alueella ennätyksellisen paljon tänä kesänä. Tulevana viikonloppuna olemme mukana Järvenpää Soi -tapahtuman valvonnassa Järvenpään Rantapuistossa, Jarmo Ojala kertoo. Liikenneonnettomuuksia ja päihtyneitä kuljettajia Viime viikon aikana poliisilaitoksen alueella jäi 32 henkilöä kiinni rattijuopumuksesta, ja näistä törkeitä rattijuopumuksia oli 14. Lisäksi törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin 12.  Erilaisia liikenneonnettomuuksiin liittyviä tehtäviä oli kaiken kaikkiaan viime viikolla 63, joista 21 oli peurakolareita. Sunnuntaina 31.7. poliisilla oli useita liikennetehtäviä Porvoon suunnalla. – Porvoon moottoritiellä kaksi kuljettajaa, toinen aamuyöllä ja toinen aamulla. Ensimmäinen pysäytys tehtiin aamuyöllä Ritan kohdalla. Henkilöauton kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi syyn epäillä rattijuopumusrikosta ja nyt vuonna 1987 syntynyttä mieskuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Samana päivänä klo 9 jälkeen aamulla partio pysäytti Suomenkylän kohdalla henkilöauton, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi syyn epäillä rattijuopumusrikosta. Epäilemme vuonna 1985 syntynyttä mieskuljettajaa rattijuopumuksesta, kertoo komisario Freddie Cederlund.Lisäksi sunnuntaiaamuna poliisipartio mittasi Helsingintiellä 60 km/h nopeusrajoitusalueella vuonna 1972 syntyneelle kuljettajalle 101 km/h nopeuden. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi poliisi sai tehtävän Loviisaan, jossa ilmoituksen mukaan oli tapahtunut peräänajo. Paikan päällä perään ajaneen henkilöauton alaikäiselle kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi syyn epäillä rattijuopumusrikosta. Vuonna 2004 syntynyttä naiskuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Sunnuntai-iltana Porvoon Aleksanterinkaarella poliisi pysäytti kolme motoristia johtuen vaaraa aiheuttaneesta ajotavasta moottoripyörällä, kuljettajien ajettua eturengas ylös kohotettuna yleisellä tiellä (ns. keuliminen). Kuljettajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Koulujen alun liikenteenvalvontaan varaudutaan Ensi viikolla Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen koulut avaavat ovensa kesälomien jälkeen ja poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen läheisyydessä. Poliisin tavoitteena on estää liikenneonnettomuuksia ja varmistaa lapsille turvallinen koulumatka. Liikennevalvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota liikennenopeuksiin ja suojatiesääntöjen noudattamiseen.- Turvallinen koulumatka on kaikkien tielläliikkujien asia. Toivomme, että vanhemmat kävisivät koululaisen kanssa koulumatkan vaaran paikat läpi ja muistuttaisivat myös isompia lapsia liikennesäännöistä, ylikomisario Timo Leppälä sanoo. Poliisin päivää vietetään jälleen 27.8.2022 Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjestää Poliisin päivän tapahtumia lauantaina 27.8.2022 klo 10.00 – 13.00 peräti neljällä eri paikkakunnalla yhtäaikaisesti. Tilaisuuksia järjestetään Hyvinkäällä kauppakeskus Willassa, Järvenpäässä Prisma-keskuksen luona, Porvoossa kauppakeskus Lundissa ja Vantaalla kauppakeskus Jumbossa, jossa myös Keskusrikospoliisi on mukana. Jokaisella tapahtumapaikalla on ohjelmaa koko perheelle ja poliisin kalustoa nähtävillä. Poliisin päivä on kansalaisille suunnattu tapahtuma. Sen tavoitteena on edistää poliisin näkymistä ja vuorovaikutusta kansalaisten kanssa. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille. Lisätietoa myös muiden paikkakuntien tapahtumista löytyy osoitteesta https://poliisi.fi/poliisinpaiva. 

Viikon tehtävistä vajaa 900 tehtävää painottui viikonloppuun ja viikonloppuyöt olivat hyvin vilkkaita; pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, päihtyneitä, häiriökäyttäytymistä ja kotihälytystehtäviä. Tulevalla viikolla poliisi muun muassa varautuu koulujen alun liikenteenvalvontaan.

Viikko oli tehtävämäärällisesti taas kesäisen vilkas 
 

Poliisin viikko oli valvonta- ja hälytystoiminnan kannalta taas hyvin kiireinen ja poliisi hoiti hieman yli 2000 erilaista poliisitehtävää. Viikon aika poliisilla oli kotihälytystehtäviä 130, joista kolmannes alkutietojen mukaan väkivaltaan liittyviä. Kesän lämpimät päivät ja yöt ovat jatkuneet ja ovat varmasti olleet osittain syynä siihen, että poliisilla riittänyt tehtäviä erityisesti yleisten paikkojen tehtävien vilkastumisena sekä hälytystehtävien tasaisena virtana niin arkena kuin viikonloppuisinkin tehtäviä on ollut aamuun saakka. 

Yleisten paikkojen pahoinpitelyrikoksia poliisi kirjasi viikolla 26 ja yksityisten paikkojen pahoinpitelyitä 43 eli yhteensä 69 pahoinpitelyrikosta, lisäksi kirjattiin 6 ryöstörikosta (toiselta anastettu omaisuutta väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten).

– Erilaisia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia tapahtuu tasaiseen tahtiin. Teräaseita, käsiaseita ja vastaavia tai muita vaarallisia astaloita on paljon liikenteessä ja niitä löydetään henkilöiden hallusta tehtävien aikana, komisario Jarmo Ojala kertoo. 

Muuten tehtävät ovat koskeneet pitkälti päihtyneitä henkilöitä, häiriökäyttäytymistä, kotihälytystehtäviä, rattijuoppoja, omaisuusjuttuja, virka-apujen hoitamista, etsintäkuulutettujen hakuja, liikenteestä aiheutuvia tehtäviä, erilaisten tapahtumien valvontaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa paikoissa missä ihmisiä liikkuu ja oleskelee. 

– Yksilön suojaan liittyviä tehtäviä ja huoli-ilmoituksia ihmisistä tulee poliisille viikoittain paljon ja teemme runsaasti erilaisia tarkistuksia tavoittaaksemme ihmisiä, Ojala toteaa.

Vilkas festarikesä jatkuu edelleen
 

Viime viikonloppuna poliisi valvoi Keravalla rauhallisesti sujunutta Rock in the City -tapahtumaa. 

–  Erilaisia festareita ja yleisötapahtumia on järjestetty poliisilaitoksemme alueella ennätyksellisen paljon tänä kesänä. Tulevana viikonloppuna olemme mukana Järvenpää Soi -tapahtuman valvonnassa Järvenpään Rantapuistossa, Jarmo Ojala kertoo. 

Liikenneonnettomuuksia ja päihtyneitä kuljettajia
 

Viime viikon aikana poliisilaitoksen alueella jäi 32 henkilöä kiinni rattijuopumuksesta, ja näistä törkeitä rattijuopumuksia oli 14. Lisäksi törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin 12.  Erilaisia liikenneonnettomuuksiin liittyviä tehtäviä oli kaiken kaikkiaan viime viikolla 63, joista 21 oli peurakolareita. 

Sunnuntaina 31.7. poliisilla oli useita liikennetehtäviä Porvoon suunnalla. 

– Porvoon moottoritiellä kaksi kuljettajaa, toinen aamuyöllä ja toinen aamulla. Ensimmäinen pysäytys tehtiin aamuyöllä Ritan kohdalla. Henkilöauton kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi syyn epäillä rattijuopumusrikosta ja nyt vuonna 1987 syntynyttä mieskuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Samana päivänä klo 9 jälkeen aamulla partio pysäytti Suomenkylän kohdalla henkilöauton, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi syyn epäillä rattijuopumusrikosta. Epäilemme vuonna 1985 syntynyttä mieskuljettajaa rattijuopumuksesta, kertoo komisario Freddie Cederlund.

Lisäksi sunnuntaiaamuna poliisipartio mittasi Helsingintiellä 60 km/h nopeusrajoitusalueella vuonna 1972 syntyneelle kuljettajalle 101 km/h nopeuden. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi poliisi sai tehtävän Loviisaan, jossa ilmoituksen mukaan oli tapahtunut peräänajo. Paikan päällä perään ajaneen henkilöauton alaikäiselle kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi syyn epäillä rattijuopumusrikosta. Vuonna 2004 syntynyttä naiskuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Sunnuntai-iltana Porvoon Aleksanterinkaarella poliisi pysäytti kolme motoristia johtuen vaaraa aiheuttaneesta ajotavasta moottoripyörällä, kuljettajien ajettua eturengas ylös kohotettuna yleisellä tiellä (ns. keuliminen). Kuljettajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Koulujen alun liikenteenvalvontaan varaudutaan
 

Ensi viikolla Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen koulut avaavat ovensa kesälomien jälkeen ja poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen läheisyydessä. Poliisin tavoitteena on estää liikenneonnettomuuksia ja varmistaa lapsille turvallinen koulumatka. Liikennevalvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota liikennenopeuksiin ja suojatiesääntöjen noudattamiseen.

– Turvallinen koulumatka on kaikkien tielläliikkujien asia. Toivomme, että vanhemmat kävisivät koululaisen kanssa koulumatkan vaaran paikat läpi ja muistuttaisivat myös isompia lapsia liikennesäännöistä, ylikomisario Timo Leppälä sanoo. 

Poliisin päivää vietetään jälleen 27.8.2022
 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjestää Poliisin päivän tapahtumia lauantaina 27.8.2022 klo 10.00 – 13.00 peräti neljällä eri paikkakunnalla yhtäaikaisesti. Tilaisuuksia järjestetään Hyvinkäällä kauppakeskus Willassa, Järvenpäässä Prisma-keskuksen luona, Porvoossa kauppakeskus Lundissa ja Vantaalla kauppakeskus Jumbossa, jossa myös Keskusrikospoliisi on mukana. Jokaisella tapahtumapaikalla on ohjelmaa koko perheelle ja poliisin kalustoa nähtävillä. Poliisin päivä on kansalaisille suunnattu tapahtuma. Sen tavoitteena on edistää poliisin näkymistä ja vuorovaikutusta kansalaisten kanssa. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille. Lisätietoa myös muiden paikkakuntien tapahtumista löytyy osoitteesta https://poliisi.fi/poliisinpaiva.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory