NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilla oli perjantai-illasta sunnuntain loppuun yli 1200 hälytystehtävää. Perjantai-ilta ja -yö olivat viikonlopun kiireisintä aikaa.Perjantaina 15.07.2022 poliisia työllisti Pirkanmaalla erityisesti mopomiitti, josta tulossa erillinen tiedote myöhemmin. Keski-Suomessa puolestaan Suomipop Festivaali oli saanut ihmisiä liikkeelle, mikä näkyi etenkin yön tehtävämäärissä.Viikonloppuna kirjattiin useita pahoinpitelyitä ja huumausaineisiin liittyviä rikoksia. Poliisi tavoitti 24 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa, joista kolmeatoista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi poliisi takavarikoi yhden ajoneuvon rattijuopumusepäilyyn liittyen, sillä ajoneuvon omistaja on jo aikaisemmin syyllistynyt kyseiseen rikokseen.
Sisä-Suomen poliisilla oli perjantai-illasta sunnuntain loppuun yli 1200 hälytystehtävää. Perjantai-ilta ja -yö olivat viikonlopun kiireisintä aikaa.
Perjantaina 15.07.2022 poliisia työllisti Pirkanmaalla erityisesti mopomiitti, josta tulossa erillinen tiedote myöhemmin. Keski-Suomessa puolestaan Suomipop Festivaali oli saanut ihmisiä liikkeelle, mikä näkyi etenkin yön tehtävämäärissä.
Viikonloppuna kirjattiin useita pahoinpitelyitä ja huumausaineisiin liittyviä rikoksia. Poliisi tavoitti 24 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa, joista kolmeatoista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi poliisi takavarikoi yhden ajoneuvon rattijuopumusepäilyyn liittyen, sillä ajoneuvon omistaja on jo aikaisemmin syyllistynyt kyseiseen rikokseen.
]]>
Lähde: Poliisi.fi