Opintotuen tulorajoja nostetaan neljänneksellä

NordenBladet — Opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi opintotuen tulorajojen nostosta. Esityksen mukaan opintotukeen vaikuttavia opiskelijan tulorajoja korotetaan 25 prosentilla vuodeksi 2022. Tulorajojen määräaikainen korottaminen tulee edistämään opiskelijoiden mahdollisuutta työskennellä opintojen ohessa nykyistä enemmän.– Ahkeruudelle pitää antaa tilaa. Kohtuullisemmat tulorajat ovat opiskelijoiden toive ja yhteiskunnan etu, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen.Tulorajojen korotus ehdotetaan tehtäväksi vuoden määräajaksi. Tavoitteena on parantaa nuorten toimeentulon edellytyksiä ja työllisyyttä. Esitys on tarkoitettu käsiteltäväksi vuoden 2022 täydentävän talousarvioesityksen yhteydessä. Tuoreimpien virka-arvioiden mukaan tulorajojen noston vaikutukset julkiseen talouteen ovat myönteiset.– Uskon, että tulorajojen korotuksesta saadaan myönteisiä tuloksia. Jos ja kun näin käy, voimme alkaa valmistella pysyvää tulorajojen nostoa, toteaa ministeri Kurvinen. Ehdotuksen myötä tavanomaiset 9 tukikuukautta tukea vuoden aikana nostava opiskelija saisi vuonna 2022 ansaita noin 3000 euroa nykyistä enemmän, eli vuosituloraja nousisi nykyisestä 12 498 eurosta 15 630 euroon. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory