Matkailuyritysten suhdanneodotukset selkeästi vuoden takaista paremmat

NordenBladet — Matkailutoimialan lähiajan suhdanneodotukset ovat merkittävästi paremmat kuin vuosi sitten, mutta tulevaisuudennäkymät koetaan yhä muita toimialoja negatiivisempina. Suhdannenäkymät henkilökunnan määrän osalta ovat positiiviset, mutta työllistämisodotukset ovat kuitenkin heikommat kuin toimialoilla keskimäärin.Tiedot julkaistiin TEM Matkailun vuosiseminaarissa 6.10.2021 ja ne perustuvat pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavasta Pk-yritysbarometrista. Matkailualan yleiset suhdannenäkymät ovat hienoisesti koko maata ja vertailutoimialoja myönteisemmät. Toimialan lähiajan suhdanneodotukset ovat positiiviset ja samalla selkeästi vuoden takaista paremmat. Suhdanteen paranemista odottavien osuus toimialalla on kaksinkertainen verrattuna viime vuoteen. Positiivisista odotuksista huolimatta matkailualan tulevaisuudennäkymät koetaan hieman negatiivisempina: useampi vastaaja totesi, ettei yritys toivu kriisiä edeltäneeseen aikaan.Toimialan yrityksistä yhdeksän prosenttia ilmoittaa olevansa voimakkaasti ja 29 prosenttia mahdollisuuksien mukaan kasvuun pyrkiviä. Yleisimmin alalla on toteutettu investointeja ja lanseerattu uusia tuotteita sekä palveluita.Odotukset henkilökunnan määrän kehityksestä ovat positiiviset ja ne ovat nousseet selkeästi vuoden 2020 tasosta. Matkailuyrityksistä 21 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden aikana. Merkillepantavaa on, että henkilökunnan määrän supistumista odottavien osuus on laskenut merkittävästi viime vuoteen verrattuna. Toimialan työllistämisodotukset ovat kuitenkin heikommat kuin koko maassa ja vertailutoimialoilla keskimäärin. Matkailualan pk-yritykset kokevat varsinkin yritykselle sopivan työvoiman saatavuuden heikentyneen viimeisen kahden vuoden aikana muita toimialoja enemmän.Matkailualalla yleinen suhdanne- ja taloustilanne on koettu selkeästi merkittävämpänä ulkopuolisena kehityksen esteenä. Kehittämistarpeista markkinoinnin ja myynnin merkitys kehitystoimena korostuu matkailualalla selkeästi. Matkailualalla uskotaan viime vuoden tapaan vahvimmin materiaalien, lopputuotteiden sekä palveluiden hintojen kasvuun sekä palkkakustannusten nousuun. Myös luottamus liikevaihdon sekä tilausten määrän kasvuun on kuitenkin vahvaa. Odotukset ovat selkeästi negatiivisimmat tuonnin ja sen arvon kehityksen osalta. Koronapandemian vuoksi myönnettyjä tukia tai lainoja hakeneista yrityksistä suurin osa koki tukien vastanneen tarpeisiinsa ainakin jossain määrin. Yrityksen toiminaan tukia tai lainaa hakeneista yrityksistä matkailuyritysten määrä korostui useissa tukimuodoissa, erityisesti kustannustuen ja ravitsemisliikkeille suunnattujen tukien ja korvausten osalta.Tiedot käyvät ilmi pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavasta Pk-yritysbarometrista. Matkailutoimialan yrityksiä oli vastaajien joukossa 491 kappaletta. Tiedonkeruu tapahtui kesä-heinäkuussa 2021Toimialapalvelu on työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijatoiminto, joka kokoaa, analysoi ja välittää tietoa yritysten toimintaympäristöstä ja toimialojen kehityksestä. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory