Koronapassi voidaan ottaa käyttöön, maahantulosäännösten voimassaoloa jatketaan

NordenBladet — EU:n digitaalinen koronatodistus otetaan kansallisesti käyttöön. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että koronapassi voidaan ottaa Suomessa käyttöön tilanteissa ja tiloissa, joihin kohdistuu rajoituksia. Lisäksi jatketaan tartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevia säännöksiä, jotka ehkäisevät ulkomaista alkuperää olevien koronavirustartuntojen leviämistä Suomeen.Tasavallan presidentti on vahvistanut koronatodistusta ja maahantuloa koskevan tartuntatautilain muutoksen perjantaina 15.10.2021 ja lakimuutos tulee voimaan 16.10.2021.Koronapassi on vaihtoehtoisena toimena käytössä vain silloin, kun kyseistä tilaisuutta tai tilaa koskevia rajoituksia on voimassa. Tällaisia rajoituksia voivat olla esimerkiksi aukioloaikoja tai yleisömääriä koskevat rajoitukset. Koronapassi ei kuitenkaan ole vaihtoehto rajoituksille silloin, jos viranomainen on kieltänyt yleisötilaisuuden tai sulkenut tilan kokonaan koronatilanteen vuoksi.Koronapassia voidaan edellyttää ravintoloissa ja yökerhoissa sekä yleisötilaisuuksissa, kuntosaleilla ja muissa urheiluun tai liikuntaan käytettävissä sisäliikuntatiloissa, uimahalleissa ja kylpylöissä, tanssipaikoissa ja ryhmäharrastustoimintaan käytettävissä tiloissa, huvi- ja teemapuistoissa, eläintarhojen sisätiloissa, sisäleikkipuistoissa ja sisäleikkipaikoissa sekä museoissa, näyttelytiloissa ja muissa vastaavissa kulttuuritiloissa.Koronapassia voidaan edellyttää 16-vuotiailta ja sitä vanhemmilta, mutta 16–17-vuotiaiden testaaminen koronatodistuksen saamista varten olisi turvattava maksutta julkisessa terveydenhuollossa, jos henkilö ei ole saanut koronarokotteita.Nykyisten koronarajoitusten mukaisesti koronapassia voitaisiin tällä hetkellä edellyttää ravintoloissa niillä alueilla, joilla on koronarajoituksia eli pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Koronapassi on mahdollista ottaa käyttöön laajemmin, jos rajoituksia joudutaan asettamaan myös muille alueille.Koronapassi luetaan mobiilisovelluksellaTapahtuman järjestäjä lukee koronapassin mobiililaitteella, johon on ladattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hyväksymä Koronatodistuksen lukija -sovellus. Sen saa maksutta sovelluskaupasta. Koronatodistuksen lukija ei kerää tai tallenna todistusten tietoja.Koronapassi käyttöön -tilaisuus sidosryhmille 15.10.Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Kelan ja Aluehallintovirastojen kanssa Koronapassi käyttöön -tilaisuuden sidosryhmille perjantaina 15.10. Tilaisuus oli tarkoitettu sidosryhmille kuten julkisille ja yksityisille toiminnanharjoittajille ja tapahtumien järjestäjille eli niille, jotka voisivat ottaa koronapassin toiminnassaan käyttöön. Maahantulosäännösten voimassaoloa jatketaanTartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevilla maahantulosäännöksillä pyritään suojelemaan väestön terveyttää ehkäisemällä ulkomaista alkuperää olevien koronavirustartuntojen leviämistä Suomeen. Samankaltaisia terveysturvallisuustoimia on käytössä useissa EU-maissa. Suomeen saapuvilta vuonna 2005 tai sitä aiemmin syntyneiltä henkilöiltä edellytetään edelleen joko todistusta kuuden kuukauden sisällä sairastetusta koronavirustaudista, saadusta hyväksyttävästä koronavirusrokotussarjasta tai ennen Suomeen saapumista tehdystä negatiivisen tuloksen osoittavasta koronavirustestistä. Heidän, joilla on todistus ennen Suomeen saapumista tehdystä negatiivisen tuloksen osoittavasta luotettavasta koronavirustestistä tai ensimmäisestä koronavirusrokoteannoksesta, tulee käydä toisessa testissä 72–120 tunnin kuluessa maahantulosta. Vaihtoehtoisesti henkilön tulee käydä koronavirustestissä Suomeen saavuttuaan ja toisessa testissä 72-120 tunnin kuluessa. Velvollisuus esittää todistus ja osallistua testiin ei koske henkilöitä, jotka ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana ennen Suomeen saapumistaan oleskelleet vain sellaisessa maassa tai sellaisella alueella, jossa koronavirustaudin ilmaantuvuus tai muuntuneen viruksen yleisyys ei aiheuta erityistä epidemian leviämisen riskiä. Näistä maista ja alueista säädetään valtioneuvoston asetuksella.Tartuntatautilakiin lisätään myös pysyvästi virka-apua täydentävää sääntelyä. Säännökseen lisätään Tulli virka-apuviranomaiseksi. Muutos mahdollistaa sen, että Tulli voi antaa virka-apua terveystodistusten tarkastamisessa. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory