NordenBladet — Osa rattijuopoista noudatti poliisin antamaa, osa ei. Heinolassa ajettiin epäillyn huumekuskin perässä ympäri keskustaa.HEINOLA. Poliisipartiolla oli tarkoitus pysäyttää henkilöauto tarkastusta varten keskiviikkoiltana puoli kuuden aikoihin Heinolan keskustassa. Partio näytti autolle pysäytysmerkkiä Mustanportinkadulla, jolloin edellä mennyt henkilöauto kiihdytti voimakkaasti nopeuttaa, Partio lähti seuraamaan autoa hälytysvalot ja- äänet kytkettynä. Pakomatkan aikana auto käytti huomattavaa ylinopeutta, muun muassa kahden tietyömaan kohdalla partion nopeus oli 93 km/h etäisyyden edelleen kasvaessa pakenevaan autoon.Partio tavoitti pakenevan auton pysähtyneenä Metsolatiellä. Autosta oli poistumassa kolme henkilöä, jotka saatiin kiinni. Kuljettajana ollut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Hän ei suostunut huumepikatestiin. Hänet käytettiin verikokeessa mahdollisten päihdyttävien aineiden selvittämiseksi.Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on neljä aikaisempaa vuoden sisällä.JANAKKALA. Kolmekymppinen nainen menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan ohittaessaan kuorma-autoa keskiviikkoaamuna valtatiellä 3 Linnatuulen kohdilla. Nainen oli ajamassa etelän suuntaa, kun hän oli ohitustilanteessa tehnyt ohjausliikkeen ja menettänyt autonsa hallinnan suistuen ajokaistojen väliselle viheralueelle törmäten valopylvääseen. Todistajien mukaan auto oli joutunut vesiliirtoon.Ensihoito kuljetti vesiliirtoon joutuneen auton kuljettajan sairaalaan tarkastuksiin. Auto vaurioitui törmäyksessä pahoin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.HÄMEENLINNA. Poliisipartio kirjoitti keski-ikäiselle miehelle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta keskiviikkona iltapäivällä. Hän ajoi poliisin pitämään puhallusratsiaan. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,28 mg/l.LOPPI. Nelikymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa ilman ajo-oikeutta ja huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Jokiniemessä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen eikä hän suostunut huumepikatestiin. Mies vietiin verikokeisiin asian selvittämiseksi.Autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet, jotka poliisipartio poisti autosta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.RIIHIMÄKI. Poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto torstain vastaisena yönä kello kahden jälkeen Uusi Herajoentiellä. Auto oli rekistereiden mukaan liikennekäytöstä poistettu eikä sitä oltu katsastettu määräajassa. Lisäksi auton nopeudeksi mitattiin 72 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h. Autoa kuljettanut parikymppinen ajokiellossa oleva mies puhalsi seulonta-alkometriin lukeman, joka oli alle rattijuopumusrajan. Hän ei suostunut huumepikatestiin, joten hänet käytettiin verikokeissa.Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.ORIMATTILA. Nuoren naisen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena varhain torstaiaamuna Orimattilan Sampolassa. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Kolmekymppinen mies jäi kiinni myymälävarkaudesta keskiviikkona puolenpäivän aikoihin kauppakeskuksessa Paavolassa. Mies oli avannut myyntipakkauksia ja laittanut niissä olleet tuotteet reppunsa kauppaliikkeessä. Vartijat ottivat näpistelijän kiinni kassalinjojen jälkeen. Miehellä oli kaupasta anastettua omaisuutta noin 105 euron arvosta.Turvallisuustarkastuksen yhteydessä miehen hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Näpistyksen lisäksi hänen epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Toistaiseksi ajokiellossa oleva keski-ikäinen mies ajoi henkilöautolla poliisin valvontapaikkaan keskiviikkona iltapäivällä valtatiellä 12 Nastolan Uudessakylässä. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.HOLLOLA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Keskikankaantiellä. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt polkupyöräilijään. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että keski-ikäinen mies oli tulossa kauppaliikkeen pysäköintialueelta Keskikankaantielle eikä hän ollut havainnut keveynliikenteenväylällä ajanutta polkupyöräilijää. Polkupyöräilijä oli osunut henkilöautoon ja lentänyt auton konepellille. Ensihoito kuljetti polkupyöräilijän sairaalaan tarkastuksiin.Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet käytettiin verikokeissa verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi tapahtumahetkellä. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.LAHTI. Nelikymppinen mies ajoi henkilöautolla poliisipartiota vastaan huomattavalla ylinopeudella keskiviikkoiltana valtatiellä 12 leveäkaistatieosuudella. Partio mittasi tutkalla miehen kuljettaman auton nopeudeksi 144 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Kuljettaja puhalsi nollatuloksen eikä hän suostunut huumepikatestiin. Lisäksi hänen ajo-oikeutensa oli vanhentunut.Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä ajoneuvorikkomukseen.
Osa rattijuopoista noudatti poliisin antamaa, osa ei. Heinolassa ajettiin epäillyn huumekuskin perässä ympäri keskustaa.
HEINOLA. Poliisipartiolla oli tarkoitus pysäyttää henkilöauto tarkastusta varten keskiviikkoiltana puoli kuuden aikoihin Heinolan keskustassa. Partio näytti autolle pysäytysmerkkiä Mustanportinkadulla, jolloin edellä mennyt henkilöauto kiihdytti voimakkaasti nopeuttaa, Partio lähti seuraamaan autoa hälytysvalot ja- äänet kytkettynä. Pakomatkan aikana auto käytti huomattavaa ylinopeutta, muun muassa kahden tietyömaan kohdalla partion nopeus oli 93 km/h etäisyyden edelleen kasvaessa pakenevaan autoon.
Partio tavoitti pakenevan auton pysähtyneenä Metsolatiellä. Autosta oli poistumassa kolme henkilöä, jotka saatiin kiinni. Kuljettajana ollut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Hän ei suostunut huumepikatestiin. Hänet käytettiin verikokeessa mahdollisten päihdyttävien aineiden selvittämiseksi.
Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on neljä aikaisempaa vuoden sisällä.
JANAKKALA. Kolmekymppinen nainen menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan ohittaessaan kuorma-autoa keskiviikkoaamuna valtatiellä 3 Linnatuulen kohdilla. Nainen oli ajamassa etelän suuntaa, kun hän oli ohitustilanteessa tehnyt ohjausliikkeen ja menettänyt autonsa hallinnan suistuen ajokaistojen väliselle viheralueelle törmäten valopylvääseen. Todistajien mukaan auto oli joutunut vesiliirtoon.
Ensihoito kuljetti vesiliirtoon joutuneen auton kuljettajan sairaalaan tarkastuksiin. Auto vaurioitui törmäyksessä pahoin. Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
HÄMEENLINNA. Poliisipartio kirjoitti keski-ikäiselle miehelle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta keskiviikkona iltapäivällä. Hän ajoi poliisin pitämään puhallusratsiaan. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,28 mg/l.
LOPPI. Nelikymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa ilman ajo-oikeutta ja huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Jokiniemessä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen eikä hän suostunut huumepikatestiin. Mies vietiin verikokeisiin asian selvittämiseksi.
Autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet, jotka poliisipartio poisti autosta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
RIIHIMÄKI. Poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto torstain vastaisena yönä kello kahden jälkeen Uusi Herajoentiellä. Auto oli rekistereiden mukaan liikennekäytöstä poistettu eikä sitä oltu katsastettu määräajassa. Lisäksi auton nopeudeksi mitattiin 72 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h. Autoa kuljettanut parikymppinen ajokiellossa oleva mies puhalsi seulonta-alkometriin lukeman, joka oli alle rattijuopumusrajan. Hän ei suostunut huumepikatestiin, joten hänet käytettiin verikokeissa.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.
ORIMATTILA. Nuoren naisen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena varhain torstaiaamuna Orimattilan Sampolassa. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Kolmekymppinen mies jäi kiinni myymälävarkaudesta keskiviikkona puolenpäivän aikoihin kauppakeskuksessa Paavolassa. Mies oli avannut myyntipakkauksia ja laittanut niissä olleet tuotteet reppunsa kauppaliikkeessä. Vartijat ottivat näpistelijän kiinni kassalinjojen jälkeen. Miehellä oli kaupasta anastettua omaisuutta noin 105 euron arvosta.
Turvallisuustarkastuksen yhteydessä miehen hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Näpistyksen lisäksi hänen epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Toistaiseksi ajokiellossa oleva keski-ikäinen mies ajoi henkilöautolla poliisin valvontapaikkaan keskiviikkona iltapäivällä valtatiellä 12 Nastolan Uudessakylässä. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
HOLLOLA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Keskikankaantiellä. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt polkupyöräilijään. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että keski-ikäinen mies oli tulossa kauppaliikkeen pysäköintialueelta Keskikankaantielle eikä hän ollut havainnut keveynliikenteenväylällä ajanutta polkupyöräilijää. Polkupyöräilijä oli osunut henkilöautoon ja lentänyt auton konepellille. Ensihoito kuljetti polkupyöräilijän sairaalaan tarkastuksiin.
Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet käytettiin verikokeissa verenalkoholipitoisuuden määrittämiseksi tapahtumahetkellä. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
LAHTI. Nelikymppinen mies ajoi henkilöautolla poliisipartiota vastaan huomattavalla ylinopeudella keskiviikkoiltana valtatiellä 12 leveäkaistatieosuudella. Partio mittasi tutkalla miehen kuljettaman auton nopeudeksi 144 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Kuljettaja puhalsi nollatuloksen eikä hän suostunut huumepikatestiin. Lisäksi hänen ajo-oikeutensa oli vanhentunut.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä ajoneuvorikkomukseen
.
]]>
Lähde: Poliisi.fi