Puolustusministeri Antti Kaikkonen päätti Puolustusvoimien osallistumisesta kansainväliseen harjoitusyhteistyöhön vuonna 2022

NordenBladet — Puolustusselonteon mukaisesti Suomi osallistuu aktiivisesti kansainväliseen harjoitustoimintaan, joka tukee Suomen puolustuskyvyn ylläpitämistä, kehittämistä ja osoittamista. Sillä edistetään yhteistoimintakykyä keskeisten kumppanimaiden kanssa sekä vahvistetaan alueellista turvallisuutta.Puolustusvoimien osallistuminen kansainväliseen harjoitusyhteistyöhön vuonna 2022 on jatkumoa aiempien vuosien pitkäjänteiselle harjoitusosallistumiselle. Syventynyt yhteistyö Ruotsin, Norjan, Yhdysvaltojen ja Naton kanssa vaikuttaa myös harjoitusyhteistyön sisältöön. Harjoitusyhteistyön painopiste on vaativissa esikuntien ja joukkojen kansainvälissä harjoituksissa sekä sotilaallisen avun antamista ja vastaanottamista kehittävissä harjoituksissa.“Kansainvälisen harjoitustoiminnan merkitys on korostunut turvallisuusympäristön muutoksen, puolustusyhteistyön syvenemisen sekä puolustusvoimien tehtävien edellyttämien valmiuksien ja kyvyn kehittämisessä. Puolustusvoimien aiempi osallistuminen vaativiin kriisinhallintaoperaatioihin ja kansainväliseen harjoitustoimintaan tuki merkittävästi Afganistanin evakuointioperaation toteutusta.”, sanoo puolustusministeri Antti Kaikkonen.Puolustusvoimien kansainvälisen harjoitustoiminnan tavoitteena tulevina vuosina on johtamiskyvyn, teknisen yhteensopivuuden ja operaatioiden toimeenpanokyvyn kehittäminen sekä kansallisen puolustuskyvyn osoittaminen.Puolustusvoimien vuoden 2022 hyväksytty suunnitelma sisältää 62 harjoitustapahtumaa. Lisätietoa kansainväliseen harjoitusyhteistyöstä ja esimerkkejä vuoden 2022 harjoituksista löytyy puolustusministeriön verkkosivuilta osiosta Kansainvälinen harjoitusyhteistyö.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory