Hurjia ylinopeuksia Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Törkeitä ylinopeuksia Pohjois-Karjalassa. Törkeä rattijuopumus Nurmeksessa. 2 pahoinpitelyä Joensuussa. Risuja poltettu metsäpalovaroituksen aikana Juuassa. Vahingonteko Kontiolahdella.Poliisipartio mittasi Outokummussa Kuopiontiellä Varislahdessa 27.05.2022 klo 16.13 aikaan henkilöautoilijalle 80km/h nopeusrajoitusalueella nopeuden 143km/h. Kuljettajana toiminutta nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.Samaisella paikalla ajoi 133km/h nopeudella klo 15.59 toinen mieshenkilö henkilöautolla ja häntäkin epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänellä ei ollut autossaan matkustajia. Hänetkin määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.Hätäkeskukseen ilmoitettiin 27.05.2022 klo 17.50 aikaan ,että mies häiriköi Kontiolahdella Keskuskadulla kerrostalon ovella. Hän oli rikkonut nyrkillä kerrostalon oven lasin ja uhkaili lyömisellä paikalla olleita muita. Miestä epäillään vahingonteosta. Hänet kuljetettiin poliisilaitokselle.Nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Outokummussa Kuopiontiellä Varislahdessa 27.05 2022 klo 15.15 tapahtuneesta ylinopeudella ajamisesta. Poliisi mittasi hänelle 80km/h rajoitusalueella 145 km/h nopeuden. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.Miehen epäillään polttaneen risuja valvomatta ja metsäpalovaroituksen aikana Juuassa Salokyläntiellä 27.05.2022 klo 21.30 aikaan. Poliisipartio ja pelastuslaitos oli havainnut paikalla kolme kasaa hakkuutähteitä palamassa eikä ketään ollut paikalla valvomassa. Tapahtumahetkellä maakunnassa oli metsäpalovaroitus eikä risujen poltosta oltu tehty myöskään ilmoitusta paloviranomaisille, mistä syystä miestä epäillään pelastusrikkomus- nimisestä rikoksesta.Mies ajoi ylinopeutta Joensuussa Teollisuuskadulla moottoripyörällä 27.05.2022 klo 23. 00 aikaan. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisipartio mittasi moottoripyöräilijälle 40km/h rajoitusalueella nopeudeksi 118 km /h. Moottoripyöräilijä määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.28.05.2022 klo 02.08 aikaan oli hätäkeskukseen ilmoitettu tappelusta Joensuun Siihtalasta. Poliisipartion mentyä paikallisen liikenneaseman pihaan oli käynyt ilmi, että kolme henkilöä olivat käyneet käsiksi toisiinsa suusanallisen riidan päätteeksi ja yhtä oli kuristettu kaulasta ja yksi oli kaadettu maahan. Yhdelle oli aiheutunut verisiä ruhjeita kasvoihin. Tapausta tutkitaan pahoinpitely-rikoksena.Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen  Nurmeksessa Torikadulla 28.05.2022 klo 02.36 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu päihtyneen lähdöstä ajamaan autolla. Poliisipartio tapasi myöhemmin epäillyn kuljettajan ja hänelle tehty puhalluskoe oli osoittanut 1,24 promillea. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Hätäkeskukseen oli ilmoitettu 28.05.2022 klo 02.48 aikaan pahoinpitelystä Joensuun Ahvenentieltä. Paikalle menneelle poliisipartiolle selvisi, että paikalla oli kolme taksia ja taksinkuljettajaa ja mies, joka oli lyönyt yhtä taksinkuljettajaa ja uhitellut ja hyökkäillyt muitakin kohti. Mies oli ollut agressiivinen ja jättänyt taksin maksamatta. Häntä epäillään pahoinpitely ja lievä petos -rikoksista. Mies tuotiin poliisiasemalle rauhoittumaan. 

Törkeitä ylinopeuksia Pohjois-Karjalassa. Törkeä rattijuopumus Nurmeksessa. 2 pahoinpitelyä Joensuussa. Risuja poltettu metsäpalovaroituksen aikana Juuassa. Vahingonteko Kontiolahdella.

Poliisipartio mittasi Outokummussa Kuopiontiellä Varislahdessa 27.05.2022 klo 16.13 aikaan henkilöautoilijalle 80km/h nopeusrajoitusalueella nopeuden 143km/h. Kuljettajana toiminutta nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.

Samaisella paikalla ajoi 133km/h nopeudella klo 15.59 toinen mieshenkilö henkilöautolla ja häntäkin epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänellä ei ollut autossaan matkustajia. Hänetkin määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin 27.05.2022 klo 17.50 aikaan ,että mies häiriköi Kontiolahdella Keskuskadulla kerrostalon ovella. Hän oli rikkonut nyrkillä kerrostalon oven lasin ja uhkaili lyömisellä paikalla olleita muita. Miestä epäillään vahingonteosta. Hänet kuljetettiin poliisilaitokselle.

Nuorta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Outokummussa Kuopiontiellä Varislahdessa 27.05 2022 klo 15.15 tapahtuneesta ylinopeudella ajamisesta. Poliisi mittasi hänelle 80km/h rajoitusalueella 145 km/h nopeuden. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Miehen epäillään polttaneen risuja valvomatta ja metsäpalovaroituksen aikana Juuassa Salokyläntiellä 27.05.2022 klo 21.30 aikaan. Poliisipartio ja pelastuslaitos oli havainnut paikalla kolme kasaa hakkuutähteitä palamassa eikä ketään ollut paikalla valvomassa. Tapahtumahetkellä maakunnassa oli metsäpalovaroitus eikä risujen poltosta oltu tehty myöskään ilmoitusta paloviranomaisille, mistä syystä miestä epäillään pelastusrikkomus- nimisestä rikoksesta.
Mies ajoi ylinopeutta Joensuussa Teollisuuskadulla moottoripyörällä 27.05.2022 klo 23. 00 aikaan. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisipartio mittasi moottoripyöräilijälle 40km/h rajoitusalueella nopeudeksi 118 km /h. Moottoripyöräilijä määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
28.05.2022 klo 02.08 aikaan oli hätäkeskukseen ilmoitettu tappelusta Joensuun Siihtalasta. Poliisipartion mentyä paikallisen liikenneaseman pihaan oli käynyt ilmi, että kolme henkilöä olivat käyneet käsiksi toisiinsa suusanallisen riidan päätteeksi ja yhtä oli kuristettu kaulasta ja yksi oli kaadettu maahan. Yhdelle oli aiheutunut verisiä ruhjeita kasvoihin. Tapausta tutkitaan pahoinpitely-rikoksena.
Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen  Nurmeksessa Torikadulla 28.05.2022 klo 02.36 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu päihtyneen lähdöstä ajamaan autolla. Poliisipartio tapasi myöhemmin epäillyn kuljettajan ja hänelle tehty puhalluskoe oli osoittanut 1,24 promillea. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hätäkeskukseen oli ilmoitettu 28.05.2022 klo 02.48 aikaan pahoinpitelystä Joensuun Ahvenentieltä. Paikalle menneelle poliisipartiolle selvisi, että paikalla oli kolme taksia ja taksinkuljettajaa ja mies, joka oli lyönyt yhtä taksinkuljettajaa ja uhitellut ja hyökkäillyt muitakin kohti. Mies oli ollut agressiivinen ja jättänyt taksin maksamatta. Häntä epäillään pahoinpitely ja lievä petos -rikoksista. Mies tuotiin poliisiasemalle rauhoittumaan.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory